siskon kouluvaikeudet...
Pikkusiskoni meni syksyllä yläasteelle. Olen yrittänyt puhua tästä äidilleni mutta hänen mukaansa siskollani menee koulu ihan hyvin, on vaan "vähän laiska". Ala-aste meni keskitasoisesti, Mutta...
Hän on ollut aina todella huono keskittymään ja kouluhommien aloittaminen on hänelle ihan älyttömän vaikeaa, esimerkiksi muutama viikko sitten pitkän vitkuttelun jälkeen aloitti yhden esseen ties miten monta kertaa uudestaan, ei ollut ikinä tyytyväinen siihen ja ei osaa keskittyä siihen tekemiseen. Tai siis... jos aloitan itse tekemään jotain, hetken kuluttua se tekeminen tapahtuu melkeinpä automaattisesti, mutta siskoni tuskailee tämän kanssa vielä puoli tuntia aloittamisen jälkeen. Ei osaa ollenkaan arvioida miten paljon tarvitsee aikaa läksyjen tekemiseen, ja välillä pariin tehtävään saattaa kulua ihan älyttömästi aikaa. On maininnut että vaikkapa matikantehtäviä tehdessä aina unohtaa tulokset tai jonkun tarkistetun jutun ja joutuu katsomaan sen monta kertaa uudestaan, oli ihmeissään kun kerroin että niin ei pitäisi käydä, luuli että kaikki unohtaa ne samantien...
Olen nyt ollut viime aikoina enemmän kotona, ja sen takia nämä vaikeudet on pistäneet enemmän silmään. Pitäisikö tuohon puuttua ja onko nuo merkkejä esim. ADD:stä? Pelkään vaan että tuosta koituu myöhemmin hänelle vielä enemmän haittaa.
Kommentit (9)
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä seiskaluokkalaiselta. Minkä ikäinen itse olet?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä seiskaluokkalaiselta. Minkä ikäinen itse olet?
23v. Aika suuri ikäero, tiedän :D
Miksi olet siellä vanhempiesi kotona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä seiskaluokkalaiselta. Minkä ikäinen itse olet?
23v. Aika suuri ikäero, tiedän :D
Unohtui Ap tuosta lopusta...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet siellä vanhempiesi kotona?
Muutin lähemmäs kotipaikkaani jonkin aikaa sitten.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet siellä vanhempiesi kotona?
Muutin lähemmäs kotipaikkaani jonkin aikaa sitten.
Ap
No mut etkö ole töissä? Tai opiskelemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet siellä vanhempiesi kotona?
Muutin lähemmäs kotipaikkaani jonkin aikaa sitten.
ApNo mut etkö ole töissä? Tai opiskelemassa?
En tällä hetkellä. :)
Ap
Älä huolehdi. Tuollainen on ihan valtavan tavallista lapsena ja nuorena. Itsekin olin aina kouluikäisenä täysin motivoitumaton "lahopää", ja yläasteella hormonien heräillessä ihan totaalisen kiinnostumatonkin koko koulusta.
Mutta niin menin lukioon ja siellä aloin ottaa tosissani, ja sitten yliopistoon ja valmistuin maisteriksi. Minun "keskittymis- ja oppimisvaikeuksissani" oli siis kyse aidon motivaation puutteesta vain. Niin on aika monella. Läksyt ei kiinnosta oikeasti, ne on vaan jotain mitä on "pakko tehdä". Sitten on vaikea keskittyä ja pakottaa itseään. Mutta sitten kun pääsee oikeasti opiskelemaan jotain mikä kiinnostaa, alkaakin löytyä intoa ja kykyjä.