Lue keskustelun säännöt.
Olen yksinäinen ja helvetin lukossa. Huomaan aina olevani naurunaihe ja ahdistaa! Olkaa kilttejä ja auttakaa..
07.05.2016 |
Tiedän otsikon kuulostavan ehkä säälittävältä mutta minä oikeasti tarvitsen apua. Pääni hajoaa.
Muutin pois kauan asuttuani edellisellä paikkakunnalla. Minulla oli paljon ystäviä ja hekin olivat alkuun niitä jotka minua käyttivät alkuun hyväksi kunnes ihastuivat luonteeseeni. Olen ystävällinen ja auttavainen, en tuomitse ketään ja seurassani on helppo avautua sekä naurua riittää.
On ollut paljon luottamuksen kanssa ongelmia, lähes jokainen ihminen on pettänyt minut jollain tavoin. Alkoholisti vanhemmat, vanhempien alkoholistit uudet puolisot, miesystävät, ystävät (petetty, hakattu, haukuttu, puhuttu paskaa ja naurettu selän takana) sun muuta.
Kesti kauan toipua ja mietiskellä omaa elämää joka meni kovaa vauhtia alaspäin velkataakkoineen ja alkoholisoiduin, masennuin ja yritin itsemurhaa. Kelasin elämääni ja jonkun oli pakko muuttua.
Ja jotain hullua tapahtui, yhtäkkiä kuin taivaasta pudonneena sain tarjouksen muuttaa elämääni. Otin vastaan, otin työt ja lähdin.
Kaikki oli ihanaa kun tiesin, että lähellä ei ole ihmisiä jotka puhuvat paskaa (kuuntelin lähes koko ajan ystävien asenneongelmaa muita kohtaan eli juoruilua ja se oli väsyttävää) ja ei ole mitään draamaa eikä tarvitse jatkuvasti juosta siellä sun täällä seurallisena. Olen siis introvertti ja vieläpä todella herkkä. Uuvun helposti suuren joukon keskellä ja menen lukkoon, ahdistun ja voin muutenkin huonosti.
Kävin siis töissä ja sain olla yksin. Ihanaa. No sitten ahdistuin työkavereista, he eivät pitäneet minusta, menin aina lukkoon heidän kanssa, en osannut keskustella ja jännitin. Osasin vain pyytää apua ja vastata lyhyesti jonnin joutaviin. En ollut yhtään oma itseni ja minut siirrettiin sieltä onneksi pois, toisiin hommiin.
Nyt vasta onnellinen olin, ihana työpaikka, ihanat kannustavat työkaverit ja minä pärjään, minun työskentelystä pidetään. Mutta olen lukossa. En osaa keskustella kauheasti, heittäytyä pelleilyyn mukaan, kuulostan kai välillä juttuineni naurettavalta sillä sitä hihittelyä toisten kesken olen joutunut jälleen todistamaan. En tiedä pitäisikö minun olla hiljaa ja tehdä työni mutta silloin minua pidetään liian tosikkona ja vissiin sitä olenkin koska en aina ymmärrä mikä on vitsiä ja mikä ei, tästäkin on tullut sanomista :D
Yksinkertaisesti olen aivan pihalla minuuteni kanssa. En oikeasti osaa jutella ja olla oma itseni, olen vain jännittynyt j a lukossa, minusta ei saa mitään irti vaikka ovat todella rentoja olleet niin itse vain nauran hiljaa, hymyilen ja teen töitä. Ja muut ovatkin jo etääntyneet minusta ja olen taas se sivulla olija, outo tyyppi vaikkakin ystävällinen ja ihana.
Olen kai katkeroitunut, en luota keneenkään ja työnnän porukkaa tiedostammatta pois, en osaa olla kiinnostava ja tuntuu etten vain kuulu minnekkään. Ennen oli seuraa ja masennus, nyt olen todella yksinäinen ja joudun jälleen miettimään, mikä minussa on vikana ja mihin kuulun.
Ihmisjoukon keskelläkin mietin kuinka yksin oikeasti olen. Minun sisällä on niin paljon kaikkea mikä pitäisi päästää ulos mutta en uskalla koska en luota ja häpeä on kauhein asia minkä voin tuntea. Se lamaannuttaa täysin. Olen vain niin lukossa ja en tiedä miten voisin herätä eloon.
Olen vain töissä ja istun kotona hiljaa paikallani ja odotan, että pääsen takaisin töihin. Ja kaikki tämä on vain minusta kiinni enkä uskalla olla oma itseni joka vie voimat ja halun elämään.
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Oletko harkinnut ammattiapua?
Oletko lukenut tunnelukoista ja skeematerapiasta?
Yksin asioita mielessä pyörittelemällä ne vain kasvavat ja mutkistuvat. Hae apua. Voimia sinulle.
Olen kyllä aikaisemmin pskylogilla. Silloin kun kaikki oli yhtä hullun myllyä väkivallan ympärillä ja kun join jatkuvasti ja oli kauheasti ongelmia, siinä mielessä koen kyllä olevani todella onnekas kun pääsin tuosta kaikesta pois. Mutta jotain siitä on jäänyt pahasti vielä takaraivoon ja hankala päästää ihmisiä lähelle. Haluaisin kyllä päästä terapiaan jos se olisi avain mielenrauhaan. Itseasiassa kuvittelin olevani yhteen aikaan melko sinut koettujen asioiden kanssa ja lopetin tuon tukiverkoston vaikka suosittelivat että jatkan ja suosittelivat kyllä terapiaakin. Joskus olen tunnelukoista lueskellut ja moni lukko sopiikin minun ajatuksiin kyllä.
Kiitos sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ratkaisu: Teet rohkeasti aloitteen kun näet jonkun söpön miehen.
Hän on haltioissaan tästä, saat hänestä miesystävän itsellesi ja elämä hymyilee taas.
T. Mies
Been there, done that. Mutta - ethän sinä ole yksin kun sinulla on itsesi. Sinun on vain alettava tykätä omasta itsestäsi, hymyilemään peilikuvallesi, kampaamaan tukkasi, ostamaan nättiä huulipunaa (kyllä, olet kaikkien kauniiden asioiden arvoinen), lähtemään ulos ja vaikka kesäpäivän piknikille (ota kirja mukaan niin et ole koskaan yksin), käy kahvilla vaikka ei olekaan kaveria kenen kanssa käydä (pöydässä voi istua yksinkin ja katsoa ohikulkevia ihmisiä), ryhdy käymään kävelylenkeillä vaikka miten ahdistaisi.... Älä lukittaudu neljän seinän sisään!
Olin itse täsmälleen samanlainen, osasin tehdä vain töitä ja muualla ajattelin vain, miten yksinäinen ja erilainen olen - ja vapaapäivinäkin menin töihin vaikka ei olisi tarvinnut - koska en osannut muuta. Työstin asiaa vuositolkulla - kunnes tajusin, että tällainenhan minä olen - jonkinsortin yksinäinen susi - mutta mitä sitten, sehän olen minä :) Ja aloin hyväksymään itseni.
Kuulostaa naiivilta, mutta on vaatinut paljon työtä, viitseliäisyyttä, henkistä taistelua ja itsensä kanssa puhumista "pään sisällä", terapiakirjojen lukemista, kaikenlaista. Nyt väläytän itselleni parhaan ystävän hymyn peiliin, sanon omalle itselleni "olet kiva" ja lähden maailmaan.
Ja kuinka ollakaan - kun hyväksyt itsesi, muutkin hyväksyvät sinut.
Jos omat voimat eivät riitä työstämiseen, juttele muille - apua saat vaikka terveyskeskuksesta tai yksityiseltä terapeutilta (n. 60-80 euroa tunti, juttelukerta kuukaudessakin voi auttaa alkuun).
Sinulla on vain tämä yksi elämä - elä se itsesi hyväksyen. Ja mitä menneistä - sullä on tästä asti aikaa aina eteenpäin.
Onko uudella kotipaikallasi kivoja puistoja tai kahviloita? Missä on parhaat lenkkimaastot? Käypä tsekkaamassa ja vaikka pyörälenkillä nyt illalla? Luonnossa liikkuminen auttaa ajatuksia. Ja muista katsoa taivaalle - asiat saavat mittasuhteita.
t. toinen samanlainen, et ole ainoa :)
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu: Teet rohkeasti aloitteen kun näet jonkun söpön miehen.
Hän on haltioissaan tästä, saat hänestä miesystävän itsellesi ja elämä hymyilee taas.
T. Mies
Haha näin tein itseasiassa juuri. Ihastuin kovasti ja luulin hänenkin olleen kiinnostunut. Olin mukavampi ja häntä kohtaan huomioonottavampi. Tämän jälkeen läväytti, että mitään mitä hän on sanonut ei kannata ottaa tosissaan. Pyysi siis aikasemmin ohimennen drinkille sun muuta mutta tulkitsin kuitenkin väärin koko homman. Kuhan leikki. Joten joo, ei miehiä. Hetkeen taaskaan..
En kuitenkaan lannistu vaan jatkan kun hänestä en olisi koskaan ollutkaan kiinnostunut :D -ap
Vierailija kirjoitti:
Been there, done that. Mutta - ethän sinä ole yksin kun sinulla on itsesi. Sinun on vain alettava tykätä omasta itsestäsi, hymyilemään peilikuvallesi, kampaamaan tukkasi, ostamaan nättiä huulipunaa (kyllä, olet kaikkien kauniiden asioiden arvoinen), lähtemään ulos ja vaikka kesäpäivän piknikille (ota kirja mukaan niin et ole koskaan yksin), käy kahvilla vaikka ei olekaan kaveria kenen kanssa käydä (pöydässä voi istua yksinkin ja katsoa ohikulkevia ihmisiä), ryhdy käymään kävelylenkeillä vaikka miten ahdistaisi.... Älä lukittaudu neljän seinän sisään!
Olin itse täsmälleen samanlainen, osasin tehdä vain töitä ja muualla ajattelin vain, miten yksinäinen ja erilainen olen - ja vapaapäivinäkin menin töihin vaikka ei olisi tarvinnut - koska en osannut muuta. Työstin asiaa vuositolkulla - kunnes tajusin, että tällainenhan minä olen - jonkinsortin yksinäinen susi - mutta mitä sitten, sehän olen minä :) Ja aloin hyväksymään itseni.
Kuulostaa naiivilta, mutta on vaatinut paljon työtä, viitseliäisyyttä, henkistä taistelua ja itsensä kanssa puhumista "pään sisällä", terapiakirjojen lukemista, kaikenlaista. Nyt väläytän itselleni parhaan ystävän hymyn peiliin, sanon omalle itselleni "olet kiva" ja lähden maailmaan.
Ja kuinka ollakaan - kun hyväksyt itsesi, muutkin hyväksyvät sinut.
Jos omat voimat eivät riitä työstämiseen, juttele muille - apua saat vaikka terveyskeskuksesta tai yksityiseltä terapeutilta (n. 60-80 euroa tunti, juttelukerta kuukaudessakin voi auttaa alkuun).
Sinulla on vain tämä yksi elämä - elä se itsesi hyväksyen. Ja mitä menneistä - sullä on tästä asti aikaa aina eteenpäin.
Onko uudella kotipaikallasi kivoja puistoja tai kahviloita? Missä on parhaat lenkkimaastot? Käypä tsekkaamassa ja vaikka pyörälenkillä nyt illalla? Luonnossa liikkuminen auttaa ajatuksia. Ja muista katsoa taivaalle - asiat saavat mittasuhteita.
t. toinen samanlainen, et ole ainoa :)
Kiitos vastauksestasi! Pakko sanoa, että oon tosissani yrittänyt olla positiivinen, olen tsempannut itseäni jatkuvasti. On ollutkin todella mukavaa ajottain ja juuri tänään aamulla kun heräsin niin pakotin itseni ulos. Söin ostarilla jäätelön ja join kahvin. Istuin tunnin ja nautin ilmasta. En todellakaan olisi halunnut lähteä kotiin, jo koti ovella alkoi ahdistamaan kun täällä odottaa vain yksinäisyys. Ja siivotakin pitäisi.
No mutta en ole yleensä tällainen. Keksin kyllä tekemistä mutta viime aikoina on tullut niin pakonomainen tarve saada olla ihmisten kanssa ja harmittaa kun en osaa luoda mitään suhteita. Tai no kännissä kylläkin. Ostarilla mietin, että minua ei yhtään haittaisi vaikka tuo keski-ikäinen mies pussikaljalla oleva siirtyisi viereeni juttelemaan. Tuli siihen jotain poikia pummiin tupakkaa mutta en halunnut antaa, liian nuoria mutta tulipahan jonkun muunkn kanssa juteltua vapaa-ajalla kuin kassa työntekijöiden. Niin ja meikkaan kyllä,pidän itseäni ihan kauniina. Ainoa vaan, että inhoan vartaloani niinkuin valtaosa meistä naisista :D eli vaikutan ihan normaalilta. Silti oudolta ja silti niin yksin.
Enkä haluaisi valittaa mutta jokin sisälläni kaipaa jotain..rakkautta ehkä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun oikeasti tulisi hakea ammattiapua. Ihan oikeasti ja millään pahalla. Mut kun luen "Olen vain töissä ja istun kotona hiljaa paikallani ja odotan, että pääsen takaisin töihin. Ja kaikki tämä on vain minusta kiinni enkä uskalla olla oma itseni joka vie voimat ja halun elämään." juttuja niin on selvä että nämä ongelmasi ovat sen verran syviä että et varmaan pysty kunnolla niitä korjamaan itsenäisesti.
Hae ammattiapua - nettipalstoilta ei ylipäätänsä saa tällaiseen asiaan kovin sopivaa tai yksityiskohtaista neuvoa.
Sinä olet ikään kuin arvoitus itsellesi ja muille. Voisiko olla, että noiden vaikeiden taustojen tai niiden aikojen takia kun sinulla oli pulmia alkoholin kanssa, ei tunne-elämäsi ja minuutesi ole oikein päässyt kypsymään biologisen ikäsi tasolle? Olet jättänyt ongelmaisen kasvuympäristön ja muut ikävät kuviot taakse ja nyt koetat jatkaa normaalia kasvua ja kehittymistä täyteen aikuisuuteen siitä, mihin se on aikanaan jäänyt ikään kuin kesken. Raskaat kokemukset voivat haukata ison palan pois ihmisen vahvistumisesta ja varttumisesta aikuiseksi.
Ehkä sinulla jäi jotain kasvussa kesken silloin kun lähdit pakenemaan todellista elämää ja asiat luisuivat pois hallinnastasi, ehkä jo aikaisemmin vanhempien kaltoinkohtelun vuoksi. Se ei kuitenkaan ole tärkeää eikä korjattavissakaan, miten ja milloin se tapahtui, sitä ei enää voi mennä takaisin korjaamaan. Kuitenkin jos tämä tuntuu mahdolliselta, sinun voisi olla hyvä tutkailla asiaa psykologin tai terapeutin juttusilla. Sinä voit vielä kasvaa ja vahvistua, omalla tavallasi! Erillisyyden tunne voi jäädä pysyväksi mutta saat uusia keinoja pärjätä kun panostat asiaan.
Tuli vain mieleen, kun itselle on käynyt niin ja olen kehittynyt jälkijunassa aikuisuuteni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen on hyvin pitkään joutunut amputoimaan omaa persoonallisuuttaan saamatta hyväksyntää omana itsenään , niin kun tällainen henkilö sitten pääsee persoonallisuutensa kehityksen kannalta terveempään ja kehittävämpään ympäristöön, kestää hänellä aikansa sopeutua siihen ajatukseen että hänen ei tarvitse enää sensuroida omia luonteenpiirteitään kuuluakseen joukkoon.
Aluksi minäkuva voi siis olla "ruosteessa" ja on tutustuttava itseensäkin uudelleen, ihan perusasioista pikkuhiljaa lähtien ja kuulostellen itseään kuten esimerkiksi "mistä minä pidän, mistä minä en pidä, jne välillä yllättyen ahaa minähän osaankin/tykkään tehdä tuota, jne) .
Ihminen toimii eri tavoin eri ympäristöissä.
Vanhoissa ympyröissä hänelle on saatettu luoda muotti ja joustamaton, jopa ahdas, rooli minkä puitteessa käyttäytyä ennalta odotetusti.
Uusi ympäristö nostaa uusia puolia esiin ja se on tässä mahtavaa. Mitään kiirettä ei ole kunhan rauhassa annat sekä itsellesi että ympäristösi ihmisille aikaa sopeutua ja tutustua .
Puolisen vuotta on se normiaika, mitä ihminen yleensä ottaen tarvitsee sopeutuakseen uuteen elämäntilanteeseen oli se sitten parisuhde, ero, muutto, uusi työpaikka, tmvs -- sen jälkeen helpottaa koska arjen rutiinit ovat alkaneet kannatella siinä vaiheessa tuttuudellaan. Eli eipä kannata hötkyillä asiat tosiaan usein järjestyvät ajan myötä uudessa paikassa.
Hyviä vastauksia. Kannattaa myös muistaa, että ei kannata liikaa pohtia, mitä muut ajattelevat. Yleensä kun on niin, että kaikki miettivät enimmäkseen omia asioitaan. Itsensä nolaamista ei myöskään kannata pelätä. Maailma ei lopu siihen, jos sanoo tai tekee jotain omituista. Sitten vain nauretaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää nyt rakkaat ihmiset ihan oikeesti jännittäkö tai hävetkö itseänne, olemme kuolevaisia jokaikinen ja muistomme ei montaa sukupolvea säily vaikka oltaisiin kuinka täydellisen suosittuja ja fantsuja.
Ihania vastauksia! Kiitos teille kovasti, itku silmissä luin viestejänne. Todella rohkaisevia ja pisti miettimään. Pohdin näitä vielä myöhemmin kotona ja luen uudestaan mutta arvatkaapa mitä sain aikaseksi.. laitoin värikkään kesämekon päälle jota en uskonut koskaan käyttäväni, meikkasin itseni nätiksi ja lähdin terasille! Yksin nauttimaan kesän alkamisesta :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko harkinnut ammattiapua?
Oletko lukenut tunnelukoista ja skeematerapiasta?
Yksin asioita mielessä pyörittelemällä ne vain kasvavat ja mutkistuvat. Hae apua. Voimia sinulle.