Onko muista outoa ottaa vastaan lapsista elareita exältä?
Vaikka lasten elatukseenhan ne on tarkoitettu, niin itsestäni tuntuu jotensakin kiusalliselta ottaa rahaa ihmiseltä, jonka kanssa en enää ole tekemisissä.
Ja juu kyllä, tiedän ettei ole pakollista. Mutta outoa silti.
Kommentit (8)
No, eihän se varsinaisesti ole sinun rahaasi vaan miehen lapsia varten tarkoitettua rahaa.
Ei, minusta ei tunnu lainkaan oudolta, että mies osallistuu siittämiensä lasten elättämiseen, vaikka minusta erosikin. Ihan yhtä oudolta aloittajasta tuntuu sitten varmaan sekin, että hän itse ostaa lapsilleen ruokaa ja vaatteita?
Vaikka erosittekin niin ex-miehesi ei kuitenkaan ole lasten ex-isä.
Näin yksinkertaista se on.
Ei kyllä tunnu oudolta. Oudolta tuntuisi, jos ex ei eron jälkeen haluaisi osallistua lasten elatukseen. Meillä kaikki lasten kulut maksan minä: vaatteet, harrastukset, vakuutukset, terveydenhuollon, ruoan (kyllä, aina), asumisen. Jos isä ei mitään elareita maksaisi, niin hänen osallistumisensa olisi 0%.
Meillä ei maksella elareita. Eikä olla edes käyty lastenvalvojalla. Maksellaan suurin piirtein kaikki puoliksi ja mies vie sitten lisäksi lapsia matkoille ja maksaa kaikkea muutakin, mihin mä en osallistu, olen se pienituloisempi. Lapset on viikko-viikkosysteemillä ja ovat oikeastaan miten haluavat. Ovat jo teinejä. Hyvin on mennyt ja erosta jo 3 vuotta
Olisi minusta outoa ottaa vastaan elareita, kun lapset on miehellä tasan yhtä paljon kuin minulla, molemmilla on omat sopimukset päiväkodin kanssa, molemmat ostaa vaatteita ja isommatkin hankinnat ja niiden rahoitukset mietitään yhdessä jne. Jos taas etä ei osallistu lasten elämään samalla tavalla, silloin toki tilanne on toinen.
Oudompaa minusta olisi, jos exää ei kiinnostais osallistua lastensa elättämiseen. Senkin lasten hyvinvoinnista ja elämästähän siinä on kyse. Voin sanoa, että jos mies ei maksais elareita pojan rakas harrastus olis loppunut eroon.
Anna mennä lasten tileille, jos niin ahistaa ajatus niitä ottaa vastaan. Kaipa sitä omille lapsilleen haluaa rahaa antaa, antaisit sinäkin jos lapset olis jääny isälleen.