Mä luulin matkustaneeni paljon, kunnes satuin samaan porukkaan 18-25-vuotiaiden kanssa!
Siis hyvänen aika nykyään matkustellaan todella paljon, itsenäisesti ja nuorena. Lähdetään kavereiden kanssa Intiaan ja perheen kanssa kesälomamatkoille, talvella Alpeille laskettelemaan ja Tukholmassa ja Tallinnassa hypätään ihan muuten vain.
Minä olin ensimmäistä kertaa ulkomailla 10-vuotiaana, kun käytiin Ruotsissa autolla. Muistan, miten odotin sitä matkaa tosi paljon ja ihmettelin, kun Ruotsissa näytti ihan samanlaiselta kuin Suomessa. Jotenkin olin kuvitellut, että kaikkialla "ulkomailla" oli palmuja ja aurinkoa, eri tuoksuja ja makuja. Samanlaista kuusimetsää se Ruotsi oli.
Puhuttiin tuon nuorisoporukan kanssa matkustelusta ja minä laskin, että olen käynyt 24 eri valtiossa Suomen lisäksi. Ja lasken tietenkin mukaan kaikki Vatikaanit ja Andorrat, jotka ovat olleet vain päivämatkoja Roomassa tai pyreneillä muuten vain. Olen kerran käynyt Euroopan ulkopuolella.
Tuo nuorisolauma oli matkustellut jokainen vähintään kolmella mantereella ja valtioita oli 40, 50, jopa 70 yhdellä! Tuohon viimeisimpään oli päästy sillä, että oli kierretty Eurooppaa, tehty Aasiassa kiertomatkaa ja Etelä-Amerikassa vietetty puoli vuotta eri maita koluten.
Miten tuon ikäisillä on varaa matkustella noin paljon? Ihan tavallisista perheistä ovat, tavallisia keskiluokkaisia, ei todellakaan mitään ökyrikkaita. Laitetaanko nykyään kaikki palkkatulo matkusteluun?
Keski-ikäinen maailmanmatkaajatäti aleni juuri turistipirkoksi :(
Kommentit (18)
Miksei matkustelisi, jos perheellä kerran on varaa? Matkailu avartaa.
Ulkomailla matkustelun ei tarvitse maksaa paljoa, etenkään nuorena. Monet tekevät reissun päällä töitä esim. Aupaireina ja majoittautuvat ilmaiseksi ihmisten sohvilla tai halvalla hostelleissa. Netistä löytää hyvät diilit ja liftaamalla pääsee!
Viime vuonna olin vielä opiskelija ja taisin käydä 6 tai viidessä eri maassa. Säästöt tosiaan meni matkusteluun vaikka tulot 900-1200 per kk. Osaan elää halvasti ja harrastan budjettimatkailua.
Samalla reissulla kerkii nähdä paljon jos on aikaa ja opiskelijana ja nollasopimuksen ansiosta olin vapaa matkustamaan
Nuorten ihmisten arvot ja asenteet ovat muuttuneet todella paljon jos verrataan vaikka vielä 80-90 -lukuihin. Tuolloin nuorten ihmisten arvoasteikossa korkealla olivat esim. omistusasunnon hankinta, kesämökit ja autot yms., kun taas nykynuoret arvostavat enemmän vapaa-aikaa, kulttuuria, elämyksiä ja matkailua. Vastaavasti heistä moni saattaa asua pikkukopperossa nelikymppiseksi ja pärjätä huomattavan vähällä tavaramäärällä.
Mäkin olen matkustellut useita kertoja vuodessa, pitkiäkin reissuja, opintotuella ja satunnaisilla palkkatuloilla. Ilman äidin avustusta. Onnistuuhan se, kun asuu 17 neliön kämäisessä yksiössä, syö halvinta mahdollista ruokaa ja ostaa kaiken muun käytettynä. Elämä on valintoja.
Nuoret tekevät niin, että painavat 6 kk duunia yötä päivää ja sitten niillä rahoilla lähdetään pienellä päiväkohtaisella budjetilla kiertämään useammaksi kuukaudeksi. Yövytään halvoissa hostelleissa tai "sohvamajoituksessa". Sitten taas Suomeen ja sama homma. Reissussakin voidaan tehdä keikkatöitä.
Lisäksi tosiaan perheet matkustavat nykyisin paljon enemmän, jo alle 5-vuotiaalla saattaa olla helposti 10 ulkomaanmatkaa plakkarissa.
Olen syntynyt 1971 ja olin todellinen kosmopoliitti, kun olin käynyt 10-vuotiaaksi mennessä Mallorcalla, Italoassa ja Kanarian saarilla :D
Omassa nuoruudessani hurjinta mitä tehtiin oli Interrail ja seikkailun huipentuma oli lähteä Alpeille hiihtopummiksi. Turvallisempi, mutta tylsempi vaihtoehto oli lähteä oppaaksi.
Se alkaa jo nuorena. Kyllä meilläkin lapset matkustelevat enemmän kuin minä, koska mummonsa vie lapsenlapsia ulkomaille monta kertaa vuodessa. Sukulaisiakin asuu ulkomailla, joten lapset ovat heidänkin luonaan pari viikkoa vuodessa. Meidän 13-vuotias on käynyt useammissa maissa kuin minä, ja se tosiaan jo käy kavereidensa kanssa kotimaan kohteita itsenäisesti... Muutaman vuoden sisällä ne varmaan lähtevät jo keskenään ulkomaillekin. Eikä se kallista ole, nuoret voivat lentää silloin kun on halpaa ja hyödyntää majoitustarjouksia ja couch surfingia.
Harhaa että olisi joku nykyajan juttu. Veljeni kiersi 80-luvulla yli 60 maata ja Euroopassa oli kai silloin vain liki puolet maista mitä nyt on.
Tsekkoslovakia ja Jugoslavia olivat vain yksittäisiä maita ja Baltia oli osa Neuvostoliittoa Ukrainan ja Valkovenäjän tapaan.
Autsraliaan veli sitten jäi. Itse en tykkää matkustaa, kestän sen mutta en siitä pidä.
Täällä toinen turistipirkko-täti:)
Minäkin luulin matkustelleeni paljon, olen käynyt 37 eri valtiossa.
Tyttäreni, juurikin tuollainen parikymppinen, matkustelee juuri kuvaamallasi tavalla. On matkustellut toki meidän kanssa lapsena ja nuorena, on matkustellut lähes vauvasta asti - siinä jo kertyy valtioita. Mutta sen lisäksi on nyt matkustelut kavereidensa kanssa, on kahden kuukauden trans-Siperian junamatkaa, siitä edelleen junalla Kiinan ja Vietnamin halki, on omatoimimatkaa halki Itä-Euroopan, nyt on opiskelijavaihdossa ja matkustelee minkä kerkiää naapurivaltioissa.
Matkustelevat mahdollisimman halvalla, mikä kulkuneuvo missäkin on halvin, juna, bussi, liftaus. Majoittuvat hostelleissa tms. Tekevät itse ruokaa, Tutustuvat paikallisiin ihmiseen, jolloin saavat kyytejä ruokaa ja yöpymipaikkojakin.
Noita matkoja on ihana seurata ja kuunnella. Vähän kateellisenakin, ettei itse ole enää nuori ja jaksa ihan tuollalailla resuta. Sitä on niin mukavudenhaluinenkin nykyään:)
Kuulostaa kyllä aika paljolta. Itse osun samaan ikäkuokkaan ja maita on nähtynä alle 30, 2 mantereelta. Mutta mitä tulee rahakysymykseen. Kuten edellisetkin sanoivat matkustaminen voi olla halpaa. Itse kiersin kuukauden Eurooppaa vajaalla kahdella tonnilla. Yöt meni halvimmissa hostelleissa/junassa/juna-asemilla ja ruuaksi syötiin lähinnä halvimpia kylmiä nakkeja. Lähinnä kierreltiin ilmaisia nähtävyyksiä, tai katseltiin vain ulkoa eikä maksettu esim eiffeltorniin sisäänpääsymaksuja. Ja Eurooppa on suhteessa kallis maa matkustella! Samalla summalla olisi helposti pärjännyt jossain muualla pidempäänkin
Vierailija kirjoitti:
Ei voittoa tällä kertaa. Keksihän ensi kerralla vähän parrmpi provo. Vinkkinä voin sanoa, että karvoituksesta ja uimahallikäyttäytymisestä saa hyviä provoja.
Onko täällä oikeasti joku arvonta käynnissä näistä provoista? Joku "Löydä provo, saat rajoittamattoman kirjoitusoikeuden vuorokaudeksi"?
Nää on todella rasittavia tällaiset kommentit, joissa JOKA IKISTÄ ketjua epäillään provoksi. Miksi?
Ap:n aloitukseen en ota kantaa, olen itse käynyt seitsemässä valtiossa ja niihin matkoihin on kaikkiin säästetty koko vuosi rahaa..
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen turistipirkko-täti:)
Minäkin luulin matkustelleeni paljon, olen käynyt 37 eri valtiossa.
Tyttäreni, juurikin tuollainen parikymppinen, matkustelee juuri kuvaamallasi tavalla. On matkustellut toki meidän kanssa lapsena ja nuorena, on matkustellut lähes vauvasta asti - siinä jo kertyy valtioita. Mutta sen lisäksi on nyt matkustelut kavereidensa kanssa, on kahden kuukauden trans-Siperian junamatkaa, siitä edelleen junalla Kiinan ja Vietnamin halki, on omatoimimatkaa halki Itä-Euroopan, nyt on opiskelijavaihdossa ja matkustelee minkä kerkiää naapurivaltioissa.
Matkustelevat mahdollisimman halvalla, mikä kulkuneuvo missäkin on halvin, juna, bussi, liftaus. Majoittuvat hostelleissa tms. Tekevät itse ruokaa, Tutustuvat paikallisiin ihmiseen, jolloin saavat kyytejä ruokaa ja yöpymipaikkojakin.
Noita matkoja on ihana seurata ja kuunnella. Vähän kateellisenakin, ettei itse ole enää nuori ja jaksa ihan tuollalailla resuta. Sitä on niin mukavudenhaluinenkin nykyään:)
Juuri tuollaista matkustelua nuo tapaamani nuoret harrastivat. Unohdinkin mainita nuo opiskelijavaihdot kokonaan, silloinhan puolen vuoden tai vuoden vaihdossa voi matkustella lähialueilla myös tosi paljon.
ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen turistipirkko-täti:)
Minäkin luulin matkustelleeni paljon, olen käynyt 37 eri valtiossa.
Tyttäreni, juurikin tuollainen parikymppinen, matkustelee juuri kuvaamallasi tavalla. On matkustellut toki meidän kanssa lapsena ja nuorena, on matkustellut lähes vauvasta asti - siinä jo kertyy valtioita. Mutta sen lisäksi on nyt matkustelut kavereidensa kanssa, on kahden kuukauden trans-Siperian junamatkaa, siitä edelleen junalla Kiinan ja Vietnamin halki, on omatoimimatkaa halki Itä-Euroopan, nyt on opiskelijavaihdossa ja matkustelee minkä kerkiää naapurivaltioissa.
Matkustelevat mahdollisimman halvalla, mikä kulkuneuvo missäkin on halvin, juna, bussi, liftaus. Majoittuvat hostelleissa tms. Tekevät itse ruokaa, Tutustuvat paikallisiin ihmiseen, jolloin saavat kyytejä ruokaa ja yöpymipaikkojakin.
Noita matkoja on ihana seurata ja kuunnella. Vähän kateellisenakin, ettei itse ole enää nuori ja jaksa ihan tuollalailla resuta. Sitä on niin mukavudenhaluinenkin nykyään:)
Serkkuni teki vieläkin hurjempia juttuja 80 luvulla tää ei ole uusi juttu, silloin oli nuorilla mahdollisuus saada omaa rahaa työssä ja työstä pustyi lähtemään pois ja kuukausien ulkomaan matkalle ja kun tuli takaisin niin pääsi töihin.
Serkku tosiaan puoli Kiinaa pyöräili läpi kasarilla. Vaimonkin sieltä otti.
Vierailija kirjoitti:
Miksei matkustelisi, jos perheellä kerran on varaa? Matkailu avartaa.
Juu, kyllä minäkin matkustelisin todella paljon enemmän, jos olisi varaa. Mutta jo lentoliput maksavat sen verran jonnekin Australiaan, ettei sitä rahaa laiteta yhden kuukauden palkasta sivuun. Siksi ihmettelin, että miten opiskelijoilla ja nuorilla, jotka tienaavat (toivottavasti..) vähemmän kuin minä 15 vuoden työssäolon jälkeen, on varaa lähteä maaliskuussa kuukaudeksi Australiaan, kesäksi Eurooppaa kiertämään ja sitten syksyllä lähtee jonnekin Intiaan.
Ehkäpä siis menevät tosi pienillä budjeteilla ja rahoittavat oloaan työskentelemällä.
ap
Nuorena sietokyky epämukavuuksiin ja sitä kautta edullisempiin valintoihin matkan aikana on paljon korkeampi. Nuoret nukkuvat matkoilla junassa, auton kaadetuilla penkeillä, hostelleissa 15 hengen yhteishuoneissa, kävelevät pitkiäkin matkoja kosa taksi ei ole kuin äärimmäisen harvoin vaihtoehto, pärjäävät aika niukalla ravinolla ja sietävät nuudelilinjalla elämistä kunhan vain saa matkustaa. Osa saattaa tehdä hanttihommia matkan aikanakin.
Itsekin matkustelin vähintään 4-5 kertaa vuodessa ikävuosina 19-27. Opintotuesta ja iltatöistä säästettiin, vedettiin aivan minimikulutuksella Suomessa. Siis sellaisella mihin en ikimaailmassa enää taipuisi. Kytättiin halpoja lentoja, hinnoitteluvirheitä jne. Lennettiin edullisiin maihin ja ehkä kerran noiden vuosien aikana yövyttiin ihan hotellissa. Muuten aina hostellissa tai milloin missäkin asuntoautossa.
Ravintoloissa ei käyty, kahvilla ja drinksuilla kylläkin. Näkemistä ja kokemista oli niin paljon, että ei tullut samaan tapaan edes syötyä kuin Suomessa, tylsyyteen jne. Katukeittiöistä ostettiin suomalaisen mittapuun mukaan naurettavan halpaa ja hyvää ruokaa, joskus mäkistä euron juustoja, joskus kokkailtiin hostelleissa itse tai isolla porukalla. Tosi edullista!
Vaatteet ostimme noina vuosina etupäässä ulkomailta ja paljon edullisemmin kuin Suomesta. Suomessa ei mennyt siis niihinkään hankintoihin käytännössä lainkaan rahaa.
Matkakohteissa tekeminen oli ilmaista kun kiersimme kaupunkeja ja nähtävyyksiä, luimme ja pidimme piknikkiä puistoissa, hengasimme rannoilla, tutustuimme paikallisiin jne. Harvoin maksoimme mistään huvituksista, yleensä max yksi juttu per maa (esim. surffikurssi, musikaali, lauttamatka tms.). Silti ei ollut koskaan tylsää!
Nykyään en jaksaisi enää lasten kanssa tällaista lomamenetelmää ja rytmiä :D Mutta upeitahan nuo kokemukset ovat muistoinakin!

Unohtui kirjoittaa, että kyllä niitä maita siinä tosiaan kuin huomaamatta kertyy kun lähtee reppumatkailemaan. Meilläkin pelkästään aikuisiällä muuten kuin vanhempien kanssa matkatessa takana 46 maata. Kolmeen kertaan olimme puoli vuotta reissussa, välissä lyhyempiä matkoja. Matkustaminen on nykyään halvempaa ja helpompaa kuin ennen, koska netistä löytää vaivaa näkemällä helposti edullisia lentoja ja kohteita!
No meidän perhe matkusti jo 25v sitten ympäri Eurooppaa autolomilla aina kuukauden kerrallaan. Siinä kertyi jo kymmenkunta maata jokaiselle vuosien mittaan.
Yksi lapsista lähti opiskelemaan Aasiaan ja teki siellä kiertomatkoja kavereiden kanssa, puolessa vuodessa ehtii vaikka mihin. Hurjin retki varmaan 2 opiskelukaverin kanssa mopoilla halki Kambodzan! Ihan opintotuella ja opiskelun ohessa työllä ansaitulla rahalla ja pienellä budjetilla. Esim Bangkokissa saa aterian eurolla paikallisten ruokapaikoista. Samainen tyttö lähti jo 16v:nä kavereiden kanssa itsenäisesti kiertelemään Eurooppaa, tosin samoihin maihin kuin mitä perheen kesken oli käyty.
Itse matkustan paljon mutta olen saanut kasaan vasta 30 maata, 14v 17 tähän mennessä. Nuo 50-80 maata vaikuttaa aika kovilta lukemilta. Olisko vähän liiottelua?
Ei voittoa tällä kertaa. Keksihän ensi kerralla vähän parrmpi provo. Vinkkinä voin sanoa, että karvoituksesta ja uimahallikäyttäytymisestä saa hyviä provoja.