Tulipa tippa linssiin kun kuunteli tuota veteraanin laulamaa Veteraanin iltahuutoa. :/ Ei voi tämän ikäinen ihminen ymmärtää, mitä se elämä on sodan aikaan ollut...

Isäni sanoi, että olihan se kamalaa. Mutta ihminen sopeutuu hyvin. Isäkin sanoi ettei rintamalla tapahtunut vuonna 1942 paljoakaan, oli sellaista odittelua vaan. Talvisota oli kyllä rankka, siitä isä ei juuri puhunut. Äiti puolestaan teki työvelvoitettaan mm. Turvesuolla ja mottimetsässä.

Käytiin kerran Raatteen tiellä ja katseltiin juoksuhautoja. Siellä jotenkin konkretisoitui edes vähän sinne päin se millaiset olosuhteet niissä oli. Ja aurinkoisena hiljaisena kesäpäivänäkin tuli kyllä puistatus kun mietin millaista siellä oli kylmänä sateisena yönä sodan melskeessä.

Kieltämättä kova suoritus monikulttuurisilta taistelujoukoiltamme.

Katsoin tänään kun veteraani-ikäinen pappa istui tk-vuodeosaston päiväsalissa. Telkkarista tuli Jääkärimarssi, pappa nyökkäili hartaana musiikin tahdissa. Hyvä että vietetään.

Itsekään en voi edes kuvitella ja kunnioitan sekä arvostan suunnattomasti heitä, jotka sotaan ovat tavalla tai toisella osallistuneet.

Opintojeni kautta sain tavata erään vanhuksen, joka oli ollut sodassa. Hän näytti valokuvia sieltä ja kertoi sota-ajasta, voin kertoa että valtaosan ajasta iho oli ihan kananlihalla ja tunsin koko ajan sen kunnioituksen häntä (ja hänen sotakavereitaan) kohtaan. Hyvin terävä päästään yhä, samaten huumorintajuinenkin.

Oli jatkosodassakin tiukkoja taisteluita. Välillä oli asemasotaakin. Kyllä sitä taistelua oli silti paljon. Isäni oli sodassa.

Etulinjassa olevia vaihdeltiin. Välillä aina pääsi taakse lepäämään ja sitten taas vaihdettiin.

Isäni isä kuoli siviilissä sodan aikaan. Ei päässyt hyvästelemään, vaikka isänsäbsairaati monta päivää. Hautajaisia varten sai loman.

Oli jatkosodassa taisteluja, mutta isäni mukaan suuri osa vuodesta 1942 oli odottelua. Lomiakin kerkesi pitämään, ja onneksi pääsi, sillä pelasti siskonsa ja tän vauvan hengen. Isäni veli kuoli heti jatkosodan alussa, ja loput veljet (2) haavottui keväällä 43. Isä säilyi fyysisesti vammoitta.6

Herkistyin, tuli tippa silmään tuota kuunnellessa. Kaikki kunnoitus heille.

Samoin. Ei sitä kuivin silmin pystynyt kuuntelemaan. Kaikki kunnioitus noille miehille ja naisille.

Isoisoäitini koki molemmat maailmansodat. Kun joskus aiheesta kysyin, lapsena, hän sanoi vain: -Kunpa sinun ei koskaan tarvitsisi sellaista kokea.

Pappani äiti oli lottana 41-44. Hän aina kertoi jotain juttuja mulle ja veljelleni. Oltiin pieniä silloin, eikä oikein ymmärretty. Isomummini oli myös raskaana lotta aikanaan ja pappani syntyikin juuri tuolloin 44. Nyt kun miettii, niin tuli vähän vätys olo, kun itse raskaana makasi sohvalla valittamassa millon mistäkin :(

Isopappani oli rintamalla, mutta häntä en koskaan nähnyt. Ei kuitenkaan sota häntä vienyt, vaan muut jutut.

Monesti myös vielä elävät isovanhempani ovat kertoneet sodan jälkeisestä ajasta, jolloin he olivat lapsia. Pienenä en voinut käsittää, miten mummillani oli vain yksi nukke, kun minulla oli niitä kymmeniä..

Arvostan todella kaikkia, jotka ovat sotaan jotenkin osallistuneet <3

Hassua, että jonkin pappa on syntynyt vuonna 1944, kun oma isäni syntyi ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Mun isoisä syntyi jokunen vuosi ( 4 v) suurten nälkävuosien jälkeen, jolloin kuoli satojatuhansia suomalaisia. Aika iso harppaus tähän päivään...

Minun isoisoäitini oli lapsi sodan aikana. Hänen isänsä kuoli sodassa, ja äiti jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Hän joutui antamaan esikoisensa, eli isoisoäitini pois, koska ei pystynyt huolehtimaan kolmesta lapsesta. Isoisoäitini ei ole koskaan puhunut sodasta tai niistä vuosista kun oli ottolapsena, koska se on ilmeisesti ollut niin kauheaa. Hän joutui ottolapseksi yksinäiselle miehelle, joka oli aina pois kotoa, joten isoisoäitini joutui asumaan käytännössä yksin isossa talossa erossa perheestään.

Vierailija kirjoitti:

Hassua, että jonkin pappa on syntynyt vuonna 1944, kun oma isäni syntyi ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Mun isoisä syntyi jokunen vuosi ( 4 v) suurten nälkävuosien jälkeen, jolloin kuoli satojatuhansia suomalaisia. Aika iso harppaus tähän päivään...

No meitä on eri ikäisiä täällä tietty!:) mä olen itse vasta 23 ja isovanhempani ovat syntyneet 40 luvun lopun ja 50 luvun alun välillä. Ovathan he olleet todella nuoria isovanhempia, kun minä synnyin. Äitin äitini on syntynyt 54, joten voisi melkeen olla äitini iän perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Minun isoisoäitini oli lapsi sodan aikana. Hänen isänsä kuoli sodassa, ja äiti jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Hän joutui antamaan esikoisensa, eli isoisoäitini pois, koska ei pystynyt huolehtimaan kolmesta lapsesta. Isoisoäitini ei ole koskaan puhunut sodasta tai niistä vuosista kun oli ottolapsena, koska se on ilmeisesti ollut niin kauheaa. Hän joutui ottolapseksi yksinäiselle miehelle, joka oli aina pois kotoa, joten isoisoäitini joutui asumaan käytännössä yksin isossa talossa erossa perheestään.

Voi miten surullinen tarina;( pääsikö hän takaisin perheensä luo koskaan?

Niin liikuttava SUURELLA SYDÄMELLÄ❤

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isoisoäitini oli lapsi sodan aikana. Hänen isänsä kuoli sodassa, ja äiti jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Hän joutui antamaan esikoisensa, eli isoisoäitini pois, koska ei pystynyt huolehtimaan kolmesta lapsesta. Isoisoäitini ei ole koskaan puhunut sodasta tai niistä vuosista kun oli ottolapsena, koska se on ilmeisesti ollut niin kauheaa. Hän joutui ottolapseksi yksinäiselle miehelle, joka oli aina pois kotoa, joten isoisoäitini joutui asumaan käytännössä yksin isossa talossa erossa perheestään.

Voi miten surullinen tarina;( pääsikö hän takaisin perheensä luo koskaan?

No aikuisena sitten taas oli enemmän tekemisissä varsinkin sisarustensa kanssa, en tiedä että oliko ottolapsiaikana miten paljon tekemisissä, mutta tuskin juurikaan, kun asuivat eri puolella Suomea. Nykyisin hänellä on elossa vielä sisko, jonka kanssa ovat hyvissä väleissä ja paljon tekemisissä.