Muistellaan kauheita poika-/tyttöystäviä! :)
Älkää ottako liian vakavasti tätä aloitusta. Mietin tässä tylsänä vapaapäivänä entisiä kumppaneitani, ja miten iloiseksi tulinkaan taas kerran siitä että olen sinkku! Ikää on alle 30, ja koko ihana elämä edessä, onneksi en jämähtänyt kenenkään itselle sopimattoman kanssa ikävään parisuhteeseen :)
Kerron tarinan ensimmäisestä poikaystävästäni, jonka kanssa seurustelin 23-vuotiaaksi saakka. Tuon suhteen aikana kahlasin läpi lukion ja aloitin yliopisto-opinnot. Hän jätti amiksen kesken, ei kiinnostanut opiskelu eikä varsinkaan minkään sortin yleissivistys tai aikansa seuraaminen. Maailman menosta ei tiennyt yhtään mitään. Oli kyllä ahkera töissään, mutta mitään muita tulevaisuuden suunnitelmia ei sitten ollutkaan (eikä ilmeisesti ole vieläkään; edelleen samoissa hommissa). Sairaalloisen pihikin oli, en saanut häneltä ensimmäistäkään kunnollista syntymäpäivälahjaa koko suhteen aikana (maksimissaan kortti ja suklaapatukka), ja jos hän maksoi ostokset vaikka ruokakaupassa, niin kotona alkoi taskulaskin laulaa, ja senttien tarkkuudella katsottiin mikä oli minun osuuteni ostoksista. Edes puolittaminen ei riittänyt, vaan jos olin ostanut vaikka nenäliinapaketin omaan käyttöön niin se piti maksaa takaisin. Siivotakaan tuo ei osannut / halunnut osata.
Tuon suhteen jälkeen olen tullut suorastaan allergiseksi piheille sottapytyille. Mites teillä muilla?
Kommentit (10)
Tähän aina palattiin siis *juodessa.
Apua, kehtaakohan tästä edes kirjoittaa... En edes tiedä miksi joskus olen seurustellut tälläisen ihmisen kanssa *puistatus*
Tai ei se kyllä seurustelua ollut, tapailua lähinnä.
Mies oli videopeliriippuvainen. Saattoi pelata monta päivää putkeen niin, että kävi kusella välissä.
Ei vastannut puhelimeen viikkoihin, kerran oli kateissa melkein kuukauden.
Suuttuessaan raivosi ja paiskoi tavaroita. Oli lisäksi vielä pornoaddikti ja tykkäsi sen näköisistä naisista (minä olin kaukana hänen kauneusihanteestaan). Jätkä oli itse ruma kuin synti.
Nyt tulee ällöttävin juttu. Saattoi joskus olla niin, ettei käynyt viikkoihin (kyllä, monikko) suihkussa.
Oli niitä miehiä, jotka mollaavat suomalaisen naisen ulkonäköä ja luonnetta. Venäläisnaiset hänen mielestään seksikkäimpiä.
Minä en tykkää meikata. Sanoi joskus, että minun pitäisi meikata jotta olisin seksuaalinen. Wtf. Nykyiseni sanoi että olen kauniimmillani ilman meikkiä.
Silti oli suosittu naisten keskuudessa. En voi edes käsittää, hyi helvetti.
No mul oli kerran yks muitsu. Se tykkäs ottaa suihi ja nuolla mun persettä, mutta otin eron kun halusi aina tuon perseen-nuolennan jälkeen kielisuudella, hyi hemmetti!
Pihi, aggressiivinen, äkkipikainen, kova huutamaan, mustasukkainen, laiska, hikoili kuin sika erityisesti seksin aikana (hikipisarat vain tippuivat silmiini lähetyssaarnaajassa...)
Vierailija kirjoitti:
Pihi, aggressiivinen, äkkipikainen, kova huutamaan, mustasukkainen, laiska, hikoili kuin sika erityisesti seksin aikana (hikipisarat vain tippuivat silmiini lähetyssaarnaajassa...)
Mulla on ollut samanlainen ex, olin aina ihan hiessä uitettu seksin jälkeen (hyi) ja lakanatkin märät.
Miten hitossa olette seurustelleet eli ihan tietoisesti viettäneet aikaa ja harrastaneet intiimiä tuollaisten kumppaneiden kanssa? Eihän se vahingossa käy, että ohops, tässäpä hurahti pari vuotta tuon idiootin kanssa! Ei taida teilläkään olla kaikki muumit laaksossa...
Vierailija kirjoitti:
Miten hitossa olette seurustelleet eli ihan tietoisesti viettäneet aikaa ja harrastaneet intiimiä tuollaisten kumppaneiden kanssa? Eihän se vahingossa käy, että ohops, tässäpä hurahti pari vuotta tuon idiootin kanssa! Ei taida teilläkään olla kaikki muumit laaksossa...
Ainakin minulla selitys löytyy nuoresta iästä. Olin ihan hukassa sen suhteen, mikä on normaalia ja mitä kuuluu sietää. Itsetuntokaan ei ollut parhaasta päästä. Sitten aikuistuin, ja nyt en tuollaisiin miehiin vilkaisisikaan!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten hitossa olette seurustelleet eli ihan tietoisesti viettäneet aikaa ja harrastaneet intiimiä tuollaisten kumppaneiden kanssa? Eihän se vahingossa käy, että ohops, tässäpä hurahti pari vuotta tuon idiootin kanssa! Ei taida teilläkään olla kaikki muumit laaksossa...
En ole tänne kirjoittanut, mutta veikkaan että aika monilla tarina on se, että kumppani ei aluksi näytä niitä ikäviä puolia. Ne tulevat esiin pikku hiljaa, ja eihän kukaan ensimmäisestä huonosta puolesta lähde. Tai en ainakaan minä.
Siihen tottuu sitten, kun on jo kiintynyt ihmiseen eikä halua hitaasti lisääntyvien ongelmien takia rikkoa "hyvää" parisuhdetta. Usein tarvitaan jotain ahaa-elämystä joka katkaisee kamelin selän.
Seurustelin parikymppisenä vuotta nuoremman tytön kanssa. Tipu oli totaalisen mustasukkainen aina humalassa. Kerroin, että minulla oli ollut jotain pientä yhteisen tutun kanssa aiemmin, ettei vaan tule yllätyksenä. Tähän joka kerta juonessa palattiin. Huomasin aina naamasta, että kohta se kiukuttelu alkaa.
Jonkun aikaa seurusteltiin kunnes kerran löi minua nyrkillä päähän juhlissa, joka oli täynnä yhteisiä tuttuja. Sitten alkoi huutamaan että lyö vaan saatanan naistenhakkaaja ja mee paneen *irmeliä niinku oot tehnytkin. Sen jälkeen ei seurusteltu enää.