Läheinen ystäväni ei siedä sitä, että puhun lapsistani :(

En mäkään jaksaisi kuunnella mitää lapsijuttuja, joten ymmärrän hyvin

Jaksaisitko sinä kuunnella jos joku puhuisi sinulle koko ajan vaikka kahdesta serkustaan tai vaikka puolisostaan? Kerta toisensa jälkeen kertoisi mitä ko. serkut/puoliso on puuhanneet, mitä ne söi, tuliko flunssa vai noro jne jne jne. Veikkaan, että suht vieraiden ihmisten asioiden käsittely ei sinuakaan hirveästi jaksaisi innostaa. 

Jos olet sellainen vain lapsistaan jaaritteleva mamma? Mullakin on vaikeuksia kestää kymmentä minuuttia sellaisessa seurassa, vaikka itsellä on neljä lasta. Ei vain ihan oikeasti jaksa kiinnostaa kenenkään kavereiden lasten unikoulut, pottatreenit, jalkapallomenestys tai mitä hassua se nyt tällä kertaa sanoi. Rakastan omiani ja tykkään todella paljon kummilapsistani, mutta aikuisilta ystävyyssuhteilta haluan muutakin kuin Nicopetteri-juttuja.

Ehkä onkin niin että jostain syystä ystävällä ei enää lastensaaminen onnistu itseltä ja siksi on kiukkuinen. :D

Vierailija kirjoitti:

Jaksaisitko sinä kuunnella jos joku puhuisi sinulle koko ajan vaikka kahdesta serkustaan tai vaikka puolisostaan? Kerta toisensa jälkeen kertoisi mitä ko. serkut/puoliso on puuhanneet, mitä ne söi, tuliko flunssa vai noro jne jne jne. Veikkaan, että suht vieraiden ihmisten asioiden käsittely ei sinuakaan hirveästi jaksaisi innostaa. 

Käsittelemme kyllä yhdessä tämän ystävän kanssa hänen ja miehensä vaikeaa parisuhdetta ja myös hänen ihmissuhteitaan minulle tuntemattomiin sukulaisiin/kavereihin. Musta se on aika mielenkiintoista.

En siis itse sen enempää lapsistani puhuisi, mammakaverit on erikseen, mutta sellaisistakin asioista, jotka vaikuttaa koko elämääni (esim. väsyttää, kun lapsi valvoo älyttömästi), ei kestä kuulla yhtään ja sivuuttaa koko sanomiseni tai tiuskaisee tai keskeyttää ja vaihtaa aihetta. Itse asiassa mun mielestä on kivakin, että on ei-mammakaverita, joiden kanssa jutella ihan muista asioista, mutta ei tosiaan kestä että kerron edes olennaisimpia pääpiirteittäin. Hän sitten kyllä puhuu paljon omasta aikuisuuden kynnyksellä olevasta lapsestaan ja käymme yhdessä läpi hänen lapsensa elämään liittyviä asioita. Minusta tämäkin on mielenkiintoista, mutta jotenkin loukkaantunut olo, ettei sitten minun lapsista voi yhtään puhua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos olet sellainen vain lapsistaan jaaritteleva mamma? Mullakin on vaikeuksia kestää kymmentä minuuttia sellaisessa seurassa, vaikka itsellä on neljä lasta. Ei vain ihan oikeasti jaksa kiinnostaa kenenkään kavereiden lasten unikoulut, pottatreenit, jalkapallomenestys tai mitä hassua se nyt tällä kertaa sanoi. Rakastan omiani ja tykkään todella paljon kummilapsistani, mutta aikuisilta ystävyyssuhteilta haluan muutakin kuin Nicopetteri-juttuja.

En ole hänen seurassaan sellainen. No, ehkä haluaa osoittaa, että parempi on olla ryhtymättäkään vain lapsistaan jaarittelevaksi mammaksi?

ap

Toisia ei vaan kiinnosta muut kuin omat jutut ja ihan vaan ja ainoastaan ystävää käsittelevät jutut. Siinä ystävässäkin lähinna ne jutut jotka ovat mieleistä kuunneltavaa.

Toiset eivät halua kuunnella mitään negatiivistä ja toiset ainoastaan positiivista juttua. Muuten eivät vaan jaksa.  Heille kaikki muiden jutut ovat niin tylsiä. Ei kiinnosta, kun sellainen pieni siivu ystävän elämästä ja monelle siihen siivuun ei todellakaan mahdu lapset eikä mihen tekemiset. Kaikki muu on niin turhaa ja tylsää. Eikä heitä kiinnosta edes tutustua ystävän lapsiin tai sukulaisiin. Liian vaikeaa ja liian rasittavaa. Kaverillekin voi soittaa kerran kuussa, kun muuten väsyy ja rasittuu ja ehkä jopa ahdistuu. Voivat jopa lyödä luurin korvaan, kun eivät jaksa/halua kuunnella. Minimissään ainakin keskeyttävät.

He eivät tule koskaan kiinnostumaan tai innostumaan mistään sinun jutustasi ja sen kyllä tulet huomaamaan.

Sitten jossain vaiheessa nämä ihmiset alkavat olemaan onnellisesti yksin ja kysyttäessä miksi, niin sanovat kun ei vaan enää kiinnostanut muiden jutut sitten yhtään. Tykkäävät olla ihan vaan itsekseen, muiden jutut kun on niin tylsiä ja saa olla täysin 100% itsensä ja niiden omien huippukiinnostavien juttujen kanssa. 

Ap hanki kunnon ystävä itsellesi, joka tykkä muistakin ihmisistä ja heidän elämäntarinoistaan, eikä pelkästään itsestään ja omista jutuistaan.

Heti haetaan syytä ap:sta, vaikka aloituksessa nimenomaan sanoi, että välttää lapsista puhumista ja SILTI tiuskitaan. Rakentavampaa olisi, jos keskustelu käytäisiin aloittajan tekemästä aiheesta, eikä siitä päinvastaisesta, joskin yleisemmästä ongelmasta.

Totuushan on ettei omista lapsista saa puhua. Muuten saat heti nikopetteriäiti-leiman. Esimerkiksi koirasta, puutarhasta ja autosta saa kyllä jankata, olematta säälittävä rassukka jolla ei ole lasten lisäksi muuta sisältöä elämässään. Toki vikaa on monissa äideissä, kun kuvitellaan, että joku pottatreenien aikataulu tai jokainen pieni naarmu on välttämätön puheenaihe.

Ja jos kyseessä on läheinen ystävä, niin mielestäni toisen asiat (ainakin näin tärkeät) kiinnostavat automaattisesti. Mitä ystävyyttä se on, että toinen 'määrää' mistä puhutaan?

Itse en ala kenellekään tiuskimaan, mutta varmasti katseeni lasittuu, kun aletaan jaaritella lasten aivan tavanomaisista puuhista ja ominaisuuksista yhtään pidempään. Sama juttu koirien ja muiden lemmikkien kanssa. Näin siitä huolimatta, että itselläni on lapsi ja lemmikki.

Minulla on eräs tuttava, joka pitää pitkiä puheenvuoroja lapsestaan aina, kun mahdollista. Lapsi on alkaa olla jo varhaisessa keski-iässä, joten tämä on paitsi tylsää myös noloa. En ole "lasta" koskaan tavannut, joten hänen seurustelusuhteidensa käänteet eivät kyllä todellakaan kiinnosta. Lisäksi tuntuu kiusalliselta ajatella, että "lapsi" ei varmaan pidä siitä, että äiti kertoilee hänen asioitaan. Tämä äiti ei vain koskaan ole päässyt sen vaiheen yli, jossa lapset ovat niin suuri osa omaa elämää, että heistä tekee mieli jutella koko ajan. 

Jotkut on vaan sellaisia, etteivät jaksa kuunnella muiden asioita ollenkaan. Mulla on ystävä, jonka eroa olen puinut, kaikki hänen miesjuttunsa, kaikki hänen lapsijuttunsa, kaikki työkavereiden toilailut yms. mutta annas olla kun kerron jotain omasta elämästäni, keskittymiskyky heraantuu heti, keskeyttää, alkaa puhua jostain muusta. Välillä todella raskasta.

Mua rasittaa myös ihmiset jotka puhuu vain toisista ihmisistä. Setvitään ja arvuutellaan kaikki tekemiset ja elämäntilanteet, sukujuuret. Yleensä se on vielä negatiivissävytteistä arvostelua. EVVK joku Irma tai Pentti ja hänen sukunsa ja tekemisensä. Oikeasti, eikö muu kiinnosta?

Olen kyllä huomannut muutenkin, että suurin osa ihmisistä haluaisi puhua vain omista jutuistaan, mutta tosiaankin nimenomaan lapsistaan puhumista eivät siedä muut kuin ne, joilla on itsellään suunnilleen samanikäisiä lapsia.

No mulla on kaksi pientä lasta, rakkaita ovat tietenkin, mutta eipä tulis missään "tyttöjenillassa" mieleen höpötellä vain heistä. Ja kieltämättä, en mä jaksais muidenkaan lapsista jatkuvasti puhua tai kuunnella...

Sitten kun oot lapsien kanssa jossain jonkun toisen vanhemman ja lapsien kanssa, niin puhu silloin :) ja kuuntele myös toista äitiä/isää.

Onneksi mulla on kavereita joiden kanssa puhutaan kaikesta taivaan ja maan välillä. Toki omista asioistakin mutta ei liikaa. Fiksu tajuaa että ei kukaan jaksa kuunnella loputtomiin toisen lapsen paskan väristä tai pitkäpiimäistä selostusta synnytyksen vaiheista sekunti sekunnilta. Fiksu osaa tiivistää ja siirtyä sitten toiseen aiheeseen. Voi myös kuulostella että miten keskustelukumppani on kiinnostunut ja KYSYÄ mitä hänelle kuuluu.

Mulla on äiti joka puhuu vain ja ainoastaan itsestään tai sitte juoruaa ilkeitä juttuja muista. Ei koskaan ikinä kysy mitä mulle kuuluu tai lapsille. Vaahtoaa omat juttunsa ja lyö luurin kiinni. Arvatenkin olen aika kyllästynyt.

Mulla on kanssa yksi oikein vannoutunut vela kaveri, jonka seurassa lapsia ei saa mainita. Hän kyllä iloisesti jaarittelee työkuulumisensa ja joka ikisen työkaverinsa kuulumiset, koska ne ilmeisesti ovat tärkeitä ja universaalisti kiinnostavia asioita toisin kuin lapset:)

Yleensä mulle ei ole ongelma olla puhumatta lapsista, mutta sitten yksi lapsista sairastui vakavasti ja silloin olisin todella tarvinnut tukea ja kuuntelijaa. Sairaus oli sellainen mut on aikuisillakin, eli ei mikään lastentauti ja hätä läheisestä on sama iästä riippumatta. Kaveri kuunteli hetken ja keskeytti sitten, että voi voi kun on hankalaa, kun on lapsia.

Voiko joku selittää miten tuo oli ok? Mä en ja siksi tulee nähtyä enää kerran vuodessa, vaikka joskus oltiin tosi läheisiä.

Niin mitä väliä sillä on puhutko siitä että olet väsynyt sen vuoksi että A. Olet valvonut vauvan vuoksi koko yön B. Biletit koko yön? Ystäväsi pitäisi kuunnella mitä elämääsi kuuluu. Mutta minäminä-ihmiset haluavat puhua vain itsestään tai juuri siitä bilettämisestä koska A. Sitä itsekin tekee tai B. Se on mitä haluaisi tehdä. Eikä missään nimessä halua kuulla vauva-arjesta koska sitä ei halua elää edes muistoissa uudestaan.

Itse en jaksaisi kuunnella sinkkuystävien ainaisia mies ongelmia ja sitä kuka tykkää kenestä, ei niin yhtään kiinnosta. Mutta kuuntelen koska annan ystävieni puhua juuri siitä mistä haluavat ja he sit joutuvat myös kuuleen nikopetterin viimeisimmät teot.

Kaverisi vaikuttaa yleisesti ottaen vähän narsistiselta siinä mielessä, että muiden jutut ei kiinnosta.. Entä jos puhuisit hänelle omasta parisuhteestasi tms omista "kiinnostavista" asioistasi? Itsekään en jaksa lapsijuttuja kuunnella, koska lapset ovat lapsia ja kaikki tietyllä tavalla samanlaisia. Näkee ihan tarpeeksi kotonakin. Tosiaan jotkut mehukkaat aikuisten juorut/jutut/parisuhdekuviot ovat eri asia - miten ystäväsi niihin suhtautuu?

Me puhutaan mun kavereiden kanssa yleensä politiikasta, ympäristöasioista, kirjoista tai sitte parisuhteesta ja seksistä ja lapsistakin. Jos jollakin on kasvatushuolia tms niin sitte keskustellaan niistä. Ylipäätään just huolista. Ei niin että joku selostaa koko päivän tekemisensä lasten tai muun kanssa. Ei kukaan jaksa semmosta. Samoja juttujahan sitä itekin tekee, ei jaksa kuunnella että kävin kaupassa, mitä kaikkea ostin, sitten leikittiin lasten kans sitä ja tätä ja sitte tein ruokaa ja pesin pyykkiä. Yks tuttu on oikeasti semmonen. Älytön numero tavallisista tekemisistä. Mielenkiintoisempaa on pohtia asioita syvällisemmin.