Vierailija

Eli tilanne se, että tapasin kuukausi sitten aivan mielettöman tyypin ja olemme viettäneet käytännössä kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Molemmilla takana muutama pitempi suhde ja useita sinkkuvuosia (olemme iältämme lähemmäs kolmekymppisiä) ja yhteisymmärrys siitä ettei kummastakaan ole koskaan tuntunut kenenkään kanssa näin hyvältä ja 'oikealta'. Asumme molemmat Lontoossa mikä aiheuttaa seurustelulle ongelmia (lähinnä pitkät työpäivät ja pitkät välimatkat - töiden jälkeen ei jää montaa tuntia yhdessä ololle) ja olen alkanut miettimään josko olisi vain paras muuttaa yhteen. Meillä molemmilla päättyy vuokrasopparit syksyn alussa. Itse joudun asumaan kämppiksen kanssa joka tapauksessa ja ottaen huomioon että olemme aina joko minun luonani tai hänen luonaan tuntuu typerältä pysyä erillään.
Toisaalta mietin etenemmekö liian nopeasti ja kannattaako tässä huikean rakastumisen vaiheessa vielä tehdä mitään isoja päätöksiä. Olemme menossa ensi kuussa yhdessä matkalle ja silloin varmaan myös selviää tulisiko yhteiselosta vielä tässä vaiheessa mitään.

Sori pitkä viesti! Olisi hienoa kuulla muiden kokemuksia.

t. korviaan myöten rakastunut AP

  • ylös 12
  • alas 0

Kommentit (19)

Vierailija

Mä tapasin miehen, joka asui 600km päässä. Olimme tunteneet pari kuukautta, kun sain työharjoittelupaikan samasta kaupungista ja niinpä päädyimme asumaan yhteen parin kuukauden tuntemisen jälkeen. Opittiinpahan heti huomaamaan toistemme rasittavatkin puolet. Kuudes yhteinen vuosi pyörähti nyt käyntiin :)

  • ylös 12
  • alas 0
Vierailija

Itse olin vähän alle kolmekymppinen kun minä ja mies muutimme yhteen melkein heti tavattuamme myös Lontoossa:D
(Nyt olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta!)

  • ylös 12
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Ihan kuin meidän tarina! Itse olin suhteen alussa opiskelija ja mies oli jo pidempään ollut työelämässä. Mies oli ostanut juuri oman asunnon ja itse asuin opiskelijasolussa. Tästä johtuen vietettiin miehen asunnolla paljon aikaa, sillä siellä sai kaivattua omaa rauhaa. Solussa kun seinät olivat kuin paperia 😁 Vietimme alusta alkaen lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Noin kuukauden jälkeen sain avaimen ja vaatekaapin miehen asunnosta ja noin neljän kuukauden jälkeen päätimme virallisesti muuttaa yhteen, jolloin luovuin omasta asunnostani. Pelotti ihan hulluna, että miten käy, mutta en vaihtaisi päivääkään ja nyt olemme olleet yhdessä 2,5 vuotta. 😊

Vierailija

Tapasin myös mieheni ulkomailla ja käytännön syistä muutimme yhteen jo reilun kuukauden seurustelun jälkeen. Olimme myös n 30-vuotiaita ja kaikenlaista siihen mennessä kokeneet. Kihloihin menimme n 6 kk kuluttua, häät seuraavana vuonna. Tämä tapahtui siis v. 95-96, edelleen olemme yhdessä, lapsia kaksi. Ajattelin silloin, että jos en anna tällä suhteelle mahdollisuutta, niin katuisin sitä aina. En ole katunut. Anna palaa!

Vierailija

Oletteko molemmat käyneet läpi edellisten suhteittene erot, niiden syyt ja omat osuutenne niihin syihin? 

Koska molemmat olette jo liki kolmikymppisinä ainakin fyysisesti aikuisia, ja jos itsetuntemuksenne on sillä tasolla, että tiedätte mitä teette, niin mikä ettei?

Vähän epäilyttää, kun jo kolmikymppinen, ulkomailla asuva nainen kirjoittaa pelkän kuukauden tapailun jälkeen yhteenmuutosta kuin (anteeksi vain) 14-vuotias pissis. Mitä haluat avoliitoltanne, mitä ihastuksesi haluaa? Missä näet itsesi ja teidät viiden vuoden päästä?

  • ylös 0
  • alas 12
Vierailija

Me muutettiin viikon päästä yhteen, ja nyt ollaan naimisissa oltu kohta 18 vuotta. Mä suosittelen muuttamaan. Varsinkin Lontoossa, missä vuokrat on kalliita, ei ole mitään järkeä maksaa kahdesta asunnosta jos olette koko ajan jommankumman luona. Ja pääseehän siitä muuttamaan erilleen, jos homma ei toimi. Ei sitä tarvitse ottaa minään kuolemaan asti -sopimuksena, eihän asuminen ole kuin järjestelykysymys. Parhaassa tapauksessa teille tulee ihanaa aikaa yhdessä, ja pitkä parisuhde päälle, huonoimmassa tapauksessa tiet erkanevat, ja toinen joutuu taas muuttamaan. Sellaista elämä on, välillä riskinotto onnistuu, välillä ei. 

Vierailija

Olen muuttanut yhteen jopa jo seuraavana päivänä tapaamisesta. Siitä liitosta syntyi kaksi lastakin, mutta omaa asuntoa en jättänyt pois.

Nykyisin olen naimisissa kolmattatoista vuotta, muutimme yhteen 2kk tapailun jälkeen. Emme kovin montaa kertaa ehtineet nähdä, kun välimatkaa oli paljon.

Olisin varmaan passannut hyvin ensitreffit alttarilla -sarjaan. Ei kauaa ole nokka tuhissut talon ostamisessakaan, teen ratkaisut tosi äkkiä ja olen kyllä ollut tyytyväinenkin 😄

Vierailija

Muutimme miesystäväni kanssa yhteen 2 kk seurustelun jälkeen. Sinä aikana nukuimme joka yö jomman kumman tykönä. Itse olin 27 ja mies 29. Takana vasta 2kk, että saa nähdä mitä aika tuo tullessaan, Sopeutumista kyllä vaatii, mutta oppiipahan kunnolla tuntemaan toisen heti, että passaako ne kemiat yhteen vai ei. Mielelläni olisin ehkä odottanut kauemmin, mutta molempia turhautti maksaa ylihintaista vuokraa pienistä yksiöistä. Kun lyötiin hynttyyt ns sanotusti yhteen, niin saimme tuplasti enemmän tilaa ja rahaakin jää enemmän humputteluun ja säästöön. 

Vierailija

Mieheni käytännössä muutti vaivihkaa heti tavattuamme luokseni, mutta virallisesti muutettiin yhteen muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen. Yhdessä ollaan edelleen ja kolmas vuosi seurustelua menossa :) Me ollaan myös vajaa kolmekymppisiä. Siinä elämänvaiheessa tuntui vaan luontevalta edetä niin kuin edettiin.

Vierailija

Miks yhteenmuutto on niin iso asia Suomalaisille? Sä voit olla vaikka 10 vuotta parisuhteessa, mut toimiiko se, sen näkee vasta kun muuttaa yhteen !

Vierailija

Minä aina ennen ajattelin, että tottakai seurustelun tyyliin vuoden ennen yhteenmuuttoa. No, toisin kävi :-) Tapasin mieheni ollessani 24v, hän tuntui heti "oikealta" ja 3kk seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Muuttoa ennen tapasimme useamman kerran viikossa ja koko aika oli ikävä.

Yhteenmuutto oli täysin oikea ratkaisu meille. Olemme olleet nyt yhdessä 5v, naimisissa ja lapsi tulossa. Edelleen, hän on minulle se oikea :)
Tsemppiä ap, tehkää niin kuin hyvältä tuntuu.

Vierailija

Arveletko, että koko maailman kansalaisista vain suomalaiset pohtivat yhteenmuuttoa? Et ole juuri tainnut perehtyä mihinkään oman elinpiirisi ympärillä.

Vierailija

Mieheni kanssa muutettiin yhteen 2kk ensi tapaamisesta. Tosin ne 2 kk oli semmoiset että oltiin koko ajan yhdessä. Mentiin naimisiin 7 kk jälkeen. Nyt kesällä vietetään 20 v. hääpäivää. Meillä kaksi lasta.

Muistan aina siskoni ohjeet kun minua alkoi jännittää, jos yrität ja epäonnistut niin olet ainakin yrittänyt.

Vierailija

Kiitos vastauksista!

Pitää ottaa tämä asia nyt viikonloppuna puheeksi, tiedän että mieskin sitä miettii mutta ei uskalla sanoa kun pelkää liialla innokkuudellaan pelottavansa minut pois :) 

Ja siis kauhea ikävä koko ajan, tekstaillaan pitkin päivää ja soitellaan. Lontoon vuokrat on kanssa yksi iso syy miksi olisi järkevää muuttaa yhteen - saataisiin tosi kiva kämppä (ilman kämppiksiä, jee!) sillä yhteenlasketulla summalla mitä nyt maksetaan erikseen. 

-ap

Vierailija

En mä kyllä ymmärrä, että mikä siinä olisi niin ihmeellistä muuttaa yhteen vaikka samana päivänä kun tapaa toisen. Eikö sieltä yhteisestä/toisen kämpästä päästetä pois vai? Olisiko sekään joku elämän tuhoava katastrofi, jos huonolla tuurilla sitten joutuukin hetken ihmettelemään uutta kämppää? Sehän voi olla edessä jotakuinkin samalla todennäköisyydellä, vaikka yhteenmuutto tapahtuisi vasta myöhemmin.

Vierailija

Täällä myös yksi, joka muutti miehensä kanssa yhteen muutaman kuukauden päästä tapaamisesta. :)

Asuin koirieni kanssa pienessä kerrostaloasunnossa, josta oli lyhyt matka yliopistolle missä viimeistelin opintojani. Tapasin nykyisen mieheni sattumalta, jonka jälkeen olimme ns. liimattu toisiimme kiinni. Päivät hoidimme töitämme ja opintojamme, tapasimme kavereitamme jne., mutta illat halusimme aina viettää yhdessä ja nukkua toistemme kainaloissa. Mies nukkui pääosin luonani ja viikonloput vietimme hänen rivitaloasunnollaan taajaman ulkopuolella toisella paikkakunnalla. Järjestely tuntui hankalalta, kun piti raahata omien tavaroiden lisäksi kahta isoa koiraa ja niiden tarvikkeita asunnolta toiselle.

Samaan aikaan etsin itselleni uutta asuntoa, sillä opintoni olivat loppusuoralla. Sopivaa kotia ei meinannut löytyä; asunnot olivat liian pieniä, liian kalliita, ei sallittu lemmikkejä jne. Aloimme vitsailla yhteen muuttamisesta miehen rivitaloon, kunnes idea alkoikin kuulostaa ajanmittaan yllättävän hyvältä. Säästäisi molemmilta rahaa, ei tarvitsisi raahata tavaroita eestaas, bensakulut vähenisi ja se mahdollistaisi enemmän aikaa niin parisuhteelle kuin harrastuksillekin...

Ja tässä sitä ollaan edelleen kolme vuotta myöhemmin kihlasormus sormessa. :) 

Vierailija

Me muutettiin parin kuukauden päästä yhteen. Vuosi oli 1998 ja hyvin menee edelleen. 26-vuotiaita oltiin tuolloin. Kannustan uskaltamaan!

Vierailija

Muutimme miehen kanssa yhteen 6 kk ensitapaamisesta ja menimme naimisiin kuukautta myöhemmin. Ihan mukavasti menee, yhteisiä vuosia nyt 12 takana. Yli kolmekymppisiä oltiin tuolloin molemmat.

Vierailija

Muutimme yhteen parin viikon seurustelun jälkeen koska olimme aina muutenkin minun asunnosssani. Tosin mies vuokrasi oman asuntonsa kaverilleen niin olisi ollut paikka mihin palata jos homma ei toimisi.

Olemme nyt olleet yhdessä 25 vuotta.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla