Lapsettomat, minkälaisia on teidän vierailut puolison kotipaikkakunnalla?

Meillä vierailut on ihan luontevia. Ollaan oltu jo pitkään yhdessä, ja tunnetaan toistemme perheet ja kaverit lähes yhtä hyvin kuin omat. En oikein ymmärrä, miksei edes halua tutustua uusiin ihmisiin. Mitä siinä häviää? Siitähän voi löytyä vaikka kuinka ihania uusia ihmisiä omaan elämään. Me käydään toistemme vanhemmilla kylässä muutamia kertoja vuodessa, ja tavataan samalla toisen lapsuudenkavereita sillä paikkakunnalla. Minusta ne on kaikki ihan mukavia ihmisiä, ja tapaan niitä mielelläni.

Ei ole pakko, hyvä tavata toki. Mies voi mennä näihin saunailtoihin keskenään. Jää kotiin niillä kerroilla. Vanhempia näätte sitten erikseen yhdessä ja niillä kerroilla kevyempää illanviettoa kavereiden kanssa

Meillä mies pakottaa mukaan. Saunovat myös tunteja. Miehen veljien vaimot ovat todella erilaisia. Ovat molemmat maalta, eivät meikkaa, vaatteet 70-luvulta.. Ei siinä mitään vikaa.. Mutta tuntuu, että pitävät minua tosi nuorena pikkuisena kaupunkiprinsessana. Eivät oikein puhu mitään henkevää tai kiinnostavaa. Lähinnä pienen paikkakunnan asioita. Eivät myöskään juo alkoholia... En sitten yksin kehtaa. Miehen 17-vuotias sisko on hauska ja joisi, mutta sain siitäkin näiltä kälyiltä (tai mitä nyt ovatkaan) valituksia kun ostin siskolle juomat. Inhoan noita hetkiä! Odotan, että sisko on 18 niin saadaan juoda kaksin 😄

Meidän suvussa on rentoa ja mies tulee juttuun veljeni kanssa. Saunovat myös tunteja, mutta sillon olen itse paremmassa seurassa! 😊

Meillä tuo on helppoa ja luontevaa. Ollaan miehen kanssa niin samanlaisia, että myös meidän ystävät on sellaisia, että pidetään niistä puolin ja toisin. Pidetään myös toistemme vanhemmista ja myös sisaruksista. Ei siis ole pakkopullaa kummallekaan vaan tavataan yhtä mieluusti toisen läheisiä kuin omiakin.

Ihan kivastihan ne menee. Yleensä kyllä vietetään aikaa vaan appivanhempien ja miehen sisarusten parissa. Joskus ollaan käyty miehen vanhojen kavereiden luona, mikä ei ole itseäni haitannut. ihan mukavahan se on tutustua uusiin ihmisiin. Miehen suvun sukujuhlissa koen oloni vähän vaivaantuneeksi kun en oikein tunne ketään, mutta ei niitä onneksi nyt niin usein ole.

Mutta itse en kyllä ymmärrä tuota, että omat ystävät pitäisi ehdototmasti pitää erillään. Itse olen viettänyt jonkun verran aikaa miehen ystävien kanssa ja ihan mukavaa porukkaahan he ovat ja oma mieheni tulee toimeen minunkin ystävieni kanssa.

Kyllä minua kiinnostaa tutustua uusiin ihmisiin ja jotkut onkin ottaneet vastaan kuin perheenjäsenen. Mutta sitten, miehelläni on hyvin paljon kavereita ja olen väsynyt siihen että minun täytyy aktiivisesti ylläpitää keskustelua ja tutustumista, muuten siitä ei tule mitään.

saunailloista jättäydynkin nykyään pois :)

-AP

Ikinä ei myöskään miehen perheen kanssa erityisesti vietetä aikaa, vaan aina eivät ole edes kotona ja vähintäänkin omia puuhia, mikä sinänsä ihan ok. Toisinaan istutaan yhdessä ja puuhataan, mutta yleensä tullaan tapaamaan kavereita. En ajattele että pitää olla omat kaveriporukat, suurimmaksi osaksi vietetään yhdessä samassa porukassa aikaa. Mutta tämä, kun on niin omat jutut eikä minulla ole mitään intressejä väkisin viettää harvoja varpaitani täysin vieraassa isossa porukassa "yksinäisenä". Yrityksen puutteesta ei ole kyse, ja saan muuten helposti ystäviä... -ap

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei myöskään miehen perheen kanssa erityisesti vietetä aikaa, vaan aina eivät ole edes kotona ja vähintäänkin omia puuhia, mikä sinänsä ihan ok. Toisinaan istutaan yhdessä ja puuhataan, mutta yleensä tullaan tapaamaan kavereita. En ajattele että pitää olla omat kaveriporukat, suurimmaksi osaksi vietetään yhdessä samassa porukassa aikaa. Mutta tämä, kun on niin omat jutut eikä minulla ole mitään intressejä väkisin viettää harvoja varpaitani täysin vieraassa isossa porukassa "yksinäisenä". Yrityksen puutteesta ei ole kyse, ja saan muuten helposti ystäviä... -ap

Siis harvoja vapaita, ei varpaita :-D Haha..

Miehellä ei ole sisaruksia eikä hän ole sukunsa kanssa tekemisissä, joten ei kovin paljon ole tarvinnut tutustua uusiin ihmisiin tässä vuosien varrella. Tapaan vain hänen vanhempiaan. Heidän luonaan käydään kahvilla tai syömässä pari kertaa kuukaudessa ja se on mukavaa. Istutaan, jutellaan, luetaan, otetaan ruokanokoset.

Yhteisiä kavereita meillä ei ole eikä oikein omiakaan, sellaisia joiden kanssa nähtäisiin tai kokoonnuttaisiin yhteen. Jos miehellä joskus onkin jokin kaveriporukan yhteinen iltama, en ole kovin innoissani menossa mukaan. Inhoan sitä tunnetta että olen vähän ylimääräinen tyyppi eikä kukaan ole samalla aaltopituudella kanssani. Olen sisäänpäinkääntynyt ja mun on vaikea tutustua ihmisiin, siksi on raskasta olla paikassa jossa kaikki muut ovat tuttuja keskenään ja kuitenkin myös mulla odotetaan olevan hauskaa.

Yövytään usein appiukolla, muutamia vanhempia sukulaisia käydään moikkaamassa, siskot tavataan jos ovat maisemissa, usein 1 yö toisen siskon luona. Mennään metsään ja paistellaan makkaraa notskilla. Nyt kun meillä on tuo muksu, ei käydä hänen vuokseen vanhassa heinäladossa kiereskelemässä niinkuin silloin lapsettomana. Mennään illaksi baariin/festarille kun lapsenvahtiasiat on kondiksessa toisin kuin kotimaisemissa.

Harvoin tapaan miehen lapsuudenystäviä, vaan näkee ne usein silloin kun mä en ole reissussa mukana. Mutta jos nähdään niin ei siellä tuntitolkulla ole koskaan istuttu eikä mies niiden kanssa baariin ilman minua lähtisi. Loppujenlopuksi tehtiin hyvin pitkälti samoja juttuja kaksin kuin kotimaisemissakin tehtiin, toki tuo muksu vähän haittaa harrastuksia ja.

Joskus mies häipyy metsähommiin, korjaamaan apen autoa tms ja jotenkin oletti että olisin kuin kotonani ja laittaisn ruokaa tms. No, ei muutaman erehdyksen jälkeen enää odota, kaupassa saatan käydä tai lähteä kaupungille palloilemaan, mutta toisten keittiöön en mene hääräämään itsekseni.

Välimatkaa 700km ja aina vähintään 2 yötä reissussa usein 3 ja kesällä jopa enemmän.