Lue keskustelun säännöt.
Minulla on näköjään joka kevät ja joulu tämä sama suru..
04.06.2016 |
Suru siitä ettei ole oikein ketään kenelle "ylpeillä" ja hehkuttaa lasteni kuulumisia, tähän aikaan vuodesta koulutodistuksia ja keskiarvoja. Riittäisi, että olisi äiti, tai isä, mutta eipä ole. Isä oli/on alkkis jonka kanssa en ole tekemisissä ja äitini saattohoidin vuosia sitten hautaan, oli 47v kun kuoli.
Olisi niin ihanaa soittaa tai käydä äidin luona murrosikäisten lasteni kanssa, saisivat näyttää todistuksensa jne mutta kun ei niin ei.
Surettaa :´(
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sulla ole miestä? Ystävää? Kaveria? Ketään sukulaista?
Sama juttu. Mun äiti kuoli viime syksynä joten fiilis on vielä tuore. Olen itkeskellyt koko päivän, illan tullen vasta itseäkin tajusin mille itken.
Äidin kuolemaa edelsi vielä todella rankka muuta vaihe plus saattohoito, erkanin silloin ystävistä ja monista kavereista joiden kanssa leikitettiin lapsiamme yhdessä jne. Tänään sitä havahtui jotenkin ihan kunnolla siihen ettei ole enää ketään, ei ystäviä eikä sukulaisia.
Toivottavasti aika korjaa.
No kerro sille lapsellesi ja hehkuta hänelle.
Ja kerroithan nyt meille. Onnea lapsellesi.
Miehen vanhemmat, lasten kummit? Hehkuta meille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin suruissani kaikkien teidän puolesta, joilla ei ole lähisukua tai vanhempia läsnä elämässänne. Iloitkaa kuitenkin tästä hetkestä ja siitä, mitä teillä nyt on.
En tahdo kuulostaa mitenkään hurskaalta, mutta ajatukseni ovat luonanne. :)
Ei sitä kukaan korvaa ettei voi omalle äidillensä, lastensa mummolle, hehkuttaa ja ylpeillä. Eikä miehen kanssa asiasta iloitseminen ole sama asia myöskään.
Hehkutan teille; 7-luokalle menevän poikani ka oli 8,7 ja 9-luokalle menevän tasan 10 :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mekään koskaan ylpeilty kuin perheen kesken
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kukaan korvaa ettei voi omalle äidillensä, lastensa mummolle, hehkuttaa ja ylpeillä. Eikä miehen kanssa asiasta iloitseminen ole sama asia myöskään.
Hehkutan teille; 7-luokalle menevän poikani ka oli 8,7 ja 9-luokalle menevän tasan 10 :)
ap
Voi kuinka hienot saavutukset, virtuaalimummi täällä antaa virtuaalihalaukset teille kaikille hienosta työstä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se äiti olet nyt sinä itse...:)). Iloitse lastesi kanssa, ettei heidän tarvitse tuntea, ettei heidän menestyksellään ollut arvoa, kun äiti suri vielä omia vanhempiaan.
Nyt on kyllä pikkasen asennevammaa mukana myös. Anyways, nauti siitä mitä on ja keksi keinot käytössä olevien resurssien mukaan.
T. Toinen orpo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi onnea! Täällä ihan vieras mummo iloitsee sun ja lastesi saavutuksista! Saatpa olla ylpeä!
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kukaan korvaa ettei voi omalle äidillensä, lastensa mummolle, hehkuttaa ja ylpeillä. Eikä miehen kanssa asiasta iloitseminen ole sama asia myöskään.
Hehkutan teille; 7-luokalle menevän poikani ka oli 8,7 ja 9-luokalle menevän tasan 10 :)
ap
Eikö miehellä ole vanhempia? Minulla myös omat vanhemmat kuolleet aikapäiviä sitten, isä silloin kun lapsi oli vasta 1-vuotias ja äiti lapsen ollessa 10-vuotias. En edes muista että äidille olisin päässyt hehkuttamaan, kun hänelläkin ne viimeiset vuodet menivät dementian kourissa. Ja kun itse olin lukiossa, hänelle ei kelvannut edes minun 9,7 keskiarvo vaan löysi siitäkin moitittavaa.
Me käytiin perheen kesken juhlistamassa ysin päättymistä hienossa uudessa rantakahvilassa. Miehen vanhemmille on usein skannattu todistukset ja lähetetty sähköpostilla tuoreeltaan, että pääsevät niitä ihmettelemään ja omille tuttavilleen kehuskelemaan :-) Mutta kyllä se ihan riittää, kun voi keskenään hehkutella.
Me ylpeillään miehen kanssa keskenämme lapsen todistusta.