Lue keskustelun säännöt.
Poikani 7v. ihmettelee, miksei koskaan näe isäänsä
10.06.2016 |
Poikani, joka täyttää tänä vuonna kahdeksan, on alkanut ihmetellä miksei ikinä näe isäänsä. Isän on siis tavannut viimeksi alle vuoden ikäisenä. Tämä kysely on alkanut vasta lähiaikoina, ilmeisesti siitä, kun kaikilla muilla on isä (aloitti siis ekaluokan viimevuonna, vissiin silloin huomannut).
Kyse ei ole mistään omasta itsekkyydestäni. Poika sai alkunsa minun ja erään tuttavani kännisestä yhdenyönjutusta. Olimme 17 silloin (poika syntyi muutama päivä ennenkuin täytin 18, pojan isä täytti saman verran kuukauden päästä). Päätimme muuttaa yhteen lapsen takia, mutta siitä ei tullut mitään. Pojan isä alkoi hakata minua, muutaman kerran uhkasi puukolla tappavansa minut ja vauvan. Hänessä oli aina ollut jonkinlaisia sosiopaattisia piirteitä, mutta olin liian sokea huomaamaan.
Emme siis kuitenkaan olleet koskaan yhdessä. Asuimme vain samassa asunnossa lapsen takia.
7 kuukauden kuluttua poikamme syntymästä tämä lapsen isä otti puukon, ja yritti lyödä minua sillä kasvoihin. Ehdin laittaa käsivarteni siihen eteen, joten säästyin kohtalokkaammilta vammoilta. Välittömästi tuon jälkeen otin lapsen ja pakenimme turvakotiin (käsivarteni vamma hoidettiin myös).
En ikinä tehnyt rikosilmoitusta lapseni isästä, eikä minulla ole aavistustakaan mitä hänelle kuuluu nykyään. Nyt poika kuitenkin kyselee jatkuvasti isästään.
Minulla ei ole aavistustakaan mitä kertoa hänelle.
Kommentit (17)
Ei kannata valehdella, mutta ei taida tuon ikäinen olla myöskään valmis kuulemaan puukotuksesta. Paha paikka kyllä, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea tilanne. Jos sanoisit että isä oli ilkeä sinua kohtaan. Voit myös sanoa että voit yrittää selvittää missä isä nykyään on ja mitä tekee, mutta et kuitenkaan niin tee ja sanot vain lapselle että et saanut mitään selville. Sitten kun on isompi voit kertoa miten asia oikeasti on.
Sano että isä halusi elää erilaisempaa elämää. Sulla ei varmaan ole sit miesystävää että poika olisi nähnyt yhtään miehenmallia?
Kannatan aina rehellisyyttä, mutta tietenkin lapsen iän huomioon ottaen. Voit sanoa, että tapasitte yhtenä iltana isän kanssa, minkä seurauksena lapsi syntyi. Kerro, että olet tästä iloinen ja saitte yhdessä aikaan todelle ihanan ja ihmeellisen lapsen. Sen jälkeen voit jatkaa, että yrititte isän kanssa asua ja hoitaa vauvaa yhdessä, mutta se ei onnistunut, koska isän kanssa ei ollut turvallista asua. Kaikilla pitää olla kotona turvallinen olo ja jos ei ole, siitä pitää kertoa aikuiselle tai lähteä jonnekin turvaan. Sen takia te lähditte turvakotiin, etkä ole sen jälkeen kuullut isästä mitään. Jos lapsi kyselee, miksei ollut turvallista, kerro rehellisesti, että isä sanoi asioita, jotka eivät olleet turvallisia ja teki asioita, jotka satuttivat sinua. Iän myötä voit kertoa asioita enemmän.
Ota asenne, että isästä saa kysyä ja puhua. Voitte yhdessä etsiä jostain isän kuvan, jonka näytät lapselle. Jos lapsi halua tavata isän, voit esimerkiksi sanoa, että koska isän kanssa ei ollut turvallista, et halua lapsen tapaavan isää tai ottavan tähän yhteyttä ennen kuin lapsi on vanhempi.
Sano että isä on todistetusti väkivaltainen sosiopaatti jota ei kiinnosta paskaakaan lapsen asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaisin keskustelun lapsen kanssa ja vastailisin hänen kysymyksiin, enkä jaarittele/lässytä.
Minusta viisainta on luoda lapselle niin myönteinen kuva juuristaan kuin vain suinkin pystyt. Se on osa identiteetin kehittymistä. Väkivallan teot voit jättää kertomatta. Mieti itse, haluaistko kasvaa "väkivaltaisen sosiopaatin poikana" vai "hauskannäköisen huumorintajuisen opiskelijan poikana" (tai mitä myönteistä ko ihmisestä ikinä pystyt sanomaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitosen kommentti on hyvä.
Oletteko missään tekemisissä isän puolen sukulaisiin? Isovanhemmat,enot, tädit jne? Olisiko heihin mahdollista pitää yhteyttä?
Kai se mies vähän lapsesta välitti, kun hiukan aikaa sen takia kanssasi asui.
Ota yhteyttä miehen vanhempiin, jos ovat elossa. Lapsesi voisi tutustua mukavaan mummoon, jos sellainen löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta viisainta on luoda lapselle niin myönteinen kuva juuristaan kuin vain suinkin pystyt. Se on osa identiteetin kehittymistä. Väkivallan teot voit jättää kertomatta. Mieti itse, haluaistko kasvaa "väkivaltaisen sosiopaatin poikana" vai "hauskannäköisen huumorintajuisen opiskelijan poikana" (tai mitä myönteistä ko ihmisestä ikinä pystyt sanomaan).
Olen samaa mieltä, yritä välttää tuon kertomista koska ei tosiaankaan ole mukava tietää olevansa jonkun hullun lapsi. Se tuntuu todella ikävältä koska itse tietää että on tämän jälkeläinen. T. Kokemusta on
Kiitos kaikille todella paljon vastauksista!
Luen nämä tarkemmin pian, nyt on todella kiireistä kun siivoan vieraita varten. Vastailen sitten myös illemmalla!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta viisainta on luoda lapselle niin myönteinen kuva juuristaan kuin vain suinkin pystyt. Se on osa identiteetin kehittymistä. Väkivallan teot voit jättää kertomatta. Mieti itse, haluaistko kasvaa "väkivaltaisen sosiopaatin poikana" vai "hauskannäköisen huumorintajuisen opiskelijan poikana" (tai mitä myönteistä ko ihmisestä ikinä pystyt sanomaan).
Olen eri mieltä. Jos lapselle valehdelleen heti alusta alkaen, hänelle tulee todella iso kriisi joku päivä, kun saakin tietää isän olleen "väkivaltainen sosiopaatti". Siksi totuus on aina parempi. On tärkeää huomioida, että isässä oli paljon hyvääkin ja se hyvä on siirtynyt lapseen. Kukaan ei kuitenkaan ole vanhempansa kopio vaan ainutlaatuinen oma itsensä. Vanhemmat persoona tai luonne ei määritä sitä, millainen lapsi on ja millainen ihminen hänestä kasvaa.
Joskus totuus satuttaa. Mutta en oikein ymmärrä, miksi se pitäisi sen takia kieltääkään, koska se on osa lapsen elämää. Vaikeita asioita tapahtuu, mutta äiti voi omalla esimerkillä, rakkaudella, avoimuudella ja hyväksymällä lapsen kaikki tunteet opettaa, että vaikeista asioista huolimatta elämä jatkuu ja niiden kanssa voi oppia elämään.
Totuus, mutta karsittuna. Lapsi jatkaa kyselyä, kunnes saa jonkilaisen kuvan isästään. Ei tosiaan tarvitse kertoa mitään puukkojuttuja. Ei kukaan perheenäkään elävä kerro kaikkia aikuisten asioita lapsille. Kerrot minkälainen isä on. Ja kerrot miksi erositte, eikä erolla ole mitään tekemistä lapsen kanssa. Ei kaikkea tarvitse kertoa kerralla. Kerrot niitä asioita isästä joita on helppo kertoa. Minkä naköinen, mitä tekee työkseen yms. Meillä oli tuo sama, kunnes sain järjestettyä tapaamisen meille kolmelle. Jonkun aikaa lapsi odotti lisää tapaamisia, mutta isän tyhjät lupaukset ovat tehneet tehtävänsä. Hänelle riittää, että voi kertoa isänsä ammatin tai asuinpaikan yms. jos joku kysyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap taas paikalla, tällä kertaa tosin käyttäjätilin kanssa (eilen pääsin uudelleen palstalle vasta klo 23 jälkeen, ärsytti kun en voinut vastailla).
Jokatapauksessa, palaan takaisin tähän asiaan. Eli tänne on nyt tullut hieman toistensa kanssa ristiriidoissa olevia viestejä, että kertoako totuus vai ei. Omasta mielestäni paras neuvo taisi olla se, että ns. "kaikki" kerrottaisiin pikkuhiljaa. Tätä aion todennäköisesti noudattaa.
Joku ehdotti, että voisin kertoa lapsen isän positiiviset puolet. Yritin keksiä hänestä luonteenpiirteitä, ja ensimmäinen asia joka tuli mieleen oli se, että hän oli voimakkaita mielipiteitä herättävä ihminen (sekä hyviä että huonoja). Tuo ei kuitenkaan taida olla kauhean positiivinen luonteenpiirre.
Minun on aika hankala keksiä hyviä asioita ihmisestä, joka hakkasi, uhkaili ja yritti tappaa minut. Olen kuitenkin aika varma, ettei lapsen isä ollut "syntymästään paha", vaan tiedän että hänellä on taustalla ahdistavia ja traumaattisia kokemuksia (siksi kirjoitinkin aloitukseen sosio-, en psykopaattisia piirteitä).
Kuitenkin, pointti on se, etten kauheasti positiivista hänestä osaa keksiä.
Joku muu kysyi, että olenko yhteydessä lapsen isänpuoleisiin sukulaisiin. Vastaus on, että en ole. En tiedä/muista muuta kuin lapseni isän isän (eli poikani isänpuoleisen isoisän) nimen. Häntä on aika hankala lähteä etsimään mistään, kun en ole Facebookissakaan enkä tiedä yhtään, millaista väkeä ovat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Totuus, mutta karsittuna. Lapsi jatkaa kyselyä, kunnes saa jonkilaisen kuvan isästään. Ei tosiaan tarvitse kertoa mitään puukkojuttuja. Ei kukaan perheenäkään elävä kerro kaikkia aikuisten asioita lapsille. Kerrot minkälainen isä on. Ja kerrot miksi erositte, eikä erolla ole mitään tekemistä lapsen kanssa. Ei kaikkea tarvitse kertoa kerralla. Kerrot niitä asioita isästä joita on helppo kertoa. Minkä naköinen, mitä tekee työkseen yms. Meillä oli tuo sama, kunnes sain järjestettyä tapaamisen meille kolmelle. Jonkun aikaa lapsi odotti lisää tapaamisia, mutta isän tyhjät lupaukset ovat tehneet tehtävänsä. Hänelle riittää, että voi kertoa isänsä ammatin tai asuinpaikan yms. jos joku kysyy.
En edes tiedä, missä isä nykyään asuu tai mikä hän on ammatiltaan (oli lukiolainen viimeksi kun näin hänet). Olen poistunut tuolta paikkakunnalta jo aikoja sitten. Ulkonäöstä olen jo kertonut jonkin verran (esim. hiusten ja silmien värin), sekä sen, että poika näyttää häneltä kovasti (joka on totta). Kuvia en voi näyttää isästä, sillä minulla ei niitä ole yhtään. Muutenkin, olen aika varma että 25-vuotias mies näyttää erilaiselta kuin teini-ikäinen poika.
Ja tässä tapauksessa, vaikka saisinkin isään jonkinlaisen yhteyden, en varmaan pystyisi päästämään poikaani tämän seuraan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sano että isä halusi elää erilaisempaa elämää. Sulla ei varmaan ole sit miesystävää että poika olisi nähnyt yhtään miehenmallia?
Tähän unohdin vastata, että ei ole miesystävää. Veli minulta kyllä löytyy, että poikani saa sitä "miehen mallia" enoltaan.
Ap
No kato facebookist?