Tunnen oloni jotenkin todella yksinäiseksi (AVAUTUMINEN)

Olen vasta parikymppinen nuori nainen, joten tottakai tiedän että tämä tilanne voi muuttua. Mutta jo pienestä pitäen olen kokenut olevani hyvin yksinäinen. Minulla ei ollut ystäviä koko teini-ikänäni muuta kuin kahdeksan, joista kolme tyttöjä ja viisi poikia.

Muutenkin olen aina viettänyt enemmän aikaa poikien kanssa, esimerkiksi joskus ala-asteella kaverini olivat ainoastaan poikia. Rakentelimme pihalle lumilinnoja ja leikimme lumisotaa ja salaisia agentteja silloin, kun luokkani tytöt vaihtelivat ystäväkirjoja. Olen aina tuntenut tulevani paremmin juttuun poikien kanssa. Tiedän, etteivät kaikki tytötkään ole samanlaisia (onhan todisteena esimerkiksi minä itse, sekä ne kolme tyttöpuolista kaveriani teini-iältä), mutta omalle kohdalleni on juuri osunut näitä, kenen kanssa mielenkiinnonkohteet eivät kohtaa.

Palataanpas nyt taas siihen teini-ikääni. Eli minulla on kaksi erillistä "porukkaa", koulussa nuo yllämainitut kolme tyttöä ja sitten vapaa-ajalla ne viisi poikaa. Tytöistä kerron sen verran, että yksi heistä oli todella uhkarohkea (jouduimme hänen kanssaan muutaman kerran hengenvaaraan tempaustensa takia), liiankin suorapuheinen, ja hän tykkäsi viettää aikaa luonnossa ja kiipeillä puissa yms. Toinen taas oli hyvin varakkaan perheen tytär, joka kuitenkin kulki omasta halustaan naapurinpojilta saaduissa vanhoissa vaatteissa ja oli muutenkin luonteeltaan (minun mielestäni hyvällä tavalla) erikoinen, omasi vielä 15-vuotiaana mielikuvitusmaailman. Kolmas taas oli hieman angstinen poikatyttö, jolla oli lyhyet hiukset ja joka tappeli fyysisesti hyvin usein kaikkien muiden oppilaiden kanssa.
Emme arvatenkaan olleet koulussa kauhean suosittuja, itseasiassa meitä kiusattiin aina välillä (kerron tuosta lisää pian). Silti rakastin tuota porukkaa, ja nyt asuessani eri paikkakunnalla kaipaan heitä yhä.

Siellä vapaa-ajan porukassani taas tappelin itsekin fyysisesti (ei tosissaan, mutta silti niin että nenästä tuli välillä verta ja oli mustelmia tms.) kaveripoikieni kanssa. Heitimme todella rajua ja ronskia läppää keskenämme. Meillä oli aina hauskaa, kunnes pojat alkoivat ihastua minuun. Itse näin heidät vain ystävinä kun olin kerta "yksi jätkistä", ja luonnollisestikin välimme etääntyivät, kun jouduin torjumaan heidät kerta toisensa jälkeen. En halunnut olla kenenkään tyttöystävä, vaan heidän paras kaverinsa kuten aina ennenkin.

Mutta nyt siihen kiusaamisasiaan: Koulussa muut tytöt syrjivät minua ja kavereitani. Olimme heidän mielestään noloja friikkejä. Meistä puhuttiin paljon pahaa selkämme takana, vaikka emme olleet tehneet haukkujille mitään. Porukastamme myös leviteltiin paljon juoruja, esimerkiksi sitä, että harrastamme joka yö lähimetsässä lesbo-orgioita (yksi porukastamme oli avoimesti lesbo). Pahinta oli, että jotkut vielä uskoivat nuo juorut. En saanut tukea keneltäkään, kun juuri noihin aikoihin välini alkoivat rakoilla poikien kanssa.

HUOM. JATKUU, MINULLE TULI ILMOITUS ETTÄ TEKSTINI ON LIIAN PITKÄ!