Olen 51 ja haluaisin vielä opiskella yliopistotutkinnon
En nuorena päässyt, hain alalle, mille oli siihen aikaan tosi vaikea päästä ja en ollut tarpeeksi avarakatseinen. Aikuisempana olen tajunnut, että se ei edes ollut oma alani. Sitten tuli mies, jämähdin pikkukunnalle, perhe yms. En tiedä mitä tutkinnolla tekisin, enkä toisaalta haluaisi viedä paikkaa nuorilta. Mutta jostain syystä haluaisin vain näyttää itselleni, että pystyn tähän. Useampikin ala kiinnostaa, mutta ajattelin nyt valita sellaisen, mihin on mahdollista päästä avoimen väylän kautta. Kirjoitan viestini tähän, koska täällä on paljon nuoria. Mitä mieltä olette?
Tekniikan ala on mielessä. Nytkin olen töissä tekniikan alalla ja minulla on taustalla tekniikan opistokoulutus + täydennetty amk-tutkinnoksi aikuisiällä, eri suuntaumisvaihtoehdolta tosin.
Tiedänbyhden sairaanhoitajan, joka aloitti lkiksen 47-vuotiaana ja jäi eläkkeelle 71-vuotiaana.