Mulla on ajoittain alkanut " mennä hermo" asialliseen anoppiini...

Sinänsä kummallista, että mitään (kai?) todellista syytä hermojen menoon ei pitäisi olla. Anoppi on ollut asiallinen, fiksu, ihan ok ihminen. Ei mitenkään erityisen intohimoinen, eikä meistä mitään sydänystäviä varmaan koskaan tuliskaan (enkä ole koskaan niin ajatellutkaan).



Välillä vaan tuntuu että se on LIIAN asiallinen (jäykähkö?) - ja välillä minulla on kumma tunne, ettei tosiaan näytä suoraan mitä minusta todellisuudessa ajattelee...



Ja sitten se, ettei se koskaan voi näyttää mulle, ettei " tajuu jotain juttua" - siis ei voi kysyä, vaikka sitten myöhemmin paljastuu, että ehkä olis pitänyt...



Kun meillä on toi allergiaruljanssi, ja tarkkaa sen kanssa MITÄ OIKEESTI VOI ANTAA JA MILLOIN KOKEILLAAN UUSIA ruokia... Jostain syystä se kai ei ole mennyt anopilleni ihan jakeluun, vaikka olen mielestäni jauhanut ihna kyllästymiseen asti asiaa ja toimittanut hänelle luettevaakin (ilmeisesti ei ole edes vilkaissut tekemääni " sallitut ruoka-aineet" -listaa, päätelleen erinäisistä asioista...).



Anopilla on myös ollut allergisia lapsia (mm. mieheni), ja siis sillä tavoin näkemystä asiasta löytyy (kunnioitan hänen kokemustaan), mutta tiedot ovat sieltä 60-70-luvulta, ja vaikuttaa välillä siltä, että hänen mielestään mikään ei ole muuttunut - eikä hän edes halua mitään uutta oppiakaan? Olen yrittänyt selittää ja selittää, että UUSIA RUOKA-AINEITA ei voi kokeilla ihan millon vaan, vaan pitää suunnitella asiaa. Ei mene perille?



Ja tosiaan, olen ilmeisesti turhaan tehnyt näitä " sallitut, kokeillut ruoka-aineet" -listojani, koska jokusen kerran anoppi on tehnyt " omia kokeilujaan" (esim. viimeksi paljasti vasta jälkikäteen laittaneensa lapsen lihasoppaan mausteeksi laakerinlehteä - ei olla kokeiltu, mutta nyt siis sattumalta ollaan - miksei voi sanoa näistä etukäteen, vaan huomattaa sivulauseessa sitten myöhemmin, tätä en tajuu? - onko se sittenkin jotain salaista vallannäyttöä?). Olen yrittänyt pitää näissä jutuissa verenpaineeni kurissa, mutta kun välillä tuntuu että asiat menee sössimiseksi, jos anoppi pistää lusikkansa soppaan. Tasapainoile tässä sitten. Haluaisin kuitenkin pitää välit hyvinä enkä jaksaisi taas selitellä asioita...



Niin, ehkä anoppini pitää minua osittain ylihysteerisenä, en tiedä. Hassulta tuntuu, kun hänen pitäisi tietää, miten hirveitä allergiset reaktiot voivat pahimmillaan olla. Ehkä anoppini on 70-lukulaiseen tyyliin sitä mieltä, ettei pieni ihottuma haittaa (tuolloinhan sitä ei hoidettu niin tarkasti kuin nykyään)... Pahinta on se, että anoppi on hiukka kallellaan " luontaistuote-hörhöilyyn" , eli kaikki mikä tulee " luonnosta" ja " luontaistuotekaupasta" on terveellistä eikä mitenkään voi aiheuttaa allergiaa (=niitä voi kokeilla ihan miten vaan ja milloin vaan, ei varmana aiheuta oireita). Siinäkään suhteessa ei oikein tajua (tai ei halua?) että näitä tuotteita on kokeiltava siinä missä muitakin ja tarkkailtava oireita... Eihän siitä mitään tule että kaikki kokeilut menee päällekäin ja sit ei tiedä että tuliko ne oireet nyt tästä vai tuosta, turhaa työtä... SE harmittaa...



No, olipa taas purkaus. Anopistani en kyllä halua puhua muuten pahaa kenellekään, kunhan nyt tänne teille anonyyminä hiukan urputan. Kaipa sitäkin joskus rassaa mun omat juttuni, ja hyvin on pitänyt mölyt mahassaan... Tai mistäs sitä tietää mitä se siskollensa juoruilee, mutta sama se. On kuitenkin lapselle mummo ja välien pitää olla sen takia suhteellisen on, mun mielestä.

Kiitos kun sain vähän purnata.