Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei pysty myöntämään mitään virheitään?
05.06.2016 |
Apua! Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta? Uudella miehellä on muutama outo piirre, jotka hämäävät rajusti. Jotain itsekeskeisyyttä on, ja epäilin aikani, että onko tämä joku narsisti vai hä. Mutta nyt tuntuisi, että ongelma paikallistuu juuri tähän asiaan. Eli vaikka mies tekisi miten selkeän virheen, ei myönnä mitään ja alkaa syytellä minua ties ja mistä. Eli puolustautuu ihan överinä.
Tänään tuo toi kahvipannun sänkyyn. Halusi että saan tuoksun nenään, joten kuuma pannu tuli vain lähemmäs vaikka se jo koski paljaaseen käsivarteeni. Eli jonkinlainen ajattelemattoman esiteini-ikäisen virhe, mutta mies on tukevasti keski-iässä ja älykkäänpuoleinen. Tulin kahvipöytään monttuaukisena, ja vieläkin, tuo otti pannun keittimestä oikotietä paljaiden reisieni yli kaataakseen kuppiinsa, eli minkäänlaista ajattelutoimintaa ei ollut herännyt siitä, mitä kuuman pannun kanssa kannattaa tehdä ja mitä ei.
Ei sillä käsittääkseni kuitenkaan mitään varsinaista rakenteellista vikaa pitäisi päässä olla, jos ei lukihäiriötä lasketa. Voiko se vaikuttaa jotenkin tällaistenkin asioiden hahmottamiseen? Tuijotin sitä viisi minuuttia aivan hämmentyneenä, ja vastaukseksi sain kaikenlaista kiertelyä ja syyttelyä. Että kun ei ymmärretä hänen hyvää tarkoitustaan, itsekin viet kahvikuppia sohvalle ja kaikkea kummaa (niin, siinä on maitoa eikä se siis ole kuuma), ja ei se pannu nyt niin kuuma ole edes, jotain viiskyt astetta. Yritti tehdä numeroa siitä, miten pelottava olen kun silleen riehaannun tyhjästä, mutta ei oikein sentään kehdannut kunnolla yrittää sitä temppua. Tätä jekkua tuo yleensä käyttää näissä tilanteissa, mutta olen alkanut kampittaa sen hankkeen kun kokemusta on ruvennut kertymään. Ensimmäisillä kerroilla olin aivan sokissa, kun sain syyt päälleni hänen virheestään.
Nyt se sentään kymmenessä minuutissa pontevasti tuijotettuna myönsi tehneensä virheen ja ettei enää koskaan tuo kahvipannua sänkyyn. Mutta niin vaikeaa se oli, että ulos tuo lähti ja luultavasti miettii siellä, miten vaikea minua on miellyttää. Tätäkään ei olisi tapahtunut, ellei aiheesta olisi jo keskusteltu aiemmilla kerroilla. Varsinaista anteeksipyyntöä on turha odottaa, sellaista en ole vielä saanut mistään asiasta, vaikka aihetta olisi ollut. Jotenkin se olisi kai kurkun paljastamista leijonalle.
Sanokaa nyt, etten ole yksin ongelmineni. Mikä hitto sitä vaivaa? En uskalla kysyä sen sisaruksilta, mistä on kysymys. Se tuntuisi epälojaalilta, ja saattaisin joutua heidän puolueeseensa, jos heillä on vastaavia kokemuksia. Jotenkin mies kokee olevansa perheen musta lammas, enkä ihmettele jos tällaista ongelmaa on tosissaan hänellä. Kasvatus on ollut isän puolelta jotenkin ankaraa, ja isä ei ole myöntänyt virheitään koskaan. Onko tässä nyt peritty pelkkä asenne vaiko joku ihan rakennevikakin?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ööö.... Olet yksin tämän ongelman kanssa ... Ette taida kumpikaan ihan täysillä käydä mutta sä kuulostat borderline psykoottiselta.
Oli niin sekava kirjoitus, että mitä luultavimmin sovitte miehen kanssa todella hyvin yhteen.
Hänen virheensä? Miksi tuota pitää virheeksi kutsua? Minuakin inhottavat tuollaiset ihmiset kuin sä ap, jotka haluavat huutaa jotain virhettä inhimillisistä erehdyksistä. Ja kuten 1 sanoi, se johtuu huonosta itsetunnosta, että sanasi tuntuvat pahalle. Ei hän halua ajatella olevansa vielä huonompi kuin jo tuntee olevansa. Sitähän sinä koitat hänelle kovasti opettaa, kuten sekin henkilö aikanaan, joka on hänen itsetuntonsa murskannut, luultavasti äitinsä.
Tämä on se kissakiviäiti.... Mikälie hullu, joka vastikään selitti miten mies ei saisi harrastaa mitään ja jättää häntä yksin kotiin. Ihan kaheli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse myönnän aina auliisti virheeni - koska vaimo ei sitä tee. Näin voi tehdä kun rakastaa. Onni on monesti pienestä kiinni.
Ei ole vaan olen yksi vastaajista, eli nro 5. Niin, moitin kyllä itsekin helposti miestäni enkä ole ylpeä siitä vaan se tapa on virheeni, mutta minä en sano sille toiselle että teit virheen vaan että minusta tuntuu pahalle. Vaikka toinen olisi mielestään tehnyt oikeinkin. Niin enhän mä siitä virhettä saa, ainoastaan, että ei sovi minulle. Minulla pistää silmään tuollainen ylituomarina olo ap:ltä, että "minä tiedän milloin tekemäsi asia on virhe". Ethän tiedä. Se ei ole virhe välttämättä, vaikka et pitäisikään siitä.
t.kivikissaäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse myönnän aina auliisti virheeni - koska vaimo ei sitä tee. Näin voi tehdä kun rakastaa. Onni on monesti pienestä kiinni.
Miksi virheitä pitää myöntää.Eikö tämmöinen tyyli ole ankara ja kova. Kova elämä missä virheet pitää tuoda esiin pönkittämään joidenkin oloa.
Tuota noin... En ole kissakiviäiti, kuka hän sitten onkin. En nyt oikein ymmärrä reaktiotanne kun en täällä yleensä ole. Tämä on tuoreenpuoleinen suhde, jossa ihmettelen, olenko sekaantunut riittävän normaaliin mieheen ja onko tästä nyt oikeasti isäpuoleksi.
Joten jos olen teen vaikutelman tuijottavasta hullusta nitistäjästä, niin ei se nyt ihan niin ole. Mies on yleisesti ottaen tyytyväinen, mutta näitä kummallisia syynsiirtoyrityksiä on kertynyt niin monta jo, että olen itse ihmeissäni. Ja mietin, miten kuusivuotias voi kestää, jos se kohdistuu häneen jatkossa. Eli miestä pelottaa korkeintaan se, tuleeko suhde jatkumaan vai pidänkö häntä liian omituisena.
Selittääkö huono itsetunto tosiaan tuollaisen? Todella rajua on puolustautuminen välillä, ja muutenkin mennään jatkuvasti miehen määräämään tahtiin tai ei mennä ollenkaan. Jotenkin en ole tottunut ajattelemaan sellaista huonoksi itsetunnoksi, kun ihminen kuitenkin kokee olevansa se, jonka ympäri maailman pitäisi pyöriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan se huonoa itsetuntoa. Mieti nyt itsekin. Miksi hyväitsetuntoinen kokisi, että maailman pitäisi pyöriä hänen ympärillään? Heillä just on se kapasiteteetti siihen, että sen EI tarvitse pyöriä. Että kyllä sun miehelläs on huono itsetunto ja ehkä jotain muita ongelmiakin, jos on kontrollintarvetta, syytä isää.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentti 12 alkaa avata silmiä. Kun itselläni ei itsetunnon kanssa ole koskaan ollut suuremmin ongelmaa, en oikein hahmota sitä mitä sellainen käytännön elämässä tarkoittaa. Mutta voiko se itsetunto kertakaikkiaan olla niin huono, että sen kanssa joudutaan vielä liriin kaikki? Mies on kuitenkin saanut kaikenlaista aikaan elämässään, mutta silti ajoittain tuntuu, että se kadehtii minun itseluottamusta ja yrittää jotenkin riipiä sitä minulta.
Mitäs minä nyt teen? Näitä tilanteita kun tulee eteen koko ajan. Oppiiko mies ensin, etten ole metsästämässä hänen itsearvostustaan, vai kaatuuko suhde ennen kuin se ehtii kunnolla vakiintuakaan? Koska jos mies on metsästämässä minun omanarvontuntoani, niin miksi hän ymmärtäisikään, etten itse halua sitä häneltä viedä vaan lisätä sitä? Mutta miten minä sen teen, jos joudun arjessa teeskentelemään, ettei mitään tapahtunut, jos tapahtui?
Se tunne kun joutuu jatkuvasti varautumaan syytöksiin toisen omista tekemisistä, on aikuisestakin niin ahdistava, että miten lapsi voi sitä kestää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis se kahvipannu ei edes koskenut suhun? Paljon melua tyhjästä.
No koskihan. Ja kyllä se koski, muttei palovammaksi asti jäänyt kirvelemään. Säikähtää ehdin kyllä, kun makasin sellaisessa solmussa ettei siitä mihinkään päässyt pakoonkaan. Nyt tuli mies takaisin. Tarttee mennä jutteleen. Palannen myöhemmin.
Siis ongelma on se, että miehellä ei riitä aivokapasiteetti tajuamaan, ettei kuumaa esinettä viedä liian lähelle toista ihmistä? Tai ettei veitsi kädessä juosta? Kokeile joskus samaa toimintatapaa, mutta muista kompastua vahingossa juuri miehesi lähellä. Ota käteen ennemmin kahvipannu kuin veitsi, koska jälkimmäisestä voit joutua linnaan. Kotona on kivempaa asua.
Mies kokee helposti itsensä täysin epäonnistuneeksi ja ottaa virheet henkilökohtaisena huonommuutena. Yritä avata sille, että virheitä sattuu kaikille ja koko ajan, mutta virheistä opitaan ja elämä jatkuu. Näytä esimerkkiä.
Lapsuudesta johtuu, eikä ole päässyt eteenpäin.
Ap kuulostaa ihan sekopäiseltä nillittäjältä joka tekee ongelman kaikesta. Olisit sitten kertonut jotain parempia esimerkkejä kuin jonkun oudon kahvipannuepisodin jos mies on oikeasti outo. Hänhän vei kahvipannun pois tajutessaan että et ollutkaan ilahtunut kahvinkeitosta vaan lähinnä vihainen. Vahinko voi sattua ja ilmeisesti ei vain huomannut että tuli aika lähelle tai kaikilla ei edes motoriikka toimi kovin hyvin. Jos tekisi tuota täysin samaa toistuvasti, tulisi sinua polttelemaan kahvipannulla jatkuvasti TAHALLISESTI niin silloin sulla olisi aihettakin valittaa.
Minun mieheni taas tekee esim. sellaista, että jättää jonkun paistinpannun huonosti pöydälle ja sitten pudottaa sen siitä itse hösätessään jotain muuta ja sanoo, että minä jätin pannun siihen. Tai autossa ei laita kytkintä kun menee tankkaamaan ja kun tulee takaisin autoon ja auto alkaa liikkumaan alkaa huutamaan minulle että minä olen koskenut vaihdekeppiin. Puhumattamaakan muista isommista virheistä, toisten naisten vikittelystä jota ei kuulemma ole tapahtunut tai jossa ei ainakaan ole mitään väärää tai anteeksipyydettävää. Mies ei pyydä ikinä anteeksi, vika on aina minussa.
Siinä sinulle ap hieman esimerkkejä millainen mies ei myönnä virheitään ja sä vaahtoat jostain kahvipannusta siellä vaikka toinen pyrki korjaamaan "virheensä" heti.
Jaa että ei saa ihmetellä outoutta, jos ei ole riittävän outo? Mutta mitä ihmettelemistä on enää ihmisessä, joka polttaisi jatkuvasti toista kahvipannulla? Siinähän on vain yksi korjausmahdollisuus, eli poistuminen vaikutuspiiristä. Ongelmahan on mulla juuri siinä, että ilmiö toistuu vaikka tilanteet vaihtelee.
Nyt mies siis palasi, ja oli jotenkin hiukan etäinen. Ei puhuttu kahvista. On kuulemma huolia. No yksi niistä oli yrityksen asiat, toinen oli se kun minun tavarat on holtittomasti pitkin. Ja tuntui, että ne oli vähintään yhtä suuria ongelmia hänelle. Tosin hänenkin tavarat on riipin raapin, mutta se ei ole ongelma lainkaan vaan ymmärrettävä asia, ja kyllähän minä sen ymmärränkin, ollaan aika samanlaisia monella tapaa, luovia tapauksia, monta rautaa tulessa ja silleen. Ja tekevälle sattuu. Mutta jos häntä harmittaa omat tavarat, niin se riehaantuminen tulee kuitenkin minun tavaroista. Osasin jo odottaa, että jonkinlainen hyvityksenhaku on luvassa. Hänen on saatava se seuraava erä, jos menetti edellisen. Koen, että minua yritetään puristaa henkisesti jotenkin ahtaalle. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa muiden kumppaneiden kanssa. Ongelmia on ollut erilaisia, mutta ei koskaan tällaista, joissa alkaa epäillä toisen järkeä ja tarkoitusperiä vuoronperään. Ja tuntee, ettei ole itse hyväksytty, vaan jotenkin aina onnistun olemaan väärin olemassa. Pari kertaa minut on haukuttu niin pystyyn aatamista alkaen ettei uskoisi, ja jotenkin älyttömissä tilanteissa. Kerran esimerkiksi suoraan unesta viideltä aamulla.
En tiedä onko tuollainen innokas niskanpäälle pyrkiminen stressireaktiokin häneltä, ja tässä jännitetään minun omaiseni sairastumisuutisen kanssa. Mutta tuntuu, että näitä aika vastaavia tapauksia kuin tuollainen vaihdekeppijuttu on pilvin pimein. Yleensä ne vain ovat jotenkin abstraktimpia, ja niihin on vaikea päästä käsiksi. Alkaa epäillä omaa ymmärrystään. Kahvipannukeikka vain oli harvinaisen selkeä tilanne. Kun nyt mietin selkeitä esimerkkejä, viimeksi sain muutama päivä sitten ämpärinpesuveden roiskeet housuille, ja raivokohtauksen aikaan kun hermostuin, miksi minua ei voinut vain pyytää väistymään jos olin tiellä. Ehkä hänellä on jotain motorisen hahmotuksen ongelmaa? En tiedä. Ei hän erityisen kömpelöltä vaikuta muuten, ja joissain hommissa on hyvinkin näppärä. Eli en tiedä, onnistunko loukkaamaan häntä epäilemällä hänen tarkoitusperiään jossain asiassa, jossa hän itsekin pitää itseään omituisena, muttei tunnusta sitä itselleenkään?
Mies varmasti toi kahvipannun ilahduttaakseen sinua. Vahigossa poltti sun kättä ja ei todellakaan halunnut sitä. Sä vaan törkkäsit hänet pois. Olis varmaan halunnut kuulla, että ihana olet keittänyt kahvit jne..
Mä pystyn kuvitteleen tuon just toisinpäin. Et mä haluaisin ilahduttaa toista, se vähän epäonnistuu ja koko asia meneekin siihen, että jää syyllinen olo ilahduttajalle, sen toisen reaktion vuoksi. Pienet virheet pitää antaa anteeksi toiselle ja nähdä se pointti sieltä. Huokaus!
Alue: Aihe vapaa
En ymmärtänyt tuosta kahvipannujutusta puoliakaan. Toisten syyttely ja omien virheiden kohtaamattomuus johtuvat huonosta itsetunnosta.