Te, joilla on töissä suht. leppoisa tahti, miten aiotte käyttää ylimääräisen 6 minuuttia töissä?
Itsellä tilanne, että joskus harvoin on kiire, mutta 2/3 osaa ajasta on sellaista, että töitä on 70-80 % työajasta. Hommaani ei voi osa-aikaistakaan, tai pomo ei halua, koska jonkun pitää päivystää konttorilla asiakkaiden varalta. Hoidan siis infoa sivutyönäni. Ei meillä edes paljoa asiakkaita käy.
Kommentit (53)
Kaffitteluun, vessassa käyntiin, juoruiluun...
Olen hoito-alalle ja jaan sen kuusi minuuttia tasapuolisesti potilaille
Itselläkin on välillä aikoja jolloin ei ole kerrassaan mitään tekemistä. Varmaan luen vauvapalstaa sen 6 minuuttia tai tuijotan seinää. Kyllä ärsyttää, missähän satunaailmassa ne päättäjät elää kun jatkuvasti tuntuu tulevan noita "nerokkaita" aivopieruja.
Mulla on aina helvetinmoinen kiire töissä ja tauot jää lähes aina pitämättä. Aion jatkossa pitää lakisääteiset taukoni minuutilleen. Aionpa alkaa käydä myös vessassa työpäivän aikana ihan rauhassa enkä aamulla pukarilla ennen töitä ja töiden jälkeen. Oikeastaan tällaisella hetkellä sitä sitä miettii miten edelleen kärsii kiltin tytön syndromasta, pitäisihän näistä oikeuksista pitää kiinni muutenkin. Onpahan vaan niin kiire ja mieluummin lähtee ajoissa kotiin kuin tekee sellaisen 10-30 min ylitöitä.
Vsihdan vaattet ja menen tupskalle ennen uloskirjaamists kun aikaisemmin en pitänyt mitään tupakkataukoja ja kahvitkin hörpin koneen ääressä ja vsin ruokatunnilla (0.5 h) poistuin työpisteestäni.
Kahvitunti pitenee 6 minuutilla per päivä.
Täytän työajanseurantajärjestelmää, joka on niin hankala, että se vie joka päivä 10 minuuttia.
Av-palstailen, selailen nettikauppoja jne. Tai lähden pois.
Onpa täällä lapsellisia ihmisiä. Täytyy työskennellä hetken kauemmin Suomen talouden hyväksi, ja heti te alatte kiukutella. Eihän se kuusi minuuttia päivässä edes tunnu missään. Itse aion ainakin työskennellä ahkerasti koko työajan, mukaan lukien ne viimeiset kuusi minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Kahvitunti pitenee 6 minuutilla per päivä.
Siis 66 minuuttia?
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä lapsellisia ihmisiä. Täytyy työskennellä hetken kauemmin Suomen talouden hyväksi, ja heti te alatte kiukutella. Eihän se kuusi minuuttia päivässä edes tunnu missään. Itse aion ainakin työskennellä ahkerasti koko työajan, mukaan lukien ne viimeiset kuusi minuuttia.
Joo, mutta mitä tekis, kun ei ole sitä tuottavaa työtä mitä tehdä koko työajalle nytkään?
Syön aamupalaa tai pelaan jotain hassunhauskaa peliä kännykällä.
Riippuu päivästä: Jos on hommaa voin tehdä 66min ylimääräistä ja jos on leppoisaa, lähden kotiin. Eli saldoon hukkuvat, nytkin projektiseuranta on puolen tunnin tarkkuudella.
Täytyy lisätä joka kahvitaukoon minuutti.
Meidän alalla ei ole päätetty vielä. Kun ei ole kellokorttia niin 6 minuutin lisäys on yhtä tyhjän kanssa. Jos taas pitää tehdä viikonloppuna tai pyhäpäivänä teen päivän etänä (jos se on mahdolista). jos taas otetan saldoista tuon nyt saa tehtyä sisään kuukaudessa.
Lasken kassaa/suljen myymälää työajalla, enkä saa siitä enää "ekstraminuutteja".
Flirttailen naisille vielä enemmän. Se on ainoa tapa ettei kuole tylsyyteen töissä. Ihan puhtaasti viatonta, koskaan en ole kuin jutellut ja naurattanut. Hölmöä oli töiden tekijöiltä suostua huonontamaan etujaan. Kun alku on saatu sille linjalle niin kohta halutaan lisää ja lisää. Ahneille mikään ei ole ikinä tarpeeksi.
Katselen hassuja kissavideoita :)
Ei ole leppoisa tahti todellakaan, mutta jos päivä pitenee 6 minuutilla, niin sittenhän voin käyttää sen siihen kahvitaukoon, jota en nykyisin koskaan ehdi pitää.
Istun vessassa viimeiset minuutit. Näin säästän omaa vettä ja paperia.