Kaipaa kasviskeittojen ohjeita!
Erityisesti peruna-purjo -keiton ja kukkakaalikeiton ohjeita. Mahdollisimman kevyitä versioita :)
Mohno
Kommentit (5)
joka ei tosin ole kasvanut : ) Jokatapauksessa siellä on bataatti-perunakeiton ohje. Valitettavasti en ole peruna - ja kukkakaalisosekeittojen ystävä, joten niihin minulta ei löydy ohjetta. Olisikohan valion sivuilla, muistan nähneeni siellä ainakin jonkun perunapohjaisen savukalasosekeiton ohjeen. Mä tykkään myös porkkana-bataattikeitosta. Ohjetta on vaikea sanoa kun teen ihan näppituntumalla. Jotenkin tähän tapaan:
1 bataatti
4-5 porkkanaa
sipulia ja valkosipulia maun mukaan
kasvislientä
suolaa maun mukaan
kevyt tuore tai sulatejuustoa noin 1/2 pkt (pienestä paketista)
persiljaa ja ruohosipulia
Kuori, lohko ja keitä kasvikset kypsiksi kasvislemessä. Ota keitinvesi talteen. Soseuta kasvikset ja lisää keitinlientä niin paljon että saat sopivan paksuista keittoa. Lisää tuorejuusto, sekoita kunnes se on sulanut. Mausta suolalla ja tuoreella persiljalla ja ruohosipulilla.
Juuston voi toki jättää poiskin, saa vähän kevyempää. Mutta olen antanut itselleni luvan lisätä kevytjuustoa, pieni myönnytys kun ennen lisäsin aitoa ranskankermaa : )
Ainekset:
n. 1kg perunoita
1 keskikokoinen purjo
1 liemikuutio
ripaus suolaa
timjamia
Kuori perunat ja pilko paloiksi. Halkaise purjo ja huuhdo hyvin. Pilko purjo n 5cm:n kokoisiksi paloiksi. Laita ainekset kattilaan yhdessä liemikuution kanssa ja päälle vettä niin että peittyvät. Keitä kannen alla kypsäksi. Kaada keitinvesi talteen. Soseuta perunat ja purjo esim yleiskoneen kutterilla. Ohenna sose keitoksi lisäämällä keitinvettä. Voit käyttää myös kermaa tai sulatejuustoa. Mausta timjamilla. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa.
Perunanokkoskeitto
10 perunaa
1,2 l vettä
1 dl kuivattua nokkosta (tai pkt pakastepinaattia)
yrttisuolaa
2-3 rkl rasvaa
1. Keitä kuoritut perunat aivan kypsiksi.
2. Soseuta, lisää nokkosjauhe (tai sulatettu pinaatti), mausta yrttisuolalla ja rasvalla.
3. Lisää vettä, jos keitto on kovin paksua.
4. Kiehauta.
Nokkos-/pinaattikeitto
11 (tai 50g pakasteena) nokkosenlehtiä tai pinaattia
1 l kasvislientä
1 tl muskottipähkinää
1. Silppua pinaatti kiehuvaan liemeen. (Tuoreet nokkoslehdet ryöpytetään).
2. Keitä hetki ja mausta.
3. Tarjoa liemikupeista.
4. Halutessasi voit suurustaa keiton vehnäjauhoilla lisäämällä keittoon puoli lasillista kylmää vettä, johon on sotkettu reilu lusikallinen vehnäjauhoja.
Kullankeltainen aurinkokeitto
porkkanaa haluamasi määrä
kasvisliemikuutio
yksi valkosipulin kynsi
sipuli (jos saat, niin kevätsipuli varsineen) tai pala purjoa
paprikamaustetta
aromisuolaa
koristeeksi vihanneskrassia tai persiljaa
1. Pese ja paloittele porkkanat.
2. Keitä ne kypsiksi ja loppuvaiheessa lisää kasvisliemikuutio liukenemaan veteen. (Ennen tätä poista osa vedestä, jos sitä on liikaa.)
3. Käännä levy pois päältä ja lisää keiton joukkoon muutamaan osaan leikattu sipuli ja valkosipuli.
4. Soseuta keitto sauva- tai tehosekoittimella.
5. Mausta keitto haluamillasi mausteilla ja tarkista, että se on edelleen sopivan lämpöistä.
6. Jos keitto on ehtinyt jäähtyä, kuumenna sitä hetkinen.
Monen kaalin keitto
1 sipuli
1/2 purjo
4 porkkanaa
pala juuriselleriä
pala palsternakkaa
lohko keräkaalia
1 kyssäkaali
1-2 lehtikaalin lehteä
1/2 kukka- ja/tai parsakaalia
loraus öljyä
4-5 viipaletta pekonia
150-200 g palvikinkkua
n. 1,2 l vettä
suolaa, mustapippuria
persiljaa ym yrttejä
1. Silppua pekoni ja kuutioi palviliha.
2. Hienonna sipuli ja/tai purjo.
3. Kuutioi porkkanat, selleri, palsternakka ja kyssäkaali.
4. Suikaloi kaali ja lohko kukka- ja/tai parsakaali ja silppua lehtikaali.
5. Lorauta kasariin vähän öljyä.
6. Kuullota pekonia ja palvikuutioita hetki.
7. Lisää sipulit , juurekset ja kaalisuikaleet ja kuullota hetki.
8. Kaada joukkoon kiehuva vesi.
9. Keitä miedolla lämmöllä n. 15 min.
10. Lisää kukka- ja parsakaalin nuput ja suikaloitu lehtikaali.
11. Hauduta vielä viitisen minuuttia eli kunnes kasvikset ovat kypsiä.
12. Mausta keitto mustapippurilla ja yrteillä sekä tarpeen mukaan suolalla
Nopea kaalikeitto
8 litran keitto:
1 kaali
2 suurta sipulia
4 porkkanaa
1 sellerin varsi
2 tlk säilyketomaattia
2 tlk vihreitä papuja
2 vihreää paprikaa
2 kasvisliemikuutiota
tai (sipulikeittopussi)
1. Maustamiseen sopii esim. mineraalisuola, soijayrtit tai valkosipuli.
Vihannessosekeitto
4 annosta
2 ps sekavihanneksia
8-9 dl kasvis- tai kanalientä
2 rkl sulatejuustoa
ripaus suolaa
1. Keitä sekavihannekset kasvisliemessä kypsiksi.
2. Soseuta ne sauvasekoittimella.
3. Lisää sulatejuusto ja suola.
Kotoinen pinaattikeitto
300 g tuoretta pinaattia (tai pakastepinaattia)
2 rkl margariinia tai voita
½ dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
suolaa, jauhettua valkopippuria
2 rkl tuoretta kirveli- tai timjamisilppua
4 keitettyä munaa
1. Kiehauta tuoreet pinaatinlehdet pienessä vesimäärässä, valuta vesi pois ja silppua veitsellä.
2. Jos käytät pakastepinaattia, sulata se ja valuta vesi pois.
3. Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja kiehauta.
4. Vedä kattila levyltä, lisää maitoa vähän kerrallaan samalla voimakkaasti sekoittaen.
5. Pane kattila takaisin levylle, kuumenna kiehuvaksi ja lisää pinaatti.
6. Keitä kymmenisen minuuttia.
7. Mausta.
8. Leikkaa munat pituussuuntaan kahtia ja lisää keittoon.
Pinaattikeitto
2 pientä pkt pakastepinaattia
8 dl vettä
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 lihaliemikuutiota
2 dl hyla-ruokakermaa
ripaus valkopippuria
(suolaa)
1. Sulata pinaatti mikrossa tai liedellä.
2. Lisää vesi ja lihaliemikuutio, ja kuumenna.
3. Sekoita vehnäjauhot pieneen määrään kylmää vettä.
4. Lisää suurus keittoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
5. Anna keiton hautua 10 min välillä sekoittaen, lisää kerma ja pippuri.
6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.
Leikkikeittiön kasvissosekeitto
1/2 l vettä tai kasvislientä
2 perunaa
1 porkkana
pala kukkakaalia
1 purjo
ripaus currya
1/2 tl paprikajauhetta
170 g valkosipulituorejuustoa
(yrttisuolaa)
1. Kuori ja paloittele kasvikset ja kypsennä ne pehmeiksi kasvisliemessä.
2. Valuta kasvikset, mutta säästä keitinliemi.
3. Soseuta kasvikset monitoimikoneessa ja lisää keitinliemi niin, että saat sopivan paksun sosekeiton. Kaada keitto takaisin kattilaan, lisää tuorejuusto ja mausteet.
4. Kuumenna kiehumispisteeseen.
5. Koristele keitto herneenversoilla ja porkkanasta perunankuorimaveitsellä leikatuilla ohuilla suikaleilla.
6. Vaihda kasviksia ja keitto maistuu aina uudelta. Esimerkiksi tuoreesta punajuuresta saa ihanan ja värikkään sosekeiton.
Kasvisosekeitto
1 l vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
3-4 perunaa
3 porkkanaa
1 palsternakka
1 purjo
1 purkki juustoa (esim. Bel-ami)
1. Kasvikset kuoritaan ja raastetaan.
2. Kiehuvaan veteen laitetaan liemikuutiot ja kasvikset.
3. Keitetään kypsäksi ja hienonnetaan sauvasekoittimella.
4. Tarkistetaan maku.
5. Lisätään persiljaa.
6. Lopuksi lisätään juusto.
Hernekeitto
(12 annosta)
2,5 l vettä
500 g kuivattuja herneitä
500 g savupotkaa
2 kpl sipulia
2 kpl Knorr kasvisliemikuutiota
0,5 tl mustapippuria
1 tl meiramia
1. Liota herneitä vedessä yön yli.
2. Kaada liotusvesi pois, huuhtele herneet ja valuta.
3. Mittaa vesi kattilaan.
4. Lisää herneet ja savupotka.
5. Hienonna sipuli.
6. Lisää sipulikuutiot ja liemikuutiot.
7. Anna kiehua miedolla lämmöllä 2-3 tuntia.
8. Nosta savupotka pois kattilasta ja erottele siitä liha.
9. Paloittele liha ja lisää palat keittoon.
10. Mausta keitto pippurilla ja meiramilla.
11. Anna keiton kiehua hetki ennen tarjoilua.
12. Tarkasta maku.
13. Tarjoa keitto sinapin ja ruisleivän kanssa.
Keitto kaalista
1 iso porkkana
(100 g selleriä)
1 sipuli
1 purjo
300 g keräkaalia
1 l vettä tai kasvislientä
1 ½ tl yrttisuolaa
1. Pese ja kuori porkkana (ja selleri).
2. Leikkaa ne suikaleiksi.
3. Huuhtele purjo ja kuori sipuli.
4. Leikkaa ne ja keräkaali suikaleiksi.
5. Kiehauta vesi ja lisää kasvikset.
6. Mausta yrttisuolalla.
7. Anna keiton kiehua noin 20 minuuttia, kunnes juurekset ovat pehmeitä.
· Voit lisätä keittoon noin 300 g jauhelihaa pieniksi palleroiksi pyöritettyinä. Liemi säilyy kirkkaana, jos keität lihapyörykät erikseen lihaliemessä.
· Keitosta saat nopeasti ruokaisamman lisäämällä siihen makkaraa, kinkkua tai tölkillisen valkeita papuja tomaattiliemessä.
· Voit lisätä ruokaan pienen tölkillisen tomaattisosetta tai, valkosipulia ja makaronia. Tarjoa keitto juustoraasteen kanssa.
· Vaihda keitossa oleva keräkaali paketilliseen pakastekalaa ja mausta keitto tomaattisoseella ja valkosipulilla.
Kasviskeitto
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 porkkanaa
1 sipuli
pala juuriselleriä
2 perunaa
aromisuolaa ja päälle pilkottua persiljaa
(voikukan lehtiä)
1. Pilko vihannekset pieniksi kuutioiksi.
2. Kaada vettä niin paljon että vihannekset juuri peittyvät.
3. Kiehauta kypsäksi.
4. Voit soseuttaa keiton tai tarjota sen kirkasliemisenä.
5. Keittoon sopivat myös voikukan lehdet.
Punajuurikeitto
8 dl kasvislientä
2 sipulia
200 g säilykepunajuuria
ripaus aromisuolaa
tuoretta persiljaa
piparjuurta tuubista
smetanaa tai maustamatonta jogurttia
1. Kuumenna kasvisliemi kattilassa.
2. Lisää pilkottu sipuli.
3. Keitä kunnes sipulit ovat pehmeitä.
4. Lisää punajuurikuutiot ja keitä vielä hetki.
5. Mausta ja lisää piparjuurta makusi mukaan.
6. Kauho lautaselle.
7. Lisää päälle kruunuksi nokare smetanaa tai maustamatonta jogurttia makua pyöristämään.
Sipulikeitto
5 isoa sipulia
öljyä
1 l vettä
1 Knorrin basilika/timjami yrttikuutio
vaaleaa leipää ja juustoraastetta
lisää suolaa jos on tarpeen
1. Suikaloi sipuli ja kuullota sitä hetki öljyssä (ei saa palaa).
2. Lisää vesi ja yrttiliemikuutio.
3. Keitä 20 minuuttia.
4. Muserra vaalea leipä keiton joukkoon
5. Ripottele päälle Grosette Parmesan juustoraaste, joka on maustettu yrtillä.
Kukkakaalikeitto
1 l kasvislientä
1 reilun kokoinen kukkakaali
puoli tuubia Kavlin kanttarelli- sulatejuustoa
½ rkl rakuunaa tai kirveliä
1. Keitä pilkottu kukkakaali pehmeäksi kasvisliemessä.
2. Kaada liemi toiseen astiaan ja soseuta kaali perunasurvimella tai haarukalla
3. Kaada liemi takaisin kattilaan.
4. Lisää sulatejuusto ja yrtit.
5. Kuumenna ja tarkista maku.
6. Voit myös paseerata kukkakaalin eli pusertaa sen siivilän läpi jolloin keitosta tulee tasaista.
Nokkoskeitto (hylasta)
1 l tuoreita nokkosia
3 rkl vehnäjauhoja
1 l hyla maitoa
aromisuolaa
ripaus valkopippuria
1. Huuhtele nokkoset ja ryöppää vedessä noin 2 minuuttia.
2. Valuta ja pilko ryöpätyt nokkoset pieniksi.
3. Kuumenna maito kattilassa.
4. Lisää vehnäjauhot, jotka on sekoitettu tilkkaan vettä.
5. Lisää nokkoset.
6. Anna kiehua noin 10 minuuttia, sekoitellen niin, ettei pala pohjaan.
7. Tarjoa keitettyjen munien kanssa.
Maistuva vihanneskeitto
2 annosta
1 porkkana
2 perunaa
1 pala, noin 100 g lanttua
½ kuorittua ja silputtua keltasipulia
noin 20 cm:n pala huuhdeltua ja suikaloitua purjoa
1 kuorittu ja silputtu valkosipuli
2 rkl silputtua persiljaa
1 rkl öljyä, voita tai margariinia
1 kana- tai vihannesliemikuutio
6 dl vettä
1 laakerinlehti
mahdollisesti vähän makkaraa tai kinkkua
suolaa, vastajauhettua pippuria
1. Kuori ja leikkaa porkkana, perunat ja lanttu 1-2 cm:n kokoisiksi kuutioiksi.
2. Kuullota sipulia, purjoa, valkosipulia ja persiljaa voissa parin minuutin ajan alhaisessa lämmössä.
3. Lisää kaikki juurekset ja sekoita.
4. Lisää vesi ja liemikuutio ja laakerinlehti.
5. Anna kiehahdella 15-20 minuuttia.
6. Lisää makkara tai kinkku viimeisten 5 minuutin ajaksi.
7. Mausta suolalla ja pippurilla.
8. Poista laakerinlehti.
9. Tarjoa esim. leivän tai juustoleipien kanssa.
Pehmeä perunakeitto
1,5 l vettä
2rkl voita
500g jauhoisia perunoita
1 pieni purjo
1 sipuli
1 porkkana
2 valkosipulin kynttä
1tl yrttisuolaa
korianteria, viherpippuria, kurkumaa
1dl kermaa
persiljaa
Mittaa vesi ja voi kattilaan.
Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää kasvikset paloina, mausteet ja keitä kypsäksi.
Nosta osa kasviksista pois liemestä ja soseuta.
Lisää sose, kerma ja persilja liemeen.
Kuumenna kiehuvaksi ja tarjoile leivän kera.
Juustoinen porkkanasipulikeitto
1,5l vettä
2 kasvisliemikuutiota
TAI yrttisuolaa maun mukaan
8 porkkanaa
1 purjo
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
200g Olympia juustoa
tai
1pkt Koskenlaskijaa
½tl pippuria
½tl muskottia
1rkl rakuunaa
Keitä kasvikset ja mausteet kattilassa kypsiksi. Soseuta.
Lisää juusto, anna hautua hetki.
Tarjoile Piparjuurivaahdon kera:
1dl kuohukermaa, ripaus sokeria
1rkl piparjuurta putkilosta
Juustoinen porkkanakeitto
1,5l vettä
2 kasviliemikuutiota
TAI yrttisuolaa maun mukaan
500g porkkanaa
100g juuriselleriä
1 sipuli
½pkt Koskenlaskijaa
valkopippuria
muskottia
Keitä kasvikset ja mausteet kattilassa kypsiksi. Soseuta.
Lisää juusto, anna hautua hetki.
Nauti kuumasta keitosta!
Suloinen sienikeitto
1l vettä
1l paloiteltuja kantarelleja/tatteja/suppilovahveroita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2tl öljyä
1 liemikuutio
TAI yrttisuolaa maun mukaan
3 kookasta perunaa
100g sulate/tuorejuustoa
persiljaa
Puhdista, huuhtele sienet.Paahda ne kuivalla, kuumalla panulla, kunnes niistä irtoaa neste.
Lisää hieman öljyä ja paista 5min.
Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipuli hienoksi silpuksi.
Kuullota sienisipulisilppua hetki kattilassa, lisää liemikuutio/suola.
Lisää perunakuutiot ja vesi kattilaan.
Keitä n 15min. kunnes perunat kypsiä.
Lisää joukkoon juusto ja anna hautua hetki.
Koristele lopuksi persiljalla.
Tarjoile herkkuleivän kera.
Tomaattikeitto
500g tomaatteja
1l vettä
yrttisuolaa/liemikuutio
1dl riisiä
1 sipuli
2dl maitoa tai kermaa
1rkl basilikaa
öljyä
valkopippuria
Keitä liemi. Lisää paloitellut tomaatit ja riisi. Anna kiehua n 40 min.
Hienonna sipuli ja kuullota sitä öljyssä.
Soseuta tomaattiriisikeitto.
Lisää lopuksi sipuli ja kerma.
Kiehauta ja mausta.
Pinnalle lopuksi vielä ripaus basilikaa.
Kylmä kasvissosekeitto
2rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3-4 tomaattia
2 paprikaa
400g tomaattimurskaa
2dl vettä
1rkl kasvisliemijauhetta
2tl balsamiviinietikkaa
2 tl hunajaa
pippurisekoitusta
3rkl tuoretta basilikaa
2rkl tuoretta timjamia
2dl maustamatonta jogurttia
Tee kuten sosekeitto.
Anna sen jäähtyä ja maustua jääkaapissa.
Sekoita jogurtti tarjoiluvalmiiseen keittoon ja tarkista maku.
Loistava keitto kesähelteillä esim alkuruokana.
ihan ole tiedossa tollasista.Mutta helposti jos haluaa kasviskeittoa niin kattilaan perunat ja keittojuureksia.Ja tietysti kasvislimeijauhetta/kuutiota.Minä itse tykkään tämän sitten soseuttaa ja lisätä mausteeksi paprikajauhetta ja aromisuolaa.Jos haluaa hieman raskaamman niin lisään kermaa ja juustoa.