Normaalia alkuraskauden panikointia?

Olen 31 v. nainen ja nyt meneillään rv 12. Olemme miehen kanssa yrittäneet lasta jo useamman vuoden ja plussan jälkeen en pystynyt kuin itkemään onnesta. Ensimmäiset viikon plussan jälkeen meni aivan vauvahuuruissa ja ehdin jo mm. suunnitella lastenhuoneen sisustuksen ja tekemään listan mahdollisista nimistä valmiiks. Alkuinnostun laimeni ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän olen innoissani tulevasta vauvasta. Innostuksen ja odotuksen on korvannut epäluulo ja katumus. Mietin, onko taloutemme tarpeeks vakaalla pohjalla (molemmat töissä), entä suhteemme (yhdessä 7 vuotta), olenko sittenkään valmis äidiksi, olenko valmis luopumaan niin suuresta osasta vapaa-ajastani jne. Miten se monen vuoden varmuus ja halu lapsesta on voinut näin yhtäkkiä muuttua kalvavaksi tunteeksi siitä, että olemme tehneet suuren virheen? Johtuuko tämä vain jostain raskaushormoneista?