Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3658)
Olin tulossa junalla opiskelupaikalta kotiin ja poikaystäväni oli vastassa minua asemalaiturilla. Siitä kierähdettiin vähän sivumpaan pussailemaan niin, että minut painettiin tiukasti seinää vasten nojaamaan. Pehmein liikkein ja tavallaan huomaamattomasti huomasin yhtäkkiä, että seinä on takanani. Sain niin paljon kiihotusta pelkästään nojailusta ja miehen kiihottuneisuuden tuntemisesta omaa vartaloani vasten, että en olisi malttanut odottaa seksiä asunnolla. Mies ei kuitenkaan ollut sinut julkisen yhdynnän kanssa, joten viime hetkellä hän peruutti aikeissaan työntyä minuun. Onneksi niin, koska olisimme varmaan päätyneet johonkin lööppiin ja putkaan. No, nuoruus teettää kaikkea, mutta on kiihottavaa näin nelikymppisenä muistella ja hyväillä itseä tässä samalla kirjoitellessa.
Meillä ei ole kiihottavia kokemuksia. Miehen miielestä ne kuitenkin heitetään sivuun jo alussa
Meillä ollaan alasti ilman meikkiä.
Dom/sub-suhteemme aloitusviikonloppu. Olimme jo pidempään puhuneet siitä, haluamme elää niin, että mies on perheen pää ja minä alistun. Homma aloitettiin booth camp-viikonlopulla eräällä luksusmökillä, jonka sijantia en en tiedä tänäkään päivänä, sillä minut vietiin sinne ja pois silmät sidottuna ja kuulokkeista kohinaa korviini soittaen. Viikonlopun aikana sain kaikkea, seksiä, kahleita, piiskaa, välineitä eri aukkoihin, kaikkea mahdollista ja laukesin jatkuvasti.
Olin yksin työmatkalla ja parin yötä yövyin hotellissa, joka suosittu myös sporttilomailevilla. Aamupalalla silmäni iskin tosi komeaan mieheen, joka selvästi tullut sinne liikkumaan. Hän oli vaimonsa kanssa. Tietysti miehen sporttisuus syy miksi katsoin häntä mutta sekin otti silmään kun mies sporttivarusteissa mutta nainen jakkupukuinen. No en erityisesti miettinyt asiaa aamupalalla. Söin ja itse lähdin hoitamaan työni. Palasin sitten joskus 18 jälkeen hotellihuoneeseeni, ja teki mieli lasia viiniä ja menin baariin. Yllättäen se mies oli tiskillä yksin. Siinä kun vieressä olin niin alkoi pieni keskustelu. Mies sanoi että oli hiihtänyt päivällä ja muutenkin urheillu kun vaimo on työjutuissaan ja iltatilaisuudessa jossain keskustassa. Sanoin että oma mies kotona ja jotenkin lipsautin että meillähän on ilta vapaata sitten toisillemme. En edes tarkoittanut ihan niin flirttaillen ja punaistuinkin kai vähän. Mies näki sen ja no....sanoi että jatketaanko sitten sun huoneessa. Suora ehdotus siis!..Hämilläni huomasin sanovani sanoin että joo. En tiedä mikä pelimies hän on mutta sanoi että mennään sitten. maksoi juomat ja mentiin hissiin. Tuo tuollainen röyhkeys jotenkin kiihotti älyttömästi! Miehen täytyi nähdä se, ja huoneeseeni päästyämme hän suuteli ja kaatoi minut sängylle. Tiesin että hullun väärin mutta en voinut kiihotukseltani mitään...
Ei mikään yksittäinen kokemus, vaan se kevät kun alettiin tapailemaan nykyisen miesystäväni kanssa. Asuttiin eri paikkakunnilla ja minä matkustin junalla usein viikonlopuksi hänen luokseen, koska itse asuin tuolloin kimppakämpässä.
Lisääntyvä valo ja lämpö yhdistettynä siihen uuden suhteen kiihkoon oli jotain ihan käsittämätöntä. Sitä alkoi olemaan kuin kissa pistoksissa jo torstai-iltana ja perjantaina sitten tunnin junamatkan aikana ehti pikkarit kastua likomäriksi kun mietti mitä kohta saa. Se tuskainen metromatka miehen luo, kun ei meinaa pysyä nahoissaan ja pääsee jo kuitenkin koskettamaan toista. Viimeisenä hissimatka oikeaan kerrokseen ja yhtään et tiedä mitä saat ensimmäisenä kun asunnon ovi perässäsi menee kiinni. Painetaanko sinut heti eteisen lattialle polvillesi ja saat munan suuhun, kaadetaanko sinun sohvalle ja saat kieltä niin kauan, että anelet jo lopettamaan vai painetaanko sinut kenties keittiön pöytää vasten ja otetaan lujaa takaa päin.
Ne viikonloput oli yhtä panemista ja sitten sunnuntaina junaan istumaan mieli tyhjänä, mutta raukeana koska sinulla on kirjaimellisesti niin nussittu olo, ettet jaksa edes ajatella. Välillä niitä aikoja kaipaa ihan älyttömästi, vaikka edelleen meillä on aktiivinen ja kiihkeä seksielämä. Se vastarakastuneen kiihko on kuitenkin jotain ihan omaa luokkaansa.
Kun tulin päivää aiemmin Brysselin työmatkalta ja näin olohuoneessa valot. Siellä oli naapurin vanhapoikaisäntä sohvalla panemassa paksulla, mutta lyhyehköllä tapillaan vaimoani, paljaalla! Minulle pamahti elämäni stondis, mutta en mennyt pyhää toimitusta häiritsemään vaan menin pihasaunan pukuhuoneeseen nukkumaan. Ei kyllä uni tullut. Aamulla menin muina miehinä kotiin.
Mahtavaa kun mies ottaa omansa, jaksaa naida ja olla aktiivinen. 2 tälläistä sattunut minulle, ei voi kun vikistä ja haukkoa henkeä kun uros puskee päälle. Jälkeenpäin paikat arkana ja turvoksissa ajatus harhailee, en saa urosta mielestäni mietin koska lisää. Hyvä seksi on kun huume jäät koukkuun.
Tän sivun lukeminen.ai että mitä orkkuja
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kun mies ottaa omansa, jaksaa naida ja olla aktiivinen. 2 tälläistä sattunut minulle, ei voi kun vikistä ja haukkoa henkeä kun uros puskee päälle. Jälkeenpäin paikat arkana ja turvoksissa ajatus harhailee, en saa urosta mielestäni mietin koska lisää. Hyvä seksi on kun huume jäät koukkuun.
Minulle oli ihan maagista rakastella nuorempana poikaystäväni kanssa. Hän sai mut tulemaan niin voimakkaasti. "Kulta, sä sait mut taas tuleen vaikka et liikkunut ollenkaan...", hän kirjaimellisesti pelkästään työntyi sisään pimppiini ja tulin. Jatko olikin sitten orgasmia toisensa perään, viimeisen kohdalla olin jo aivan naatti. En voinut kuin vikistä jalat auki ja haukkoa henkeä.. Voihkin hiljaa kuin en olisi tehnyt sitä ääntä ollenkaan, se vaan tuli..
Mittasin läpällä ja hänen oli noin kouluviivoitin ja niin paksu, etten saanut sormiani ympäri. Olkoonkin että ne olivat pienikokoisen teinitytön pienet sormet, mut silti...
Todella ihania tarinoita, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kun mies ottaa omansa, jaksaa naida ja olla aktiivinen. 2 tälläistä sattunut minulle, ei voi kun vikistä ja haukkoa henkeä kun uros puskee päälle. Jälkeenpäin paikat arkana ja turvoksissa ajatus harhailee, en saa urosta mielestäni mietin koska lisää. Hyvä seksi on kun huume jäät koukkuun.
Mä luulen, että vaimolleni kävi nuorena näin. Harhautti minut nuorena kihloihin ja puoliväksin naimisiin, kun kumin puhjettua halusi naida koko viikonlopun paljaalla ja kävi päälle kuin mustaleski syödäkseen uroksen parittelun jälkeen tai jo sinä aikana. Ei ollut minusta vastustamaan hänen kiimaansa ja omistushaluaan. Mutta oikeassa oli, seksiä ja orgasmeja ollut pitkässä parisuhteessa loputtomasti, samoin rakkautta. Onneksi olen luottanut aina vaistooni.
Vierailija kirjoitti:
booth camp
Oltiin kaverien kanssa vuosia sitten juomassa. Tutustuttiin pariin paikalliseen varattuun naiseen. Istuttiin iltaa ja hörpittiin juomia. Porukka alkoi miettiä baariin menoa. Toinen naisista oli lähdössä kotiin. Mukaan ei baari huvittanut. Käveltiin yhtämatkaa ja jäätiin istumaan rannalle. Jutut meni aika diipiks ja oltiin tosi lähekkäin. Kun tää ehotti et mennään uimaan. Väkisinkin alkoi seisoa kun katselin kaunista alastonta vartaloa minkä nainen kyl huomas. Puettiin rannalla päälle kun hän sanoi et on varattu ei voi nussia mua. Mut ei halua et jään puutteeseen. Siitä sit uimakoppiin. Vaatteet molemmilta pois hän hieroi perseellään paljasta kullia. Välillä käsillä. Lopulta polvilleen maahan ja runkkasi spermat suuhunsa. Valuttaen ne rinnoille. Tämä näky on palanut verkkokalvolle

Varatut on kekseliäitä. Kaikkein nokkelin nuorirouva suostui anaaliseksiin, sillä se ei ole varsinainen yhdyntä. Yhdynnät on avioseksiä varten. Niin oli kaunis takapuoli ja tiukat paikat, että kertotaulua piti lukea, ettei roiskahtanut ennen aikojaan. M46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kun mies ottaa omansa, jaksaa naida ja olla aktiivinen. 2 tälläistä sattunut minulle, ei voi kun vikistä ja haukkoa henkeä kun uros puskee päälle. Jälkeenpäin paikat arkana ja turvoksissa ajatus harhailee, en saa urosta mielestäni mietin koska lisää. Hyvä seksi on kun huume jäät koukkuun.
Mä luulen, että vaimolleni kävi nuorena näin. Harhautti minut nuorena kihloihin ja puoliväksin naimisiin, kun kumin puhjettua halusi naida koko viikonlopun paljaalla ja kävi päälle kuin mustaleski syödäkseen uroksen parittelun jälkeen tai jo sinä aikana. Ei ollut minusta vastustamaan hänen kiimaansa ja omistushaluaan. Mutta oikeassa oli, seksiä ja orgasmeja ollut pitkässä parisuhteessa loputtomasti, samoin rakkautta. Onneksi olen luottanut aina vaistooni.
Ei ole kiimaan enää Paten suhteessa. Liukkaria sen sijaan on. Mutta kyllä muistelukin on kai ihan kiva asia?
15v sitten. Humalaisen liftari tytön kanssa Mikkelistä -kuopioon. Muutamalla stopilla. Olin työmatkalla. Matka sisälsi estotonta pillun esittelyä. Sormet pillussa. Rinnat paljaana. Peniksen hieromista housujen päältä. 7tunnin reissu. Josta noin 5h olin orkun partaalla. Vasta 50km Kuopiota ennen sain tietää että hän haluaa kyrvän sisäänsä. Eikä tää touhu ole vaan vanhan miehen kiusaamista. Mailman pisimmät hotelliin sisäänkirjautumiset ja maailman kovin orgasmi tytön sisään. Alle minuutti huoneeseen pääsystä. Tämän jälkeen suihkuun ja uusinta kierroksille.
Nautin jo pelkästä koskettamisesta ihanan uljaaseen erektioon. Ei saa survoa ja runnoa sitä muhun, mutta nautin aistikkaasta seksistä kyllä. Yksi sellainen yksityiskohta, kun mies tulee mua kohti kiihottuneena, ohjaa mut selin ja asettelee sitä pimpin suulle. Tykkään nähdä sitä ja yleensä hän hyväilee penistään vähän samalla ennen kuin työntyy.
Kliseistä juu mutta kyllä ihanan kuuloista.