En halua viettää äitienpäivää, vaikka olen kahden äiti

Mies on jo vuosia tavalla tai toisella vihjannut, että olen huono äiti. Jos esikoinen käyttäytyy joskus huonosti, esimerkiksi huutaa tai kiukuttelee, on se kuulemma minun huonon mallini syytä. Viis siitä, että suuren osan ajasta tuo alle viisivuotias käyttäytyy todella kauniisti, ja hoidossakin sitä ihastellaan. Mutta virsi on aina sama - turha ihmetellä, mistä lapsi on saanut huonon käytöksensä.
Joo, en ole täydellinen äiti. Saatan joskus esikoiselle ärähtää tai jopa huudahtaa. Rakastan lapsiani, mutta olen itsekin hieman hukassa ja pinnan välillä kireällä. Niitä syitäkin on: kuopus on alle vuoden ja olen väsynyt, lisäksi parisuhde vetelee viimeisiään. Meillä ei vanhempien välillä ole mitään kunnioitusta, niin kuin nyt tästäkin huomaa.
Miehellä on kiva tapa vielä kääntää esikoinen minua vastaan. Hän tietää olevansa pojalla suuri idoli ja se ykkönen, ja siksi on niin helppo vetää lapsi mukaan riitoihin. "Se oli tässä äiti kun riiteli, ei isä. Eikös niin, poikani".

Eilen sitten tuli taas sopivasti äitienpäivän kynnyksellä puheeksi, kuinka huono malli olen lapselleni. Ja tunnenkin itseni ihan paskaksi äidiksi. Siksi tuntuu kauhealta viettää mitään äitienpäivää. Teeskennellään, että olen hyvä äiti, vaikka noin 355 päivää vuodessa saan vähintään rivien välistä ymmärtää olevani jotain ihan muuta. Ja se, miten vaivalloiselta äitienpäivä tuntuu miehestäni. Hän ei todellakaan järjestäisi minulle mitään omasta halustaan ja hyvää hyvyyttään, ainoastaan koska näin kuuluu. Joten koko viikon mies on ollut huonolla tuulella, koska joutuu stressaamaan nyt kuulemma tästä äitienpäivästä.

Haluaisin kadota vaan jonnekin yksin koko päiväksi. Äitiäni, lasten mummua toki haluan muistaa ja juhlia, joten näin en voi tehdä. Mutta jos tätä ei olisi, niin esikoinen ei tasan tarkkaan minkään äitienpäivän perään kaipailisi. Isänpäivänä on ollut ihan toinen meininki. Voi sitä, miten innoissaan poika on ollut hoidossa värkkäämästään kortista ja siitä, miten salaa aamulla valmistelemme miehelle aamiaisen. No, ehkä tämä sitten kertoo sen, että olen surkea äiti. Lapsi on tehnyt kyllä kortin hoidossa, mutta sutaisi sen kuulemma vain nopeasti, koska halusi sitten tehdä koirallemme kortin.

Kenelläkään muulla paska mutsi -fiiliksiä? Miten omatuntonne kestää äitienpäivän?

Ja ei, en ole mikään lapseni heitteille jättänyt. Hoidan ja annan hellyyttä, kehun. Väsynyt vaan olen, ja silloin tulee joskus huudettua ja sanottua rumastikin. Mieskin tätä harrastaa, mutta hän on hyvä isä, minä huono äiti. Näinhän se menee, ja jos mies houkuttelisi pojalta vastauksen, niin näinhän se poika vastaisi.

Eilisen riidan jälkeen itkin itseni uneen. Itku jatkuin koko aamun. Tuntuu vaan niin ristiriitaiselta tämä kun ympärillä hössötetään äitienpäivästä. Ja kun itse tuntee epäonnistuneensa. Silloin on mahdotonta kyllä nauttia koko päivästä. Lisäksi menin lukemaan hesarista jutun toimittajasta, joka saattohoiti äitinsä. Minunkin äitini on parantumattomasti syöpäsairas, eikä hänenkään päiviensä, viikkojensa, kuukausiensa tai vuosiensa määrää voi sanoa. Olisi pitänyt olla parempi tytär myös.