Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisessä lapsessa on kaikkein eniten työtä?
01.07.2008 |
Mä olen aina ajatellut että vauva-aikahan se on lasten kanssa aina raskainta. Mutta nyt kun kaksoset ovat kohta 2v tuntuu että en ollut näin puhki silloin kun olivat vauvoja ja työtä oli paljon vähemmän. Mitäs muut on mieltä?
Kommentit (56)
minusta kaikkein raskainta oli kun olivat alle vuoden ikäisiä. unenpuute oli tapaavaa, unelmoin ajasta, jolloin saa nukkua, pääsee yksin vessaan, kukaan ei roiku lahkeessa jne.
Murrosikäisen kanssa olen aina pärjännyt, neuvottelemalla pärjää ja rajojen asettamisella.
Oma murkku kapinoi todella pahasti, vaikka oli rajat olleen ihan pienestä pitäen. Ihannehan oli murrosikäinen jonka kanssa pystyis neuvottelemalla saada asiat perille, mutta aina ei näin ole.
Vauva on helppo, jos ei kärsi koliikista. Mutta semmonen 1-2-vuotias koheltaja saattaa olla aika uuvuttava, varsinkin vielä jos unirytmi ei ole kohdallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma murkku kapinoi todella pahasti, vaikka oli rajat olleen ihan pienestä pitäen. Ihannehan oli murrosikäinen jonka kanssa pystyis neuvottelemalla saada asiat perille, mutta aina ei näin ole.
Vauva on helppo, jos ei kärsi koliikista. Mutta semmonen 1-2-vuotias koheltaja saattaa olla aika uuvuttava, varsinkin vielä jos unirytmi ei ole kohdallaan.
[/quote]
Ei mielipideasioista voi kiistellä!
Ja en ala mielipidettäni muuttamaan, jos joku ei pärjää murkkunsa kanssa, minä olen pärjännyt!
kokoajan menossa ilman jarjen hiventakaan....paalle viela yoherailyt ja se puhumattomuus, eli ei voi kertoa mihin saattuu tai mika on vialla. Nyt kun 2 vee on taynna tuntuu jo helpommalta mutta se reilu 1v. oli aika tuskaa....
Oma murkku kapinoi todella pahasti, vaikka oli rajat olleen ihan pienestä pitäen. Ihannehan oli murrosikäinen jonka kanssa pystyis neuvottelemalla saada asiat perille, mutta aina ei näin ole.
Vauva on helppo, jos ei kärsi koliikista. Mutta semmonen 1-2-vuotias koheltaja saattaa olla aika uuvuttava, varsinkin vielä jos unirytmi ei ole kohdallaan.
Ei mielipideasioista voi kiistellä!
Ja en ala mielipidettäni muuttamaan, jos joku ei pärjää murkkunsa kanssa, minä olen pärjännyt!
Hatunosto nyt sitten sinne, ilmeisesti olet sen tarpeessa.
No, kyllä mekin se vaihen yli päästiin, mutta vaikeaa se oli. Paljon vaikeampaa kuin pikkulapsen kanssa touhuaminen.
Erittäin agressiivisesti suhtaudut vastakommenttiin.
Oma murkku kapinoi todella pahasti, vaikka oli rajat olleen ihan pienestä pitäen. Ihannehan oli murrosikäinen jonka kanssa pystyis neuvottelemalla saada asiat perille, mutta aina ei näin ole.
Vauva on helppo, jos ei kärsi koliikista. Mutta semmonen 1-2-vuotias koheltaja saattaa olla aika uuvuttava, varsinkin vielä jos unirytmi ei ole kohdallaan.
Ei mielipideasioista voi kiistellä!
Ja en ala mielipidettäni muuttamaan, jos joku ei pärjää murkkunsa kanssa, minä olen pärjännyt!
Hatunosto nyt sitten sinne, ilmeisesti olet sen tarpeessa.
No, kyllä mekin se vaihen yli päästiin, mutta vaikeaa se oli. Paljon vaikeampaa kuin pikkulapsen kanssa touhuaminen.
Erittäin agressiivisesti suhtaudut vastakommenttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se vaan menee. Nauttikaa kun lapset ovat pieniä. Koululaisilla on jo isot murheet.
Meillä on 3 lasta ja kaikkien kanssa on ehdottomasti rankinta ollut ekat puoli vuotta, siitä pahinta 3-4 ekaa kuukautta. Kukaan vauvoistamme ei tuona aikana ole nukkunut päiväunia muuten kuin jatkuvasti kanniskellen ja kaiken valveillaoloaikansa he ovat käytännössä huutaneet.. Yövalvomiset siihen sitten vielä päälle. Itse kyllä sanoisin, että mikään sen jälkeinen ikävaihe ei voita pikkuvauva-ajan rankkuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta on vain 9-vuotiaaksi. Toivottavasti ei ole pahempaa aikaa tiedossa. Vauva-aika oli tietty rankkaa valvomisineen mutta vauva sentään pysyi siellä mihin sen laittoi ja nukkuikin paljon enemmän, vähintään kahdet päikkäritkin. Kun oppi kävelemään niin sitten on vain juostu perässä kun lapsi kiskoo kaiken minkä saa alas, pistää kaiken mitä löytää suuhun, kiipeilee ja putoilee. Ei siis hetken rauhaa.
Keskimmäinen 7-vanha ja sitten on 3-vuotias. Ja omakohtainen kokemus näistä lapsista on se että, kyllä toi teini on vaikein ja hankalin, sen kanssa on sellaista henkistä vääntöä koko ajan. Yrittää tulla niskanpäälle ja saada pomon paikkaa. Jankkaa sille asioita enemmäin kuin mun 3-vuotiaalle. Ja aina se on pahalla päällä, tai suurimmaksi osin ainakin.
En minäkään uskonut kun mulle sanottiin että murrosikä se vasta paha onkin, joojoo..niin varmaan..
Valitettavasti se on totta!
Toivottavasti noi kaks jäljessä tulevaan olisi sitten helpompia tapauksia murkkuiässä, nyt ne ainakin on molemmat mukavassa iässä.
Koliikkia ei meillä ole koskaan ollut kenelläkään lapsella, ja aika hyvin ovat muutenkin nukkuneet. Sen suhteen ollaan päästy helpolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopullinen helpotus elämään tuli joskus 2-3 -vuoden välillä. Yhtäkkiä vaan huomasi, että saa istua sohvalla rauhassa puolikin tuntia, kun lapsi osaa leikkiä yksikseen ja ottaa itse juomista jne. Nyt tyttö 3,5-vuotias ja minusta elämä on superhelppoa.
Tosin esikoinen on vasta neljävee, niin en murrosiästä mitään tiedä. Mutta veikkaan, että tässä vaikuttaa myös äidin persoona! Mulle vauva-ajassa on niin rasittavaa se elämän rajoittuneisuus ja valvominen. Heti kun lapsi lähtee kävelemään ja puhumaan ja minä saan nukkua yöni, elämä kirkastuu kummasti.
Mun äitini on sanonut, että pitää eniten vauvoista, isommat lapset ovat kuulemma niin "vaikeita". Mulle taas lasten asettamat henkiset haasteet on paljon helpompia kestää kuin fyysiset. Oikein odotan sitä, että saan nähdä, miten lapseni kehittyvät, millaisia ihmisiä heistä tulee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni raskain vuosi oli, kun esikoinen oli 2v ja kuopus koliikkivauva, kumpikaan ei nukkunut öitä kunnolla. Kuopus itki koliikkia, esikoinen heräsi tai sai yöllisiä kauhukohtauksia, sairasteltin tosi paljon. Mulla ei ole kuopuksen vauva-ajasta oikeastaan mitään muistikuvaa, pelkkää harmaata usvaa, sieltä täältä joku hetki muistuu mieleen. Valokuvista näkee äärimmäisen väsyneet vanhemmat, elävää luurankoa muistuttavan ennenaikaisesti vanhentuneen äidin.
Pojalla se oli 3-4 v, oli ihan älyttömän vilkas (hoitopaikassa vihjailtiin jo ADHD:stä) ja taukoamatta vahdittava.
Tytöllä taas koko ensimmäinen vuosi, oli hyvin itkuisa vauva jolle kelpasi vain äiti.
Saapa näkyä mikä ikä nuorimmaisella tytöllä tulee olemaan hankala, nyt vauvana (5kk) on mitä helppohoitoisin ja aurinkoisin tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
verrattuna siihen mitä se oli sen jälkeen kun oppivat kävelemään... Se 1,5-2-vuoden ikä, kun eivät vielä kunnolla osanneet puhua, mutta olivat kyllä aika taitavia keksimään kaikenmaailman metkuja, oli musta kulla aika työlästä aikaa. Varsinkin niissä tapauksissa, kun piti sekunnin murto-osassa ratkaista, kumpi on tärkeämpi: pelastaa 50 metrin päässä pinkova taapero joutumasta auton alle vai pysähtyäkö poistamaan toisen kadulta löytämää ja suuhun pistämää tupakantumppia. Siinä vaiheessa kun vauvat eivät vielä osaa liikkua minnekään, elämä on helppoa ja vaivatonta :-)
en usko että niitten vaikeutta pystyy vertaamaan, kun ovat niin erilaisia. Meillä reilu 2-vuotias ja 15-v. Murkkuikäisen kanssa on henkisesti välillä raskasta, mutta ei meillä ainakaan ihan jokapäiväistä. Murkku valvottaa myös, kun ei tule kotiin kuin myöhään yöllä ja sitä saa odotella ja pelätä mitä on tapahtunut. Mutta fyysisesti raskainta meillä oli vauvan eka 3kk, kun itki ja itki vaan. Se univaje oli kamalaa. Kaippa tässä on lähinnä kysymys meidän äitien kilpailusta, enellä on kaikkein rankinta. Onhan se ärsyttävää, kun joku tokaisee " odotappa vain kun lapsesi tulee murkkuikään" tai että "helppohan se sinun on, kun lapsesi on jo noin iso", Nuo kommentit nostavat karvat pystyyn keneltä hyvänsä.
Sanoisin että kaksosten kanssa oli raskasta ekat 3,5 vuotta. Kaksoset kun tekevät aina niitä kolttosia yhdessä = kolminkertainen sotku ja hälinä. No ei meidän ongelmat vieläkään ole kaksosten kanssa ohi, toinen on erityistarpeinen lapsi ja vaatii todella paljon enemmän aikaa ja vaivaa meiltä vanhemmilta!
Sit tää pienin on mun mielestä ollut aika raskas hoidettava koko ikänsä myös. Ekat vuodet nukkui huonosti sekä päivin että öin. Nykyään valvoo koko päivän ja on kyllä kovin valvottava vielä. Hänellä on nyt kova uhma päällä, ei menisi potalle eikä tule kun sanotaan. Aina on vääntöä joka asiasta! Toisaalta on kovin omatoiminenkin eli on helpottanut vähän. Mutta ruokapöydässä sotkee edelleen kuten aina on tehnyt ja siitä tulee paljon lisätöitä.
Kyllä mulla on useitakin tuttuja joiden lapsilla on ollut helppojakin murkkuja. Ettei se nyt aina niin hankalaa ole! Eiköhän riipu vähän luonteistakin?
kyllä ihan mielelläni jonkun kanssa jos vain voisin, itselläni kolme lasta, vanhin 4, keskimmäinen 2 ja kuukauden ikäinen vauva. 2 vuotias sairas, joten hänessä työtä riittää, viimeinen kuukausi valvottu yöt läpensä, oltu sairaalassa, päivät kestetty itkua/huutoa, eli itse en kyllä edes jaksaisi "valittaa" jos olisi terveet lapset,kaikki tietysti niin suhteellista, mutta olkaa ihmiset onnellisia terveistä lapsistanne, sitä kun ei osaa arvostaa, ennekuin saa sairaan lapsen, jossa todellakin on TYÖTÄ. mukavaa kesää kaikille!
Vaikeaa arvioida milloin olisi ollut rankinta.
esikoinen huusi koliikkiaan kaikki yöt. Onneksi on mies joka osallistui myös. OK, olihan niitä päiviä jolloin ajatteli että mitä ihmettä olen mennyt lapsen tekemään...
Kuopus olikin sitten toooodellla helppo vauvana. Nukkui yöt ja söi kiltisti tissiä. Vauva-aika oli ihanaa muuten mutta isompi keksi kaikki pahuudet aina sillä aikaa kun imetin ja oli muutenkin hankala, mustis.
Nyt saa kyllä nukkua mutta molemmat uhmailee ja testailee jatkuvasti rajojaan ja joka päivä on yhtä vääntöä. Ovat nyt 3 ja 6.
Yhteen vetona tämänastisen kokemuksen perusteella sanoisin että rankimpana pitäisin kuitenkin aikaa jolloin
pikku2 syntyi ja esikoinen uhmaili? Ei nytkään ruusuilla tanssia aina ole ja sitä voi vain arvailla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Vauvassa on kiinni ja ainakin meidän pojuja on pitänyt tavalla tai toisella viihdyttää hereillä ollessaan. Ja ovat nukkuneet "vain" 15 h/vrk pikkuvauvoinakin. Ja yövalvominen väsyttää. Imetykseen kuluu aikaa, mutta muutenhan se on ihanan rentoa alun tuskan jälkeen.
Sitten liikkuva vauva ja taapero teettää työtä siksi, että sitä pitää vahtia käytännössä koko ajan, vaikka voihan siinä jotain lehteä yrittää lukea tms samalla ;)
Sen jälkeen työ on enemmän henkistä sorttia, 3v osaa vääntää hermojen kiristysruuvia siinä missä murkkukin. Asioiden haitallisuus toki muuttuu (vertaa pannaanko punainen paita vai jätetäänkö ryyppybileet väliin), mutta riitely ja asiallisena aikuisena pysyminen on ihan samalla tavalla kuluttavaa.
Järkeä ei ollut päässä vielä paljonkaan mutta motoriikka riitti hankkiutumaan koko ajan kaiken maailman pinteisiin. Samalla myös vauvojen huvit kävivät lapsen mielestä liian tylsiksi, mutta sen kyvyt eivät vielä riittäneet keksimään itselleen mieleisiä leikkejä, vaan pitkälti oli ihan viihdytettävä.
Yhtenä pelottavana ikävaiheena näen ala-asteen ensimmäiset vuodet - koulupäivät ovat niin lyhyitä että mä en ymmärrä miten me työssäkäyntimme siihen ympärille sovitetaan. Ja kuitenkin tuollainen 7-vuotias on niin pieni etten mielelläni Helsingin kokoisessa kaupungissa päästäisi sitä yksikseen vaeltelemaan.