Katkaisin tänään välit äitiini ja muutin pois kotoa (olen 18)

Valmistuin ylioppilaaksi lauantaina ja olin pitkään jo hakenut asuntoa itselleni. Täytin 18 jo viime syksynä, mutta nyt oli vasta tilaisuus lähteä. Sain tiedon asunnosta jo aikaisemmin, mutta pidin sen salaisuutena tähän asti, kunnes kaveri tuli hakemaan pakettiautolla kamani ja vei uuteen kotiini. Totesin vaan, että perään ei tarvitse soitella, mun oma elämä alkaa nyt. Luojan kiitos mulla on säästöjä ja saan tukia, sekä sain myös kesätyötä. Ensi syksyn tilanne ratkeaa sillä, pääsenkö opiskelemaan.
Viimeinen pisara oli, kun yo-juhlissani lauantaina äiti möläytti koko suvun kuullen "ei tosta *Annista* mitään kuitenkaan tule, M:n papereilla ei mennä mihinkään korkeakouluun", vaikka kävin useammissa pääsykokeissa ja menivät mielestäni hyvin, ja voi hyvin olla mahdollisuus päästä sisään. Tän möläytyksen jälkeen varmistuin että haluan lähteä, olin kestänyt vuositolkulla vastaavanlaista mollausta, huorittelua, läskiksi haukkumista, pikkusiskon suosimista jne...
Nyt oon ekaa iltaa omassa kodissa ja tuntuu siltä, että tein oikean päätöksen, kun lähdin noin vauhdilla.
Mitä sanotte, mammat?