Torstaita!
Huh, meillä on melkoinen aamu takana. Oltiin poikien kanssa kerhossa ja siellä oli tänään valokuvaus. Olin ajatellut, että jos nökö on sopivasti hereillä silloin kuin isoveljen kuvausvuoro on, niin otetaan sitten yhteen kuvaan pikkuvelikin mukaan. Olin jo vähän valmiiksi selitellyt esikoiselle tuota kuvausta ja sanonut, että nökökin voi tulla kuvaan mukaan. Aamulla sitten sattui ne kaikki tyypilliset jutut, kun kiireellä pitäis jonnekin lähteä: esikoisen toista kenkää ei löytynyt mistään, nökö pulautti ison satsin haalarinsa huppuun ja esikoinen ilmoitti kakkahädästään, kun oltiin ovella kaikki pukeissa. (Kenkä muuten löytyi äsken mikrosta...) Oltiin sitten sen verran myöhässä, että saatiin varattua kuvausvuoro niin loppupäästä, että päästiin kuvaan vasta vähän ennen yhtä. Esikoinen oli ihan väsynyt (=kitisevä ja kiukkuinen). Nökö nukkui, kun meidän vuoro tuli, joten ajattelin, että en häntä kuvaan herätä, mutta esikoinenpa päätti aloittaa kunnon itkukohtauksen, ettei mene kuvaan, jos ei pikkuvelikin tule... Viimein sitten saatiin pojista kuvat ja molemmat jopa nauroivatkin ja ihan onnistuneilta kuvat näytti (esikoisen punaisia silmiä lukuunottamatta).
PUKEMISESTA: Meillä nökö tykkää riisumisesta ja pukemisesta. Äitiä kyllä pukeminen vähän vähemmän ilahduttaa, kun nökö on niin mahdoton vääntyilijä ja kääntyilijä, ettei meinaa millään pysyä selällään, vaikka mitä yrittäisi. Mä oonkin jo alkanut pukea nököä sylissäni, siinä pysyy sentään jonkin verran paikoillaan.
TRUUTTA, tuo Kotikatu on melkeinpä ainoa sarja, josta en ole ainoatakaan jaksoa katsonut! Pari kertaa sellaisen minuutin pätkän..
Minkä ikäisiä muuten sun vanhemmat lapset on?
Nyt kajahti tissitilaus, täytyy mennä...
rölli & nökö