Kun viha, katkeruus, epätoivo alkaa ottaa vallan

...ja sitten vaan odotellaan ensimmäistä jeesustelijaa paikalle.

En jeesustele.

Miten olisi jos aloittaisivat vaikka joogan tai muun meditaation?

Toinen vaihtoehto olisi, että aloittaisit jokun harrastuksen, josta olet aina haaveillut. Ratsastus, joku kieli, joku soitin. Aikuisillekin on tunteja. Jopa aikuisbalettia on! Jos siis sairautesi on sellainen, että voit liikkua.

Toiset saavat voimaa kuvataiteen tekemisestä. Kiinnostaisiko sinua sellainen?

Luin vähän aika sitten romaanin, jossa hirvittävän kohtaloniskun saanut nainen alkoi kutoa. Hän sai valtavasti voimaa kutomisesta.

Tsemppiä!

Sisältähän se voima löytyy, no doubt.

Jeesuksesta nyt tuohon ei ole mitään apua, minun mielestäni. Jotenkin niin tahtoisin tietää mikä tuohon auttaa. Jotakin ihmisessä itsessään, joka pitää sitä pientä toivonkipinää yllä...onko sulla ap, mitään hyvää, iloa tuottavaa, lohdutusta antavaa. mielekästä asiaa elämässä. Ihan jotakin konkreettista, edes yksi hyvä, vastavuoroinen ihmissuhde, harrastus, joka tuottaa mielihyvää, jotain. Toivon että on. Jokaisella kuuluisi olla. Edes yksi. Voimia!

Itse ajattelen vain että ne kenellä on vaikeinta elävät eri tasolla kuin piece of cake ihmiset.

Toisilla on vaikeus tasona come get some ja toisilla damn im good.

Itse olen varma että näitä elämiä/pelejä on useita, aina kehittyy.

Ei sellaista pieni leveleistä kermapersettä voi edes katsoa ylöspäin.

Voimia sinulle, kaikilla meillä on omat ongelmamme vähän erilaisia mutta kuitenkin.

Minulla on usein ollut fiilis että " ELÄMÄ VIHAA MUA " mutta aion kyllä nämä huonotkin kortit pelata loppuun asti.

Ajattele positiivisesti, vielä on kesää jäljellä !

Olen vankina kotonani, en pysty käymään kuin sairaaloissa, poleilla. Liikkuminen on ollut minulle tosi tärkeää, se kyky sitten "vietiin" pois tuosta noin vain. En pärjää ilman avustajaa, perheeni apua. Kipuja, jatkuvia tutkimuksia, kaikkea ikävää viikosta, kuukaudesta toiseen. Netissä onneksi pystyn olemaan jonkin aikaa. Kirjoittaminenkin tosin vaikeaa... Oikeasti, elin elämäni ns.terveellisesti ja kunnolla ja tässä on sitten lopputulos. Tekisi mieli huutaa, kiroilla ja heittää astioita seinään. Mutta ei, enhän minä niin tee. Kun olen niin vahva ja ihana ja mukava ihminen kaikkien ihmisten silmissä :( Tänne näköjään voin sitten purkaa pahaa oloani.

ap

Hmm... jos aloittaisit siitä huutamisesta, kiroilusta ja astioiden heittelystä seinään? (Ihan lemppariastiat kannattaa jättää kyl rauhaan ja pitää huolta ettei kukaan viaton sivullinen ota osumaa sirpaleista.) Kunnon raivari puhdistaa mieltä ja ilmaa kummasti.

Joo, se ominaisuus on englanninkielisessä kirjallisuudessa nimeltään grit, suomeksi kai sisu. Joiltakuilta tuntuu löytyvän tällaista emotionaalista sinnikkyyttä enemmän kuin toisilta, mutta sitä voi kyllä onneksi myös kehittää.

Joskus on vain tilanne, että toivo on kertakaikkiaan loppunut. Silloin on turha haaveilla mistään pilvilinnoista ja tajuttava oman tilanteen toivottomuus. Ei pidä antaa itselleen turhaa toivoa, vaan myöntää se ja ehkä kyettävä elämään sen kanssa.

Minäkin joskus luulen nousevani pohjalta, mutta hetken ajateltuani tajuan ajatusteni naiiviuden ja otan realismin turhan haihattelun tilalle.

Lue Echart Tollen "Läsnäolon voima". Minä olen saanut siitä ymmärrystä ja rauhaa selviytyä elämän myrskyistä. Voimia.

Oletko kokeillut meditaatiota ja kristinuskoa? Monet ovat löytäneet itsensä ja sisäisen rauhansa nimenomaan meditaatiolla ja ottamalla Jumalaan yhteyttä. Jumalan luona yksikään ihminen ei ole vaarassa vaan hän rakastaa ja pitää huolta. Meditaatio on hyvä tapa rauhoittaa mieltä, kehoa ja sielua. Sielu on tärkeä osa ihmistä ja sitä pitää huoltaa ja rauhoittaa.

*halaus*

Itsestäänhän sen voiman löytää, ei mistään muualta. On eri keinoja vahvistua siinä voimassa, minä suosittelen luontoa. Jos et ulos pääse niin puiden katselu ikkunasta tai luontodokumentit. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Toinen hakusana olisi resilience tai emotional resilience, suomeksi psykologinen sitkeys tai resilienssi. Kannattaa ihan oikeasti tehdä näihin liittyviä harjoituksia ja lukea teoriaa oman kehittymisen tueksi. Sitkeyteen ja sisuun liittyviä asioita käsittelee psykologian suuntauksista etenkin positiivinen psykologia (positive psychology). Ei nätä ominaisuuksia millään vippaskonsteilla kehitetä vaan työllä. -9

Vierailija kirjoitti:

Hmm... jos aloittaisit siitä huutamisesta, kiroilusta ja astioiden heittelystä seinään? (Ihan lemppariastiat kannattaa jättää kyl rauhaan ja pitää huolta ettei kukaan viaton sivullinen ota osumaa sirpaleista.) Kunnon raivari puhdistaa mieltä ja ilmaa kummasti.

Tässä on vinha totuus. Masennus on usein juuri sitä vihaa, jonka olemme vaan kiltteinä ja häpeän tunteen omaavina naisina kääntäneet sisäänpäin kun se pitäisi pistää ulos. Mutta   "vahva ja kunnon nainenhan" ei koskaan heittele, kiroile, huuda, lyö turpiin edes henkisesti  ja vaadi.

Itse olen käynyt niin vaikeita asioita läpi, ettei läheisistä tiedä kuin kaksi. Minut on auttanut ja auttaa tasapainoon kiroilu ja julmat ajatukset, joita puhun ääneen. Niin yksinkertaista. Perk..llä, vit..a ja niitä s:llä alkavia tulee tiukan paikan tullen solkenaan ja lujaa. Ja ne ovat vasta alkusoittoa. Joskus kyllä kauhistun, jos joku ulkopuolinen ihminen kuulisi. Ei varmaan uskoisi. Mutta koskaan en ole ollut kovin toivoton tai kovin masentunut, päin vastoin. Kiitän sitä, että en ole koskaan ollut ns. kiltti nainen. Tiedän että vihaisuus oikein muotoiltuna antaa voimaa ja sitä myöten myös toivoa.

Mussa asuu sisäinen uhmaikäinen. Silloin kun pahoja asioita on tapahtunut, häkellyksen ja itkun jälkeen, se uhmakkuus nostaa. Joskus sen myös kutsun, jos meinaa toivottomuus ja epäreiluus lyödä. "Prkl mulle et ala. Varppina menen/teen/sanon.. Minähän katon tän loppuun. Juu ei!" Ei ehkä niin älykäs sisäinen puheeni, mutta pitää raiteella.

Onko nyt siis niin, että toivoa parantumisesta tai kuntoutumisesta ei ole?

Itse raivoan vaikeissa elämäntilanteissa, mutta ei se ainakaan minun oloani helpota, pahentaa vain. Ihme kyllä, tämä hirveä av vittuiluineen on usein saanut ajatukset omista ongelmista muualle, ja joskus olen jopa nauranut ääneen. Silloin on parempi olla; nauraminen helpottaa.

Parempia ajatuksia ei ole nyt tarjota kun omen itsekin aika pohjamudissa. Mutta toivon sinulle parempaa ja olen hengessä mukana. Eihän sinun sisimpäsi ole mihinkään kadonnut.

Nää on nyt tosi pieniä ja vaatimattomia vinkkejä mutta saattavat silti tuoda jonkinlaista helpotusta ja hyvää mieltä:

-raikas huone

-hyvät tuoksut (näin kesällä voi tulla ihan ikkunastakin mutta varsinkin muulloin kukat, yrtit öljyt ja voiteet voi piristää tai helliä)

-musiikkia tai luonnonääniä rentouttamaan ja piristämään.

Itse menetin takavuosina liikuntakyvyn lähes kokonaan ja jatkuva kipu oli murskata täysin. Nyt on asiat paremmin.

Jopskus näistä pienistä asioista sai valtavasti helpotusta.

Kiitos sanoistanne. Ne tulivat tarpeeseen. Yritän huomenna tulla takaisin.

ap