Lue keskustelun säännöt.
Olen 35 ja aion olla loppuelämän ilman miestä
13.05.2016 |
Niin, otsikossa se tulikin. Parisuhteita takana useampi. Ongelmana varmaan se, etten koe miesten kanssa elämän jakamista kaiken sen työn ja vaivan arvoisena.
En jaksa sopia kaikista tekemisistä ja menemisistä toisen kanssa. En jaksa yrittää olla toiselle mieliksi ja tuntea etten silti riitä. En halua tehdä kompromisseja oman elämäni valintojen ja arvojeni suhteen.
Tuntuu että voin olla paljon täydemmin minä ja elää täydempää elämää kun olen ilman parisuhdetta. Eikä se tarkoita että olisin yksinäinen, muut ihmissuhteeni voivat paremmin ja saan niistä enemmän kuin parisuhteesta. Seksi on ihanaa, mutta sekin on kivempaa yksin kuin huonossa parisuhteessa. En harrasta myöskään irtosuhteita.
Onko muita, joilla samoja ajatuksia?
Kommentit (23)
42v nainen ja samoilla linjoilla. Mitään varteenotettavaa miestä ei edes ole löytynyt vuosien varrella, että on tämä ratkaisu osittain myös olosuhteiden pakon sanelema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 47v. ja jos tulisi ero niin en enää jaksaisi vaivautua uuteen suhteeseen.
Olen ollut parisuhteessa 17v. lähtien ja kun ero tai kuolema erottaa niin se oli tässä...joko olisin se kuollut tai loppuelämän yksin. Miehessäni ei ole mitään vikaa mutta en vain jaksaisi aloittaa alusta ja taas jakaa kaikkea ja ottaa toista huomioon 24/7.
Oon melkein sun ikäinen ja mulle on kans tärkeää että saan elää omassa kodissani kuten haluan. Ja muutenkin se että ei tarvi selitellä kellekään menojaan. Sellainen vapaus. Ja minäkään en harrasta irtosuhteita, että sitä en tällä vapaudella tarkoita. Nyt mm. ystäville jää enemmän aikaa ja ystävyyssuhteet on parantuneet.
Moi,
mulla se ei ole enää edes aikomus, vaan olen ollut sinkku ja seksittä - eli, aivan täysin tapailematta ketään jo yli 11- vuotta, aloitin tämän vähän alle 30-vuotiaana.
Rakkaus on pelkkää itsekkyyttä, jos se on romanttista rakkautta. En jaksa vaatia, enkä jaksa vaatimuksia muiden tahoilta. Aluksi oli vaikeaa, joskus olin katkerakin - about 5 vuotta sitten. Mutta nyt, kun olen saavuttanut mielenrauhan ja todella oppinut elämään ilman vastakkaista sukupuolta on ihana rauha ja tyyneys elämässäni.
Suosittelen!
Suunnilleen AP:n iässä tein saman päätöksen, enkä tosiaan ole katunut. Nyt olen 61.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tunne. Tosin olen 45 ja vasta eronnut. Minulla ei ole lapsia, mutta suhteita on ollut useampi ja avioliittojakin kaksi. Ei minusta ole siihen. Olen työssä menestynyt ja minulla on ystäviä; vannon pyhästi, etten enää koskaan jaa kotiani yhdenkään miehen kanssa. Tiedän, etten ole paha ihminen, enkä tahdo elämääni ketään joka oman etunsa vuoksi yrittää saada minut tuntemaan niin. Tahdon rauhaa, kauneutta, harmoniaa. Ja itsemääräämisoikeuteni.
Jatkan vielä, että jos kuulostaa itsekeskeiseltä, niin ei sitä suinkaan ole: sinkkuna ollessani minusta riittää enemmän vanhoille sukulaisille, lapsille, vapaaehtoistyölle ja päivätyölle.
Huomasin taas kerran seurustelemaan erehtyessäni, miten "vuodin kuiviin", parisuhde imi kaikki mehut ja muutuin paljon itsekeskeisemmäksi. Ihanaa kun voi taas keskittyä olennaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ehkä kannattanut etsiä parisuhdetta jostain muualta kuin alfojen panoringeistä.
Olen parikymppinen enkä koskaan ole ollut suhteessa, mutta ajattelen samoin. En näe suhteessa yhtään mitään järkeä. Seksi miehen kanssa on ruminta mitä tiedän, joten tyydyn masturbointiin ja ehkä irtosuhteisiin - ne ovat mielestäni rehdimpiä.
Alkuhuuman jälkeen en näe mitään syytä yhteiseloon. Hauskanpito ja nuoruuden juhlinta onnistuu miehen kanssa, tuskin haluaisin suhdetta koskaan. Tiesin jo päiväkoti-iässä etten osaa/halua sitoutua sillä ahdistuin kotileikeistä ja kaikista parisuhdeasioista.
En pysty käsittämään sitä aikaa minkä naiset käyttävät miehiin ja miehistä vatvomiseen omassa lähipiirissäni. Jaaritellaan ummet ja lammet sitä ja tätä, kuitenkin aina samalla lopputuloksella; mistään ei tule mitään. Valitetaan ja marmatetaan miten miehet vain pornoilevat ja laiskottelevat, ei kiitos.
Haluaisin kyllä seksiä ja läheisyyttä mutta mieheltä saatuna se on jotenkin arvotonta, en kuitenkaan pidä naisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loistavaa että ihmiset alkavat pikkuhiljaa tajuamaan että parisuhdenormi onkin julma kusetus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasta 29 mutta elän mukavassa suhteessa jossa kumpikaan ei halua perhettä. Omat asunnot,omat menot. Katsellaan sitten aikuisena miten asiat hoituu.
Minä en myöskään halua miestä ja syy on siinä että 99% miehistä työntää parisuhteessa kaikki elämän ikävät vastuut kotitöistä lastenhoitoon enimmäkseen naiselle. Tunnen kyllä muutaman kunnollisenkin mieheen jotka ovat parisuhteissaan aidosti tasa-arvoisia mutta en oikein usko mohdollisuuksiini löytää sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samoilla linjoilla. Olen 41-vuotias ja olen ollut erosta asti, joka tapahtui kun olin 32, ilman mitään suhdekuvioita tai edes seksiä. Ja aion olla loppuikäni. Olen vaan todennut olevani erakko luonne, joka viihdyn parhaiten yksin, ja jolle läheiset ihmissuhteet eivät anna muuta kuin ahdistusta. Seksikään ei ole minulle mitenkään tärkeää.
Olen sinkku enkä todellakaan aio olla loppuelämääni sinkkuna. Olen parisuhdeihminen, mutta nämä tämän aloituksen kirjoitukset eivät kyllä kuullostaa mun parisuhteelta. Tasa-arvoinen parisuhde on päivän juttu ja sitä haen ja miehenä semmoisen tulen saamaan. Yhdessä ollaan ja yhdessä koetaan vapaudesta tinkimättä. Parisuhteessa olen saanut mennä, tulla ja olla niinkuin haluan eikä kukaan ole rajoittanut samat avaimet annan puolisollekin. Kun molemmilla on samat arvot ja ollaan avoimia, luotetaan sekä ollaan rehellisiä niin parisuhde on vapautta.
Kyllä, aivan samaa mieltä. Olen uudessa parisuhteessa viimeisimmän eron jälkeen, mutta päättänyt että ei enää tämän jälkeen. Emme asu yhdessä, ja vapaampi seurustelu sopii paremmin kuin kaiken jakaminen. Tajusin, että elämäni onnellisinta aikaa on olleet ajat sinkkuina parisuhteiden välissä. Kotitöiden määrä on minimissä, voi tehdä ehdoitta sitä mitä rakastaa, aikaa ystäville ja muille elämänpiirin kuuluville ihmisille, sekä mahdollisuus itselle aidosti sopivaan elämänrytmiin ja tempoon. Olen onnellisempi ja positiivisempi. Tykkään myös omasta rauhasta. Tuostakin samaa mieltä mitä joku aiemmin sanoi, ei oikein jaksa niitä vaatimuksia ja odotuksia mitä ihmiset väistämättä asettavat parisuhteessa toisilleen. Joko täytät toisten vaatimukset tai sinuun petytään, jos et tee niin. Pitää vielä huomauttaa, ettei aiemmat parisuhteeni ole olleet huonoja, enkä kanna minkäänlaista kaunaa miessukupolvelle.
Minä en ole suostunut kuuntelemaan arvostelua ulkonäöstä ja muusta elämästä, vähättelyä, liian suuria vaatimuksia ja uhkailua, miehen pitämistä itseään täydellisenä, muiden naisten kehumista ja heidän kanssaan pelaamista...
Sen takia sinkkuna on vierähtänytkin hetki...
Olemme pari n39m41. Hyvin menee kun emme asu yhdessä. Vkl.riittää. Oma tupa oma lupa. Viikot kuitenkin töissä ja illalla haluaa vain olla rauhassa. Ai sitä nuoruutta..
Samoin tavallaan mietin. Mutta kuitenkin kaipaan läheisyyttä, pussailua ja halailua kauheasti....en seksiä niinkään.
Oon sinänsä samaa mieltä, ei enää miestä saman katon alle mun kanssa. Voisin elää sellaisessa suhteessa että molemmilla on omat kodit ja nähdään usein, mutta haluan elää omassa kodissani omalla tavallani.