Lue keskustelun säännöt.
Hei, te fanaattiset koiraihmiset!
Karvainenkikki
09.06.2016 |
Voitteko hieman avata millaiseen elämäntilanteeseen sen koiran nyt voi sitten ottaa?
Mun kokemus teidän "säännöistä" on tämä:
1.Kokopäivätyötä tekevä ei missään tapauksessa, koira ei voi työpäivää olla yksin. Tästä poikkeuksena ne jotka pystyvät järjestämään koiralle päivähoidon. Paitsi kyllä se koira siitäkin traumatisoituu joten parempi unohtaa.
2. Työtön ei missään tapauksessa. Aikaa kyllä on viettää koiran kanssa tarvittava 24h/vrk mutta raha ei riitä mitenkään. Koira on niin kallis pitää, tuhansia ja taas tuhansia pitää olla tilillä aina.
3. Eläkeläinen ei missään tapauksessa. Aikaa on samoin kuin työttömällä mutta kukaan vastuullinen kasvattaja ei todellakaan myy koiraa vanhalle ihmiselle. Eihän ne pysty koiraa edes lenkittämään ja kuolevatkin ihan pian.
4. Lapsiperheelle ei missään tapauksessa. Lasten vuoksi koiraan ei pysty keskittymään täysillä ja koiran elämä on silkkaa kärsimystä aamusta iltaan. Lapset myös väistämättä pahoinpitelevät koiraa julmasti.
5. Nuorelle sinkulle ei missään tapauksessa. Koska nuori sinkku on potentiaalinen lisääntyjä ja koiralla on taas vaarana ajautua lapsien pahoinpitelemäksi myöhemmin.
6. Vanhemmalle sinkulle ei missään nimessä. Yksinäinen ihminen voi koska tahansa esim. neliraajahalvaantua tai saada vaikka flunssan. Kuka sitä koiraa sitten hoitaa riittävän intensiivisesti?
Eli voitteko nyt kertoa millainen ihminen voi sen koiran ottaa? Millainen olet sinä , täydellinen koiranomistaja?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä veli näitä...jos et itse tiedä omaa tilannettasi, parempi kun et ota louskuleukaa.
No juurihan mä kysyin että minkälaiseen elämäntilanteeseen koiran voi ottaa? Ymmärrän sitten olla ottamatta jos ei täsmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7. Vegaanille ei missään nimessä. Koira tulee kärsimään siitä kun emäntä pakottaa sen syömään seitania ja ituja, ja se joudutaan lopettamaan. Lisäksi onhan eläimen pito luonnottomassa olotilassa täysin vegaani-aatetta vastaan.
Aloitus on tehty provosoiden, mikä ärsyttää mutta, mutta vastaan silti.
Minun mielestä koiran ottaminen ei riipu siitä missä elämäntilanteessa olet nyt vaan siitä oletko sitoutunut koiraan missä tahansa elämäntilanteessa. Ja että tiedostat että ongelmia voi tulla, mutta hoidat ne ongelmat sitten kuntoon. Mun sydän särkyy, kun päivittäin ilmoituspalstoilla annetaan pois nuoria koiria (jopa kolme kuukautisia pentuja!!) "muuttuneen elämäntilanteen" takia. Ihmiset eivät aina tajua mikä homma siitä koirasta ainakin pentuvaiheessa on, ja kun kerran pentu jyrsii jalkalistaa, se tulkitaan ongelmakoiraksi ja annetaan pois.
Kun mietit koiranottamista, ota huomioon:
1. mitä teen elämässä seuraavan 15 vuotta? tahdonko opiskelemaan ulkomaille, perustanko perheen yms. Onko koiralle paikka näissä elämänvaiheissa, vai pitääkö koirasta luopua jos elämäntilanne muuttuu siitä mikä se on nyt? Pystynkö erotilanteessa hoitamaan koiraa yksin?
2. mieti tarkasti rotu: kannattaako se siperianhusky ottaa kerrostaloyksiöön kaupungin keskustaan? Valitettavasti näkyy näitä tapauksia, että on otettu rotikka kun ollaan naimisissa ja asuttu omakotitalossa, ja sitten eron yms sattuessa koira annetaan pois/lopetataan koska eihän se voi kerrostaloon muuttaa.
3. onko koira sulle niin tärkeä, että pidät siitä huolta vaikka mikä olisi? koira voi kyllä olla työpäivän ajan yksin kotona, mutta töiden jälkeen pitäisi rynnätä koiran kanssa lenkille. Onko sulla kiinnostusta toimia näin, vai meneekö kaverien kanssa kahvittelu töiden jälkeen koiran edelle?
Vähän sekava teksti mutta ehkä tajusit mitä hain takaa. T.Koirahullu
Meillä on ollut koiria pikkulapsivaiheessa, teinivaiheessa ja nyt kun lapset muuttaneet kotoa. Kun valitsee itselle sopivan rodun niin kaikki elämänvaiheet käy. Täällä nuoret perheelliset naiset kirjoittavat kuinka eivät voi toteuttaa itseään kun lapset ja mies vie ajan ja syö energian, samalla lailla koirat voi kokea lisärasitukseksi jos haluaa. Tai sitten elämän rikkaudeksi. Meillä nuo kulkevat mukana arjessa, varottavat jos joku yöllä tontilla liikkuu ja auttavat mielellään keittiössä kun hirvenlihaa paloittelen pataan tai savukalaa perataan, vähän jää biojätteisiin laitettavaa. Kun syöttää paljon proteiinipitoista vähäsuolaista, välillä lihaa raakana ovat tyytyväisiä, turkki kiiltää eikä maha vaivaa. Jyrsivät luita omalla aidatulla pihalla, kisaavat keskenään ja nuorempi kaivelee vielä kuoppia (jospa lopettaisi jossain vaiheessa). Yhdessä käydään lenkeillä, marjassa ja sienessä. Nukkuvat tyytyväisenä työpäivät, heräävät laiskasti heiluttamaan häntää kotiin tullessa.
Kun nämä koirat vanhenevat otan varmasti vielä koiran omaan vanhuuteeni. Silloin vaihdan pienempään rotuun joka vaatii vähemmän liikuntaa ja tilaa, menee kerrostalossakin jos sinne muutto joskus tulisi. Yhtä terveen rodun haluaisin löytää kuin tämä nykyinen, ei tarvitse juosta jatkuvasti eläinlääkärissä eikä ruokaa varoa. Kyllä koiran voi ottaa kaikissa elämänvaiheissa mutta viisas katsoo hieman rotueroja ja luonteita ja etsii elämäänsä sopivan koiran.
Niin joo, ja tämä rahajuttu:
Koiraan menee rahaa, se on fakta. Terveeseen koiraan vähemmän, sairaaseen tai allergiseen koiraan voi mennä ihan törkeästi. Sitähän ei pennusta asti tiedä, onko terve tai allergioita, myöskin terve koira voi loukkaantua ja joutua leikkaukseen.
Itse olen pienipalkkaisessa työssä eikä rahaa ole mitenkään erityisen paljon. Rokotukset ja pari lääkärikäyntiä silmätulehduksen vuoksi eivät ole taloutta horjuttaneet. Rahat riittävät kuitenkin vallanmainiosti koiran ruoka-, herkku- ja lelukustannuksiin, ei se mitään älyttömyyksiä maksa. Monen tonnin lääkärilasku aiheuttaisi jo ongelmaa, mutta varmasti siitä jotenkin selviäisi.
Tiedän erään opiskelijan, jonka koira on allerginen käytännössä kaikelle, mutta hänellä riittää rahat erikoisruokiin, mihinkään muuhun ei sitten riitäkkään. Tiedän myös egonjatkekoiran, joka loukkaantui lievästi pyhäpäivänä ja joutui kärsimään kipua koska omistaja ei tahtonut maksaa ylimääräistä lääkäristä pyhäpäivän vuoksi. Tämä suututti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa-aikaista työtä tekevä lapseton, joka ei kelpaa kellekään kumppaniksi.
Samaa olen miettinyt. Lisään ap:n listaan, että
1) koirasta tulevasta sotkusta ei saa ärsyyntyä. Ylipäänsä koiraa kohtaan ei saa olla yhtään ainoata negatiivisen tunteen häivähdystäkään sen 15:sta vuoden aikana mitä koira on elossa. Koiraa pitää aina rakastaa, suhde koiraan pitää olla täynnä buddhalaista valoa, rauhaa ja tyyneyttä nonstoppina 24/7.
2) koirasta lähtevään metakkaan ei saa ärsyyntyä, ei omistajana eikä naapurina. Koirahan vaan kommunikoi lajilleen tyypilliseen tapaan haukkumalla, ulvomalla, ölisemällä ja vinkumalla, sitkeimmät koko valveillaoloaikansa. Jos tämä ärsyttää, ei ole oikea koiranomistaja eikä koiranomistajan naapuri, katso taas kohta nro 1.
3) Koiran satunnaiseen ääliömäisyyteen ei saa ärsyyntyä, koska koira ei ole vastuussa itsestään. Jos koira hotkaise polunvarrelta mädäntyneen hiirenraadon ja oksentaa sitä koko seuraavan yön, vastuu on omistajalla. Mitä et kontannnut koiran kanssa samalla tasolla pururadalla koko lenkin ajan vahtimassa, mitä sillä on metrin päässä lenkkipolulla kuononsa edessä. Onko se nyt liikaa vaadittu vähän ennakoida oman rakkaan lemmikin seuraavaa askelta rankalla elämän polulla, häh.
4) Koiran kanssa elämisen kuluu olla pelkkää iloa, rauhaa ja rakkautta, oikea koiranomistaja katsoo koiraansa vain ja ainostaan hymy huulillaan, oli se sitten tehnyt mitä tahansa. Jos se vaatii omistajalta lobotomian, niin omistajan on se tehtävä. Mitä meni ja otti koiran, vastuu on kannettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa-aikaista työtä tekevä lapseton, joka ei kelpaa kellekään kumppaniksi.
Juu ei käy. Koiraahan hävettää ulkoiluttaa tuollaista puolivillaista omistajaa, joka osa-aikatyön tuloilla pystyy ostamaan vain markettiruokaa ja ehkä nippa nappa jonkun kälyisen flexin. Useimmat koirat ovat sentään jalorotuisia yksilöitä, joiden kapeaa geenipooli on vaalittu sukupolvien ajan, ja nyt sitten omistaja ei ole ollenkaan jalorotuinen. Pitää vähän ajatella niitä koirankin tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen miettinyt. Lisään ap:n listaan, että
1) koirasta tulevasta sotkusta ei saa ärsyyntyä. Ylipäänsä koiraa kohtaan ei saa olla yhtään ainoata negatiivisen tunteen häivähdystäkään sen 15:sta vuoden aikana mitä koira on elossa. Koiraa pitää aina rakastaa, suhde koiraan pitää olla täynnä buddhalaista valoa, rauhaa ja tyyneyttä nonstoppina 24/7.
2) koirasta lähtevään metakkaan ei saa ärsyyntyä, ei omistajana eikä naapurina. Koirahan vaan kommunikoi lajilleen tyypilliseen tapaan haukkumalla, ulvomalla, ölisemällä ja vinkumalla, sitkeimmät koko valveillaoloaikansa. Jos tämä ärsyttää, ei ole oikea koiranomistaja eikä koiranomistajan naapuri, katso taas kohta nro 1.
3) Koiran satunnaiseen ääliömäisyyteen ei saa ärsyyntyä, koska koira ei ole vastuussa itsestään. Jos koira hotkaise polunvarrelta mädäntyneen hiirenraadon ja oksentaa sitä koko seuraavan yön, vastuu on omistajalla. Mitä et kontannnut koiran kanssa samalla tasolla pururadalla koko lenkin ajan vahtimassa, mitä sillä on metrin päässä lenkkipolulla kuononsa edessä. Onko se nyt liikaa vaadittu vähän ennakoida oman rakkaan lemmikin seuraavaa askelta rankalla elämän polulla, häh.
4) Koiran kanssa elämisen kuluu olla pelkkää iloa, rauhaa ja rakkautta, oikea koiranomistaja katsoo koiraansa vain ja ainostaan hymy huulillaan, oli se sitten tehnyt mitä tahansa. Jos se vaatii omistajalta lobotomian, niin omistajan on se tehtävä. Mitä meni ja otti koiran, vastuu on kannettava.
Hyvin täydennetty! :D Nämä oli Niinkuin jatkumona tuolle "Millaiseen elämäntilanteeseen voi hankkia koiran" Tämä oli lista "Millaisia ominaisuuksia vaaditaan koiranomistajalta"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa-aikaista työtä tekevä lapseton, joka ei kelpaa kellekään kumppaniksi.
Juu ei käy. Koiraahan hävettää ulkoiluttaa tuollaista puolivillaista omistajaa, joka osa-aikatyön tuloilla pystyy ostamaan vain markettiruokaa ja ehkä nippa nappa jonkun kälyisen flexin. Useimmat koirat ovat sentään jalorotuisia yksilöitä, joiden kapeaa geenipooli on vaalittu sukupolvien ajan, ja nyt sitten omistaja ei ole ollenkaan jalorotuinen. Pitää vähän ajatella niitä koirankin tunteita.
Totta! Tuollaisen ihmisen koirakin syrjäytyy ja sen mahdollisesti tulevat pennut myös.
Aivan höpöpuhetta ettei koiraa voi ottaa jos aikoo tehdä lapsia. :D Tähän on ollut jo pitkään ratkaisu yksityisillä lääkärikeskuksilla, jossa koiran voi ottaa omistajan alkuraskauden ultraan mukaan. Koira sitten päättää, pidetäänkö vauva vai annetaanko pois, sen mukaan tykkääkö se ruudulla näkyvästä vauvanalusta vaiko eikö. Yki haukahdus kyllä, kaksi ei. Tämän vuoksi suositellaan, että ultra tehtäisin siinä vaiheessa, kun sikiöllä on vielä vähän häntää jäljellä, se voi hiukan pehmentää kovaluonteisten koirien mielipidettä.
Että reippaasti vaan koiranomistajaksi, uhrauksiahan se vaatii, mutta kaikki on kyllä sen arvoista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah! :D Ja jos koira tulee vielä myöhemmin toisiin ajatuksiin vaikkapa vauvan suuritarpeisuuden vuoksi, voi vauvan antaa adoptioon. Koira oli ensin, koiran ehdoilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tulipalon sattuessa pyrit ensisijaisesti pelastamaan koirasi. Huolimatta muista uhreista. Muilla ei ole väliä, koirasi on ykkösprioriteetti. Jos edes ajattelet toimivasi muulla tavalla ei sinusta ole koiranomistajaksi! Koira vaatii sitoutumista niin henkisesti kuin fyysisesti jokaisena elämänsä sekunttina syntymästään kuolemaan.
Kasvattaja on minusta merkittävässä asemassa. Esim. Saksassa kasvattajat ovat todella tarkkoja ja selvittävät perhetilanteita ja kotonaoloja ja hoitoratkaisuja kuin suomen lastensuojeluviranomaiset konsanaan. Ehkä siitä syystä Berliinissä näkee oikeastaan vain sellaisia "ihmisen mieli"-tyyppisiä koiria. Koirat ovat omistajiensa hallinnassa, ne ovat selkeästi suurkaupunkiin sopeutuneita ja kaikin puolin hyvinvoivan näköisiä. Toki poikkeuksia aina on. Alexanderplatzin punkkareiden koirat on aina yhtä koinsyömiä. Mutta nyt kun ajattelee, niin kovin sopeutuvaisia ja urbaaneja nekin.
Kuinka monta harrastusta koiralla olisi optimaalinen määrä? En tietenkään halua koirani tuntevan itseään liian kiireiseksi mutten myöskään syrjäytyvän.
Voi hyvä veli näitä...jos et itse tiedä omaa tilannettasi, parempi kun et ota louskuleukaa.