Integrointi-oppimisen iloa vai kauhun tasapaino?
Esimerkkejä erään Suomen isomman kaupungin integroinnista. Integrointi on keskitetty tiettyihin kouluihin terveiden oppilaiden sekaan.
Luokissa on väkivaltaa, kun äly ei riitä otetaan muut keinot käyttöön. Työrauha on nolla, kokeita ei voi tehdä rauhassa. Asioille ei tehdä mitään, koska niistä on vaikea koulun puolelta puhua. Ja kun asioista ei puhuta, niin ongelmia ei ole. Välillä koulussa vierailee ambulanssi ja välillä poliisi, kun puukot ja nyrkit heiluvat.
Me terveiden lasten vanhemmat olemme ikäviä ihmisiä, kun pidämme lastemme puolia. Asiat eivät ratkea muuta kuin muuttamalla.
Tähän on siis tultu tasa-arvossa ja hyvinvointivaltiossa. Kaikkea pitäisi vain ymmärtää vaikka lapselta henki lähtisi.
Oikeat lapset oikeisiin kouluihin. Tukea niille, jotka sitä tarvitsevat. Tämä uusi laki vuodelta 2011 ei vain toimi. Tähän ei uskota yliopistoissa eikä kokeneet lääkärit, psykologit, opettajat. Asioista ei vain uskalleta puhua suoraan.
Muutolla korjasin oman lapseni tulevaisuuden.
Ymmärtääkseni lapsi/oppilas kuuluu erityisryhmään erityiskouluun, jos mukautettuja aineita on kaksi.
Yhdellä mukautetulla aineella lapsi voi olla normiryhmässä diagnoosista riippumatta.
Integroinissa haaste on opettajan puolella myös. Tarvitaan opetusmetodeja, jolla erilaiset oppijat pysyvät kyydissä ja pystyvät pitämään mielenkiinnon yllä. Esim. ADHD:ssa mielenkiinto pysyy 15 minuuttia yhdessä asiassa kerrallaan.
Itse kannatan henkilökohtaisten avustajien laajempaa käyttöä erityislapsilla normaalissa ryhmässä. Tässä kaikki voittaisivat. Valitettavasti tässäkin säästetään. Ja se on ihan väärä paikka säästämiseen.