Narsistin lapsena kasvaminen on pahempi kohtalo kuin alkoholistin lapsena kasvaminen

Entä kun on narsistisen alkkiksen lapsi?

Varmasti molemmilla vaikeaa, mutta en kyllä ymmärrä miksi narsistin lapsena tai kumppanina olisi huomattavasti vaikeampaa kuin alkkiksen.

Vaikeaa tietää miten vaikeaa se olisi, kun ei ole kokemusta.

ap

En vähättele... Ei tarvitse vähätellä... Mene valittamaan asianomaisille suoraan äläkä kitise täällä palstalla kun et päin naamaa uskalla sanoa. Ihan junttia muutenkin vertailla noita kahta. Molemmilla aivan varmasti paha ja paska olla, hieman eri tavalla kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti molemmilla vaikeaa, mutta en kyllä ymmärrä miksi narsistin lapsena tai kumppanina olisi huomattavasti vaikeampaa kuin alkkiksen.

Narsistin uhrien haavat ovat (aikuisenakin siihen joutuneina) paljon pahempia kuin alkoholisitin kumppanin haavat.

ap

Vierailija kirjoitti:

En vähättele... Ei tarvitse vähätellä... Mene valittamaan asianomaisille suoraan äläkä kitise täällä palstalla kun et päin naamaa uskalla sanoa. Ihan junttia muutenkin vertailla noita kahta. Molemmilla aivan varmasti paha ja paska olla, hieman eri tavalla kuitenkin.

Ei narsistille valittaminen auta mtään.

ap

Mistäs sinä sen tiedät? Voi olla että joskus narsistien uhrien haavat voi olla pahempia kuin alkoholistijen uhrien. Joskus toisin päin. Ihmiskohtaista, eikä ole todellakaan noin mustavalkoista kuon ajattelet.

Itse narsistin lapsena allekirjoitan tämän täysin. Se itsetunnon mollaus, mitätöinti, murentaminen on narsistivanhemmalla ihan omaa luokkaansa. Narsistin lapsena olet jatkuvan aivopesun kohteen. Ei saa tuntea, ei saa häiritä, ei saa kysyä mitään, pitää olla vain kiltti ilmeetön ja tunteeton nukke hyllyllä, jota narsisti käyttää itsensä jatkeena silloin kun sellaista tarvitsee. Narsistivanhempi tappaa lapsensa sielun.

Kyllä narsisti rikkoo lapsensa syvemmin. Alkoholistin lapsi on kuitenkin erillinen olento. Narsistin lapsi on kuin narsistivanhempansa yksi raaja, mitään omaa ei saa olla, ei ajatuksiakaan. Alkoholisti voi rakastaa lastaan aidosti.

Vierailija kirjoitti:

Mistäs sinä sen tiedät? Voi olla että joskus narsistien uhrien haavat voi olla pahempia kuin alkoholistijen uhrien. Joskus toisin päin. Ihmiskohtaista, eikä ole todellakaan noin mustavalkoista kuon ajattelet.

Voi toki olla, mutta miksi sitten alkoholistivanhempien lapset katsovat asiakseen verrata minun lapsuuttani omaansa, että koska he ovet selvinneet he sanovat että minussa on vikaa, kun en ole yli oman lapsuuteni?

ap

Vierailija kirjoitti:

Itse narsistin lapsena allekirjoitan tämän täysin. Se itsetunnon mollaus, mitätöinti, murentaminen on narsistivanhemmalla ihan omaa luokkaansa. Narsistin lapsena olet jatkuvan aivopesun kohteen. Ei saa tuntea, ei saa häiritä, ei saa kysyä mitään, pitää olla vain kiltti ilmeetön ja tunteeton nukke hyllyllä, jota narsisti käyttää itsensä jatkeena silloin kun sellaista tarvitsee. Narsistivanhempi tappaa lapsensa sielun.

Tätä juuri tarkoitan. Varsinkin se kiteytyy viimeiseen lauseeseesi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vähättele... Ei tarvitse vähätellä... Mene valittamaan asianomaisille suoraan äläkä kitise täällä palstalla kun et päin naamaa uskalla sanoa. Ihan junttia muutenkin vertailla noita kahta. Molemmilla aivan varmasti paha ja paska olla, hieman eri tavalla kuitenkin.

Ei narsistille valittaminen auta mtään.

ap

Näin taitaa olla. Minulla on kokemusta narsistisesta tai psykopaattisesta seurustelukumppanista. Onneksi on jo taakse jäänyttä elämää. Oli hassua yrittää keskustella hänen kanssaan esimerkiksi tilanteesta, jossa hän oli toiminut todella huonosti ja väärin. Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt tai ollut ymmärtävinään tehneensä mitään väärää. Hän ikäänkuin leijui, häneen ei saanut otetta, ei mitään yhteyttä. 

Mun faija oli kans sekä alkoholisti että narsisti. Mädätköön helvetissään.

No mulla on sikäli kokemusta molemmista, että äitini on alkoholisti - tosin ei ollut sitä vielä silloin, kun olin ihan pieni. Mutta varhaisteinivuosiani ja sen jälkeistä elämää leimaa ristiriidat äidin kanssa ja jatkuva pelko siitä, mitä viina tekee meidän suhteellemme.

Äidissäni on myös vahvasti narsistisia piirteitä, mm. toisen mollaaminen ja mitätöiminen oman egon ja paremmuuden korostamiseksi, mutta hän osaa myös olla empaattinen ja välittävä. Ei siis ihan narsisti kuitenkaan - toisin kun lasteni isä, joka osoittautui täydelliseksi, kaikki klassiset "oireet" omaavaksi narsistiksi. Nyt minä koetan paikata exän aiheuttamia vammoja lapsissa, kun isä ei noteeraa millään lailla lasten tarpeita, tekee selväksi että nykyisen vaimon lapset ovat hänelle tärkeämpiä, mitätöi lastemme toiveet ja näkemykset, ignooraa heitä silloin kuin huvittaa (eli tapaa vain jos se hänelle sopii). Exä on myös patologinen valehtelija eli valehtelee erittäin sujuvasti lapsille mm. oman taloudellisen tilansa (mikä sitten lapsille paljastuu ihan itsestään, ilman että kenenkään tarvitsee heille kertoa). Toisaalta exän kyvyttömyyttä empatiaan ja julmuutta kuvastaa se, että hän on tietyissä asioissa myös yltiörehellinen, kertoo seikkaperäisesti sellaisetkin asiat jotka normaalijärkinen ihminen tajuaa lapsia loukkaaviksi. Exä myös katkoo erittäin nopeasti välit ihmisiin, jotka eivät toimi kuten hän haluaa, ja on lempannut elämästään myös oman lapsensa. Tavallaan meidän yhteiset lapset elävät siis kaiken aikaa pelossa., että hekin saattavat tulla kokonaan hylätyiksi jos eivät ole sellaisia kuin isä haluaa.

En tiedä mitä lapsistamme tulee isoina. Koetan parhaan taitoni mukaan estää pahimpien vaurioiden syntymisen, mutta pelkään, että en itsekään ole lapsuuteni ansiosta kaikkein parhain vanhempi, vaikka rehellisyyttä, empatiaa, vakautta ja läsnäoloa pyrinkin lapsille tarjoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistäs sinä sen tiedät? Voi olla että joskus narsistien uhrien haavat voi olla pahempia kuin alkoholistijen uhrien. Joskus toisin päin. Ihmiskohtaista, eikä ole todellakaan noin mustavalkoista kuon ajattelet.

Voi toki olla, mutta miksi sitten alkoholistivanhempien lapset katsovat asiakseen verrata minun lapsuuttani omaansa, että koska he ovet selvinneet he sanovat että minussa on vikaa, kun en ole yli oman lapsuuteni?

ap

Ei moni tiedä millaista on elää narsistin lapsena. Varsinkaan jos kulissit on kunnossa. Sehän näyttää ihan tavalliselta perheeltä. Ehkä vähän vaikea vanhempi. Voin kuvitella että näin siitä ajatellaan.

Mä oon eri mieltä. Mun lapsuus ja nuoruus oli todellista helvettiä alkkis vanhemman takia. Koko lapsuus meni pelätessä ja itkiessä. Aikuisena oon käynyt vuosia terapiassa ja käyttänyt siihen varmaan omakotitalon verran rahaa.

Vierailija kirjoitti:

No mulla on sikäli kokemusta molemmista, että äitini on alkoholisti - tosin ei ollut sitä vielä silloin, kun olin ihan pieni. Mutta varhaisteinivuosiani ja sen jälkeistä elämää leimaa ristiriidat äidin kanssa ja jatkuva pelko siitä, mitä viina tekee meidän suhteellemme.

Äidissäni on myös vahvasti narsistisia piirteitä, mm. toisen mollaaminen ja mitätöiminen oman egon ja paremmuuden korostamiseksi, mutta hän osaa myös olla empaattinen ja välittävä. Ei siis ihan narsisti kuitenkaan - toisin kun lasteni isä, joka osoittautui täydelliseksi, kaikki klassiset "oireet" omaavaksi narsistiksi. Nyt minä koetan paikata exän aiheuttamia vammoja lapsissa, kun isä ei noteeraa millään lailla lasten tarpeita, tekee selväksi että nykyisen vaimon lapset ovat hänelle tärkeämpiä, mitätöi lastemme toiveet ja näkemykset, ignooraa heitä silloin kuin huvittaa (eli tapaa vain jos se hänelle sopii). Exä on myös patologinen valehtelija eli valehtelee erittäin sujuvasti lapsille mm. oman taloudellisen tilansa (mikä sitten lapsille paljastuu ihan itsestään, ilman että kenenkään tarvitsee heille kertoa). Toisaalta exän kyvyttömyyttä empatiaan ja julmuutta kuvastaa se, että hän on tietyissä asioissa myös yltiörehellinen, kertoo seikkaperäisesti sellaisetkin asiat jotka normaalijärkinen ihminen tajuaa lapsia loukkaaviksi. Exä myös katkoo erittäin nopeasti välit ihmisiin, jotka eivät toimi kuten hän haluaa, ja on lempannut elämästään myös oman lapsensa. Tavallaan meidän yhteiset lapset elävät siis kaiken aikaa pelossa., että hekin saattavat tulla kokonaan hylätyiksi jos eivät ole sellaisia kuin isä haluaa.

En tiedä mitä lapsistamme tulee isoina. Koetan parhaan taitoni mukaan estää pahimpien vaurioiden syntymisen, mutta pelkään, että en itsekään ole lapsuuteni ansiosta kaikkein parhain vanhempi, vaikka rehellisyyttä, empatiaa, vakautta ja läsnäoloa pyrinkin lapsille tarjoamaan.

Varmasti tärkeää että sinä olet lastesi puolella vaikka se sitten verottaisi joistain ulkokultaisemmista säännöistä tai normeista kiinnipitämistä, kunhan hyväksyt heidät. Hyväksyntä omana itsenään on yksi asia, mitä narsistilta ei koskaan saa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mä oon eri mieltä. Mun lapsuus ja nuoruus oli todellista helvettiä alkkis vanhemman takia. Koko lapsuus meni pelätessä ja itkiessä. Aikuisena oon käynyt vuosia terapiassa ja käyttänyt siihen varmaan omakotitalon verran rahaa.

Voin uskoa, että oli helvettiä, mutta miksi olet eri mieltä, siis et usko, että narsistin lapsena kasvaminen voi vaurioittaa syvemmin ja pahemmin? Toki näissäkin on tasoja, eli todella pahasti alkoholisoituneet vanhemmat, lievä narsisti jne. Tai entä jos vanhempasi oli sekä narsisti että alkkis?

ap

Narsisti ei rakasta lastaan eikä yleensä kärsi sairaudestaan vaan kokee oikeutena hyväksikäyttää ympärillä oleviaan eikä välitä heidän tunteistaan - ei edes oman lapsensa, vaikka muuta väittäisi. Alkoholisti todennäköisesti rakastaa, mutta kärsii sairaudesta alkoholismi. Usein välittää myös muiden tunteista ja kärsii kun aiheuttaa ympärilläoleville kärsimystä juomisellaa. Selvinpäinollessa voi olla hyvä ja tasapainoinen vanhempi. Eli on aika selvää, että narsistin lapsena kasvaminen on jotain ihan omaa luokkaansa verrattuna vain alkoholistin lapsuuteen.

Miten muuten narsistivanhemman tunnistaa kuin tuosta, ettei anna hyväksyntää?