Jos koko maailmassa olisi vain sinunlaisia ihmisiä, mitä siitä seuraisi? Kerro vaikka ihan yksinkertaisia asioita.
Jos maailmassa olisi vain kaltaisiani ihmisiä, mm. seuraavaa tulisi tapahtumaan:
- kaikki ravintolat menisivät konkurssiin, kun niissä ei kävisi kukaan
- oluen myynti lopetettaisiin
- autourheilu, tosi-TV ja lastenohjelmat lopetettaisiin, koska kukaan ei katsoisi niitä
- maailmassa olisi vain muutama sanomalehti, joissa kaikki kirjoitukset olisivat puolueettomia artikkeleja maailman tapahtumista
- sosiaalinen media olisi Facebook, muita sovelluksia tai kanavia (Twitter, WhatsApp, LinkedIn, Snapchat, Periscope, Pinterest..) ei olisi olemassa
- alkoholinkulutus romahtaisi tosi pieneksi, eikä maailmassa olisi kuin viinintuottajia siellä täällä, muu alkoholituotanto lopetettaisiin kannattamattomana
- yökerhoja, baareja, kahviloita tai ruokakioskeja ei olisi olemassa
- luonto olisi villiintynyt, kukaan ei hoitaisi yleisiä puistoja, eikä kenenkään pihalla olisi istutettuja kukkia
- radiosta kuuluisi vain yhdenlaista musiikkia, esimerkiksi heavymetallia tai klassista musiikkia ei soitettaisi
- kaikki teatterit lopettettaisiin, koska kukaan ei kävisi katsomassa esityksiä
- musiikkikonsertteja järjestettäisiin vuodessa yksi
- eläintarhojen eläimet vapautettaisiin luontoon, koska ketään ei kiinnostaisi käydä katsomassa eläimiä aitojen takana
- ihmiset eläisivät aika lailla omissa oloissaan ja antaisivat toisten elää omanlaista elämää - politiikka näivettyisi yhdeksi puolueeksi, joka käytännön syistä päättäisi yleisistä asioista (kuten koulutus, terveydenhuolto jne.)
- yöt olisivat tosi hiljaisia, kun kukaan ei koskaan tekisi yhtään mitään
Kylläpä maailma olisi tylsä ja hiljainen paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia kuin minä!
Kommentit (94)
Mikään paikka ei olisi auki ennen puolta päivää. Mutta toisaalta kaikki olisi hyvin järjestyksessä ja tip top. Köyhät saisivat rahansa ja rikkaat eivät rikastuisi ylen määrin.
Ei tapahtuisi mitään ja yhteiskunta romahtaisi muutamassa vuodessa, patalaiska kun olen.
Olen uskossa, joten..
-rikollisuus romahtaisi.
-poliisivoimat voisi lakkauttaa
-Radiokanavat lakkautettaisiin koska en jaksa kuunnella sitä mölötystä
-baarit ja bordellit lakkautettaisiin, sen sijaan hyviin ruokaravintoloihin satsattaisiin
-ihmiset olisi hymyileviä ja rentoja, tykkäisivät kahvista ja makeasta
-Suomi eroaisi EU:sta huomenna
Facebookia ei olisi
kaikki ajaisivat volkkareilla
kultamokkaa ei tarvisi enää valmistaa
kylpylät menisivät konkurssiin
tangomarkkinat lopetettaisiin
radiosta kuuluisi vain yhden genren musiikkia
aamuisin olisi vilkasta, sillä kaikki heräisivät viideltä
iltaisin olisi ihan huopatossutehdasta kaikkialla jo ysin jälkeen
- Ei sotia, vaan kaikki erimielisyydet ratkaistaisiin rauhanomaisesti.
- Ei rikollisuutta tai minkäänlaista toisten ihmisten hyväksikäyttöä, alistamista tai riistämistä. Kaikkia kohdeltaisiin oikeudenmukaisesti, ja ihmiset auttaisivat toisiaan aina tarpeen tullessa. Ei siis tarvittaisi veroja, vaan kaikki auttaisivat muita vapaaehtoisesti.
- Poliitikot eivät tavoittelisi valtaa itsensä takia, vaan he pyrkisivät toimimaan ihmiskunnan hyväksi.
- Teknologia ja tiede olisivat edenneet useita kertoja nopeammin. Tietokoneet olisi varmaan keksitty satoja vuosia aiemmin, ja nyt ihmiset olisivat jo valloittamassa avaruutta. Kaikki sairaudet olisi pystytty tuhoamaan lopullisesti, energiaa olisi saatavilla loputtomasti ja turvallisesti, samoin kuin kaikkia muitakin asioita. Robotit ja tekoälyt tekisivät kaiken työn, joten kaikkea olisi saatavilla käytännössä ilmaiseksi. Ihmisten sen sijaan ei tarvitsisi tehdä työtä, vaan he voisivat viettää aikansa tehden mitä he haluavat, tässä tapauksessa tehden tutkimustyötä, kehittäen uutta teknologiaa ja niin edelleen.
Lyhyesti sanottuna se olisi täydellinen maailma.
Kaikki maailman ihmiset osaisivat kommunikoida keskenään, joka paikka olisi kiiltävän puhdas, kissoja ei pidettäisi lemmikkeinä, kirkkoja tai muita jumalanpalvontapaikkoja ei olisi koska kukaan ei uskoisi sieluun, helvettiin tai taivaaseen. Hautausmailla olisi enemmän kapasitettia kun ihmiset ottaisivat polttohautauksen.
Tositeeveet ja typerät kilpailut häviäisivät televisiosta, tilalle saataisiin älyllistä scifiä ja oikeaa tietoa mittaavia visailuja.
Seurauksena olisi loputonta jahkailua, asiassa kuin asiassa.
Siitä ei hyvää seuraisi.
Vierailija kirjoitti:
Olen uskossa, joten..
-rikollisuus romahtaisi.
-poliisivoimat voisi lakkauttaa
-Radiokanavat lakkautettaisiin koska en jaksa kuunnella sitä mölötystä
-baarit ja bordellit lakkautettaisiin, sen sijaan hyviin ruokaravintoloihin satsattaisiin
-ihmiset olisi hymyileviä ja rentoja, tykkäisivät kahvista ja makeasta
-Suomi eroaisi EU:sta huomenna
Tiesithän, että aika moni linnakundi on uskossa? Yleensäkin päihteiden väärinkäyttäjän ovat uskovaisia.
Vierailija kirjoitti:
Olen uskossa, joten..
-rikollisuus romahtaisi.
-poliisivoimat voisi lakkauttaa
-Radiokanavat lakkautettaisiin koska en jaksa kuunnella sitä mölötystä
-baarit ja bordellit lakkautettaisiin, sen sijaan hyviin ruokaravintoloihin satsattaisiin
-ihmiset olisi hymyileviä ja rentoja, tykkäisivät kahvista ja makeasta
-Suomi eroaisi EU:sta huomenna
Tekopyhyys ei ole sama asia kuin uskossa eläminen.
Minäkin olen uskovainen, mutta koska olen syntinen, rikollisuus ei todellakaan poistuisi maailmasta. Jokainen meistä rikkoo kymmentä käskyä, vähintään ajatuksissa. Vaikken ole koskaan tappanut tai pettänyt, olen tehnyt niin ajatuksissa ja se on jo kymmenen käskyn rikkomista.
Kyllä uskovaisetkin, vaikka olisivat kuinka hartaita ja kuuliaisia, joutuvat kiusauksiin ja tekevät rikoksia.
Vierailija kirjoitti:
- Ei sotia, vaan kaikki erimielisyydet ratkaistaisiin rauhanomaisesti.
- Ei rikollisuutta tai minkäänlaista toisten ihmisten hyväksikäyttöä, alistamista tai riistämistä. Kaikkia kohdeltaisiin oikeudenmukaisesti, ja ihmiset auttaisivat toisiaan aina tarpeen tullessa. Ei siis tarvittaisi veroja, vaan kaikki auttaisivat muita vapaaehtoisesti.
- Poliitikot eivät tavoittelisi valtaa itsensä takia, vaan he pyrkisivät toimimaan ihmiskunnan hyväksi.
- Teknologia ja tiede olisivat edenneet useita kertoja nopeammin. Tietokoneet olisi varmaan keksitty satoja vuosia aiemmin, ja nyt ihmiset olisivat jo valloittamassa avaruutta. Kaikki sairaudet olisi pystytty tuhoamaan lopullisesti, energiaa olisi saatavilla loputtomasti ja turvallisesti, samoin kuin kaikkia muitakin asioita. Robotit ja tekoälyt tekisivät kaiken työn, joten kaikkea olisi saatavilla käytännössä ilmaiseksi. Ihmisten sen sijaan ei tarvitsisi tehdä työtä, vaan he voisivat viettää aikansa tehden mitä he haluavat, tässä tapauksessa tehden tutkimustyötä, kehittäen uutta teknologiaa ja niin edelleen.Lyhyesti sanottuna se olisi täydellinen maailma.
Ohoh, oletko jo huomannut olevasi narsisti?
Ihmiskunta loppuisi, koska kukaan ei haluaisi pariutua eikä lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Tositeeveet ja typerät kilpailut häviäisivät televisiosta, tilalle saataisiin älyllistä scifiä ja oikeaa tietoa mittaavia visailuja.
Jotenkin en usko, että muutokset rajoittuisivat vain tähän, jos henkiö hahmottaa itsensä vain TV:n katselun kautta. Onneksi maailmassa todellakin on muunkinlaisia ihmisiä.
Ihmisten työ muuttuisi radikaalisti, koska kaikki pyrkisivät kouluttautumaan todella korkeasti. Lähihoitajia tai sairaanhoitajia ei olisi, joten lääkärit tekisivät nykyisiä sairaanhoitajien ja lähihoitajien töitä myös. Opettajat siivoaisivat kouluja koulupäivien jälkeen, ravintoloissa omistajat olisivat kokkeja ja tarjoilisivat tekemiään ruokia asiakkaille, firmoissa toimitusjohtajat ottaisivat vieraita vastaan ja keittäisivät heille itse kahvia.
Ei olisi enää p*skaduunia, vaan olisi vain eri alojen töitä ja työt olisivat hyvin monipuolisia.
Ihmiset nukkuisivat paljon ja arvostaisivat perhettä ja vapaa-aikaa.
Edistys lakkaisi. Kukaan ei jaksaisi kehittää mitään, ei rakennuksia, teknologiaa, politiikkaa. Kukaan ei opettaisi asioita,. ihmiskunta tyhmenisi, kun kaikki odottaisivat muiden hoitavan kaiken. Ei olisi johtajia eikä siis yrityksiäkään. Enää ei saisi valmiiksi ruokaa kaupasta, koska kukaan ei ottaisi vastuuta kaiken pyörittämisestä.
Hyvänä puolena ihmiset olisivat rehellisiä ja suvaitsevaisia. Väkivaltaa ei olisi. (Ellei sitten ruoan saamisen vaikeus tms. muuttaisi luonnetta.)
Olen tosiaan iloinen, etteivät kaikki ole luonteeltaan kuin minä.
Maailma olisi umpirehellinen paikka, oikeuslaitoksella eikä poliisilla olisi juuri työtä.
Kaikki rahat satsattaisiin tutkimukseen ja keksintöihin.
Ihmiset olisivat vaativia toisilleen, kaikenlainen perseily olisi sanktioitu.
Kaikki ruoantuotanto olisi luomua, eläimille maailma olisi hyvä paikka, koska kaikkia kohdeltaisiin hyvin.
Huumori olisi terävää ja kaikilla olisi vähintään kaksi eriävää mielipidettä joka keskustelussa/väittelyssä. Keskustelua ja väittelyä riittäisikin.
Lapsiin satsaaminen olisi etusijalla.
Ei olisi isoja kauppakeskuksia tms, koska ihmiset kammoaisivat niitä.
Kaikki uskoisivat Jumalaan, mutta kirkkoja eikä kirkollisia virkoja olisi.
Kaikki nukkuisivat paljon.
En usko, että kukaan muuttaisi sinne.
Kaikilla olisi lapsia,kaikki asuisivat maalla,kaikilla olisi talo,auto,kissa ja koira,kaikki huolehtisivat vanhuksistaan,kaikilla olisi auto,joka vie kamalasti bensaa,kaikki kuluttaisivat vähän sähköä mutta paljon puuta,kaikki söisivät terveellisesti oman maan vihanneksia ja marjoja,maailma olisi paljon vanhanaikaisempi..
ihan jumalatonta mökötystä ja kinaa koska minä olen aina oikeassa.