Masennus

Äläs nyt. Tiedän mikä piristää päivän kuin päivän!

Eli laitat täböllä soimaan "LIFE IS LIFE, NANNAANANA, LIFE IS LIFE....", samalla dildoa perseeseen! Helpottaa.

Mäkin ihmettelen tuota, miten herkästi lääkärit niitä reseptejä kirjoittelee. Niin kirjoitti minullekin, mutta en uskaltanut niitä aloittaa, kun luin sivuvaikutuksista.

Ihan tosi lyhyen juttelun jälkeen ne määräsi.

En usko, että masennus- tai ylipäänsä psyykelääkkeistä voikaan kukaan tietää, mikä kenellekin sopii. Vaikuttavat kuitenkin aivokemiaan, mikä on edelleen aika mysteeri tieteelle. Lääkkeistä voi kuitenkin joskus olla ihan oikeasti apua ja jos tarvitsee lääkeitä selvitäkseen normaalista elämästä, ei auta kuin kokeilla. Itsellä kävi tuuri aikoinaan, kun ensimmäiset masennuslääkkeet, joita kokeiltiin, sopi.

Toimii. Halusin tuskaisesta lamaannuksesta eroon. Lähti, arkielämä alkoi toimia hyvin. Mutta: yhteys henkiseen katkesi kokonaan.

Muutama vuosi meni ok, sitten lääkitys piti purkaa fyysisten ongelmien vuoksi. Tuskat hyökkäsi moninkertaisena takaisin. Totesin, ettei niitä pakoon pääse, on vaan mentävä tulen läpi. Menty on, meinasi mennä henkikin siinä rytäkässä. Nyt olen hengissä enemmän kuin koskaan.

Mulla nyt muistaakseni viides/kuudes lääkekokeilu menossa kun mikään ei tunnu auttavan. Terapiassa käynti myöskin yhtä tyhjän kanssa. Kai mut on tuomittu olemaan masentunut koko loppuelämäni.

Kävin lääkärissä juttelemassa neljä kertaa ennen kuin otin reseptin vastaan. Kyselin todella paljon eri lääkkeistä mistä olin kuullut ja lääkärin kanssa löydettiin yhteisymmärryksessä lopulta yksi lääke kokeiluun vähäisten sivuvaikutusten takia.

Olin todella lääkevastainen ennen tätä.

Kolmen viikon jälkeen huomasin olevani ihan eri ihminen, annostusta on säädelty muutamaan kertaan mutta lääkitystä en aio lopettaa vähään aikaan. Niin paljon helpompaa elämä tällä hetkellä on.

Olen kokeillut neljää-viittä, kunnes psykiatri totesi, että taidan olla niitä harvoja, joille serotoniinilääkket eivät vain sovi. Sen jälkeen käytin vain oireenmukaisesti ajoittain unilääkkeitä tai ahdistuslääkkeitä.

Lopulta olen päässyt niistä kaikista eroon terapiassa. Olen käynyt kognitiivista ryhmäterapiaa, mutta muuten vuosikausia yksilöterapiassa. Enää ei tarvetta.

Mä taas oon yrittänyt pyytää lääkitystäkin, kun olen nyt viisi vuotta hoidossa ravannut eikä siitä ole yksinään mitään hyötyä ollut, mutta lääkäri ei suostu kirjoittamaan reseptiä.