Mahdoton tilanne anopin kanssa!
Onko muilla anoppia, joka piiloilkeilee, eikä pysty myöntämään sitä? Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta kymmenen vuotta. Aluksi anoppi oli tosi mukava, mutta pikkuhiljaa alkoi tulemaan kummallisia kommentteja milloin mistäkin. Olin silloin 19-vuotias. Anoppi myös vastusti mun tapaamisia ystävieni kanssa. Meidän molempien vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla ja me kaukana heistä. Luonnollisesti, kun menin kotipaikkakunnalleni, tapasin myös ystäviäni. Anoppi oli aina ihan raivona, kun olin ystävieni kanssa ilman miestäni ja hoki koko ajan, että kyllä ne kaverit aikanaan jää. Kun muutimme mieheni kanssa yhteen ja menimme naimisiin, ilkeät kommentit pahenivat. Kommentit olivat tyyliin, " millanen teidän rahatilanne on, kun tuo rahapuukukka on kaatunut." (Olin juuri jäänyt työttömäksi) tai " kyllä sun vihkisormus aika kallis oli, ei kannata kadottaa" tai " jännitätkö lastenhoitoa, kun olet niin laihtunut" (poikamme oli juuri syntynyt) tai " tuu hakemaan meidän pihasta rusakko" (kun kanini kuoli). Kommenteja oli paljon muitakin, en edes muista kaikkia. Viisi vuotta sitten mun kestokynnys tuli täyteen ja sanoin hänelle ilkeilyistä. Hän kielsi kaikki kommentit tai sanoi, että ne ovat vitsejä. Kaikki siis laitettiin sen syyksi, että olen yliherkkä ja lisäksi mun perheen piikkiin, koska olen kasvanut perheessä, jossa äidillä on pitkäaikaissairaus. Huhhuh! Tilanne paheni entisestään, kun lapsemme syntyi. Mummo halusi innokkaasti hoitaa lasta ja yritti käytännössä omia lapsen kokonaan.
Viimeisen viiden vuoden aikana riitoja on ollut jatkuvasti ja ne päättyvät yleensä aina siihen, että kaikki kääntyy mun syyksi. Viimeisin riidoista oli pari viikkoa sitten ja silloin myös appiukko haukkui mut, mitä ei ole ennen tapahtunut. Appiukko oli myös sitä mieltä, että anoppi ei koskaan ole mua loukannut ja ongelma on yksin mun herkkänahkaisuudessani. Myönnän kyllä olevani herkkä, mutta mielestäni se oikeuta mihin tahansa kommentteihin. Tässä viimeisessä riidassa myös mieheni soitti kotiinsa ja keskusteli äitinsä kanssa ja yritti valottaa mun tunteita ja ajatuksia. Ja siis tän viimeisimmän riidan syynä oli se, kun kävin kotonani kahdestaan poikani kanssa, kun appivanhemmat olivat reisussa.
Olemme nyt riitamme sopineet, mutta mä en oikeesti tiedä, pitäiskö nyt laittaa tälle kaikelle stoppi ja olla menemättä anoppilaan. Tuntuu, ettei nuo kommentit lpu ikinä. Anoppi osaa olla kyllä todella ystävällinenkin, mutta jos emme tee hänen mielensä mukaan, kommentteja alkaa tulla. Hän ei vaan oikeasti itse kai edes tiedosta kommenttejaan. Viime riidankin yhteydessä hän syyllisti minut täysin ja sanoi, että miehenikin on joutunut muuttamaan luonnettaan takiani. Onko muilla vastaavia tilanteita? Mitä olette tehneet?
Kommentit (17)
Mun mielestä anoppia ei tarvitse sietää vain sen takia, että on lapsen mummo. Ketään, joka aiheuttaa pelkkää vahinkoa omalle perheelle, ei tarvitse sietää tai hyväksyä.
Toki tilanne voi olla eri jos välit tulehtuvat myöhemmin eli kun lapsi on jo ehtinyt muodostamaan suhteen mummoonsa, se on surullista. Mutta jos välit ovat menneet jo ennen lapsen syntymää tai tämän ollessa vauva, en ymmärrä miksi väkisin pitäisi hyväksyä ihminen joka kohtelee sinua ja perhettäsi hirveällä tavalla. Itse koen nimenomaan velvollisuudekseni suojella lastani oman anoppini kaltaiselta ihmiseltä.
voi olla, että lapsesi on nyt niin pieni ettei sitä mummia vielä osaa kaivata mutta todennäköisesti tulee sekin aika, että lapsesi osaa itse kysyä mumminsa perään. Mitä silloin vastaat? Että kun sinä pelkäsit pienenä mummia niin me ei päästetty mummia sun luo? Paras alkaa miettiä selitystä, ja sellaista jolla et syyllistä lasta etkä mummia, kysymys nimittäin tulee jossain vaiheessa ihan varmasti. Lapsen turvallisuutta ei saa missään nimessä tapaamisissa vaarantaa, mutta silti lasten olisi hyvä tavata myös isovanhempiaan, vaikka sitten kerran vuodessa tai kahdessa. Lapsi kyllä vaistoaa, mitkä puheenaiheet on perheessä kiellettyjä (esim. sana mummi aiheuttaa aina vanhemmalle raivarin tms), joten sekään ettei lapsi juuri nyt kysy isovanhempiensa perään voi johtua myös siitä (eikä siitä, ettei lapsi haluaisi tavata). Lapsi voi myös pelätä, että jos on kiltti mummille niin äiti/isä suuttuu...
Kannattaa siis miettiä asia loppuun asti. Jos mummi on mielestäsi vaarallinen lapsille myös valvottuna niin tilanne on toki toinen, silloin voi olla parempi tutustua mummiin vain valokuvista.
Miksen voisi vastata rehellisesti lapselleni, että " koska pelkäsit mummoa pienenä" , niinhän asia nyt on. Tällä hetkellä lapsi ei osaa kysellä mumminsa perään tai kaivata häntä, joten tuskinpa hän vanhempana muistaa edes, että vauva-/taaperoikä meni ilman mummia. Jos vanhempana itse haluaa mummolaan, niin toki saa mennä. Se tietysti edellyttää, että mummokin haluaisi tavata hänet, kutsua kylään (voiko mummolaan mennä kylään? itse menin mummolaani kuin kotiini), mutta tällä hetkellä näyttää, että mummo pari kolme kertaa vuodessa " vuodattaa itkua" , tod. teennäistä, velvollisuudentunteen pakosta, kun ei ole tavannut lapsenlastansa pitkiin aikoihin. Toisaalta, mummin muut lastenlapset asuvat vielä lähempänä häntä ja mummo muistaa jokaisen syntymäpäivänä soittaa lapsille ja viedä ulko-oven eteen lahjan, eli tällaista " mummorakkautta" ja anoppi-miniä suhteita myös toisiin miniöihinsä. Onkohan meissä kaikissa miniöissä sama vika, mitä meidän anoppi ei voi sietää, vai missä...
sanoit Viveliin, että sun anoppi ei halua sun näkevän sun kavereita. Juuri tuolla tavalla munkin anoppi on ilkeä; pyrkii rajoittamaan mun elämää! Miehen pitäisi saada mennä baareihin ja minä voin mennä vaikka museoon. Näin hän sanoi jo seurusteluaikana ja sittemmin tilanne on vain pahentunut. Muutimme miehen työn perässä Helsingistä kauas maalle ja siitähän alkoi mulle saarnaus että kyllä naisen pitää muuttaa miehen työn mukana(vaikka jätin hyvän akateemisen työn).Eli ajoi poikansa asiaa mun mielestä aika rumasti. Kun sanoin ikävöiväni kavereitani, hän sanoi että ei sitä äitiyslomalla ehtisi kavereita tapaamaan ja naiset vain valittavat toisilleen kaikesta... Mun mielestä kyllä mammalomalla olisi aika suuri piristys kahvitella hyvän kaverin kanssa nyytin tuhistessa vieressä. Ulkomaanmatkoista hän sanoi seurusteluaikana jo, että niitä voitte tehdä sitten eläkeiässä. Kivapa köpötellä etelään saamaan joku sydäri... Ja tytön uusille vaatteille hän tuhahtelee ja kantaa kamalaa kirppariroinaa meille vihjaillen koko ajan miten kamalaa on tuhlata. Ripustelee kamalia taulujaankin seinälle mun poissa olessa... Viimeksi hän sanoi, että olen liian riippuvainen äidistäni ja mun pitäisi vähentää tapaamisia! Mun äiti ei tuppaudu meille vaan tavataan useimmiten äidin luona. Joten en tajua kenelle meidän tapailusta on haittaa tai häiriötä. Anopille varmaan joka haluaisi omia tyttäremme ja nitistää mut johonkin hänestä riippuvaan asemaan. ...Välillä oli välit poikki mutta se rassasi mun ja miehen parisuhdetta liikaa joten taas on pakko pääsiäisenäkin mennä kuuntelemaan miten anoppi jauhaa että nainen se osaa tehdä kotityöt niin paljon paremmin ja valkoisessa essussa vain odottelee miestä kotiin. Olisiko tässä joku sukupolvien kuilu sitten...anopin nuoruudessa kun naisten oma työ, menot, tasa-arvo jne ei olleet niin tärkeitä. Yritän olla välittämättä hurumummosta, mutta tuntuu tylsältä kun omia oikeuksia yritetään polkea!
Eli minulla on tilanne noin päin. Appi ja anoppi ovat eronneet ja molemmat asuvat kaukana. Olen vuosien myötä kypsynyt ja oppinut, että appiukkoni on omalaatuinen, enkä jaksa enää hermostua hänen kommenteistaan tai käytöksestään. Olen ratkaissut asian yksinkertaisesti päättämällä, että minun ei ole pakko tavata häntä kovin usein, eikä minun tarvitse miellyttää häntä sen enempää kuin hänenkään minua. Jos tapaamme, on tapaaminen syytä rajoittaa maksimissaan yhteen päivään, muuten sietokyky ylittyy. Lapsen synnyttyä olen joustanut siten, että en rajoita isovanhemman ja lapsen tapaamisia, mutta onneksi nykyään tavatessamme huomio pyörii lapsen ympärillä. Jos vain onnistuu, mieheni tapaa isäänsä lapsen kanssa, minua ei tarvita.
Voisiko anoppisi olla tarkoittamatta pahaa, häneltä vain lipsahtelee sammakoita suusta? Toinen asia, mikä tulee mieleen on, voisiko hänellä olla alkava dementia. Muistan lapsuudestani naapurin tädin, joka oli tosi mukava. Sitten hänellä alkoi päässä viirata ja ajan myötä jutut tulivat yhä kummallisemmiksi ja jopa vihamielisiksi. Jos kyse olisi vanhuuden höperyydestä, saattaisi se selittää appiukkosi puolustelevan käytöksen.
että tähän pisteeseen on päädytty.
Lasten syntymästä lähtien hän on ollut NIIN huolissaan lasten hyvinvoinnista. Välillä on rauhallisempaa ja sitten repee.
Yleensä taustalla on hänen omat aviokriisinsä. Nyt on taas jotain meneillään sillä rintamalla.
Kaikki on minun lastenhoidossa pielessä: lapsia ei syötetä ja pueta kunnolla. Jos kaikki ei mene juuri niin kuin hän haluaa, niin silloin on huono vanhempi. En edes tiedä mitä kaikkea hänellä on minua vastaán. Ihan puhtaita väärinkäsityksiä ja suorastaan sairasta vainoharhaisuutta.
Lapset on todella paljon mummonsa hoidossa. Valitettavasti. Minun työkuviot on sellaiset, että tarvitsen hoitoapua viikottain.
On todella raskasta kun lähellä oleva ihminen pimahtaa päästään, niin että paska kaadetaan omaan niskaan.
Joo, voi olla, että osaksi päästää myös sammakoita suustaan, eikä tarkoita pahaa. Osa kommenteista on kuitenkin mun mielestäni niin tietoisesti sanottuja, ettei kyse voi olla vahingosta. Esim, kerran olimme mieheni urheilukisoissa, jossa oli myös mieheni ja mun kavereita sekä appivanhemmat. Menimme kisan jälkeen kaikki yhdessä syömään ravintolaan ja anoppi laittoi mut ihan lyttyyn. Hän istui mun vieressä ja käänsi mulle selkänsä ja naureskeli sille, kuinka syön kalaa (otin ruotoja pois). Silloin mun kaveritkin huomasivat tilanteen.
Lapsen syntymän jälkeen hän on tosi tarkka, että ollaan molemmissa mummoloissa yhtä paljon ja jos ei olla hän esim sanoo mun kuullen naapurin tädille, että " kun tuo piip (lastenlapsi) käy vaan piipahtamassa meillä" . Tai kerran, kun ääneen sanoin, että on väsyttävää, kun joutuu koko ajan miettimään kummassa mummolassa syö tai on yötä. Kuukauden päästä, kun menimme anoppilaan anopin kommentti oli " mummakin (mieheni mumma) niin toivoo teitä käymään, mutta sanoin sille, että piip (siis mä) on nyt niin stressaantunut kyläilystä. Siis mähän tuon valituksen tietty alotin, mutta mua vaan rasittaa, kun ei voi mitään sanoa suoraan, vaan asiat pitää esittää noin. Dementiaan en hänen kohdallaan usko, koska hän on vasta 60.
No, se tästä valituksesta:)
Ei tuollaista tarvitse kenenkään kuunnella. Itse olen käyttänyt loputtomasti aikaa pohtiessani, että kuka on sanonut, mitä, miten ja milloin ja onkohan näillä mitään tarkoitettu (no ei tietenkään ole miehen ja anopin mielestä). Ja kantani on se, ettei tuollaiseen kannata aikaa ja energiaa tuhlata. itse olen tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa, joilta pääasiassa saan energiaa ja jotka eivät ainoastaan kuluta energioitani saati sitten aiheuta pahaa mieltä.
Anoppi on myös oikein sammakkokone ja miehessä on sama vikaa. En tiedä kummassa on enemmän. Jos miehen kanssa meillä olisi hyvä suhde jaksaisin anoppia paremmin, mutta koska miehenkin kanssa on ongelmia käyvät ongelmat anopin kanssa ylivoimaisiksi.
Itse tapaan anoppia harvakseltaan. Vuosi- kaksi oli todella hiljaista. Sitten välillä on nähty useammin ja taas vähemmän. Välit ovat todella etäiset. Meidän perheen tai minun asioista ei juurikaan puhuta, eivätkä ne mielestäni anopille edes kuulu. Kerron henkilökohtaisia asioitani henkilöille, joihin luotan ja jotka osaavat vastata niihin rakentavasti.
Anoppi ei myöskään kuule omaa puhettaan ja miehenkin on hyvin vaikea ymmärtää, että voin loukkaantua anopin puheista. Osin näissä on ihan selvästi kyse perheiden välisistä eroista puhetavoissa. Miehellä käytetään tylympää kieltä, kommentoidaan ihan kaikkea jne. Kotonani tällaista tapaa ei ole. Toisaalta en ole koskaan kokenut enkä edes halunnut osaksi miehen perhettä, kun he taas ovat tulkinneet, että mahdollisesti olen osa sitä tai että vähintäänkään en ole " vieras" , jota kohtaan kuuluisi olla kohtelias.
Ja tekisi myös taas mieli sanoa, että anoppisi kuulostaa vähän narsistiselta.. Siis jos ei myönnä mitään ja sinä olet aina se syyllinen ja sinut vähintäänkin saadaan tuntemaan syyllisyyttä.
Vähennä käyntejä ja toiseksi lataa samalla mitalla takaisin samaa tekstiä. Kyllä se viesti menee perille.
Olen ollut mieheni kanssa noin 10v. Anoppi oli aluksi ihan ok, toki aina on laukassut mitä sylki suuhun tuo, kun ei yhtään ajattele.
Noin vuosi sitten tuli viimeinen ilkeys hänen suustaan, ajattelin että mun puolesta saavat olla, mun on parempi olla kun nollaan koko ihmiset (anoppi+appiukko) ja asetun heidän yläpuolelleen, mun ei tarvitse olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Anoppi riitelee sisarustensakin kanssa. Lapsenlapsistaan hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut, jos ne harvoin siellä käyvät niin anopilla on muka aina jotain muuta tekemistä, joten semmonen isoäiti. Lapsillani kahdella pienellä pojalla ei muuta mummoa ole, joten tilanne on tosi kurja.
Onneksi appivanhemmat asuvat kaukana, eikä tarvitse nähdä!
mä en ota niihin mitään kantaa, suhtaudun välinpitämättömästi koska olen päättänyt että en ala hänen kanssaan riitelemään. Tähän saakka on pokka pitänyt ja omanarvontunto riittännyt.
Joskus tekisi kyllä mieleni sanoa, kuten tätini sanoi omalle äidilleen pienenä tyttönä kun äiti häntä jostakin torui: " Kyllä mie oon ihan tarpeeks hyvä siulle" .
Tuntuu tosi hienolta kun mieheni joskus sanoo minun kuulteni äidilleen että nyt kommentointi saisi taas riittää.
Mehän voitais pyytää omaa palstaa tyyliin " Anopista asiaa" ...
Joka tapauksessa, itsekin niin monesti mieleni pahoittaneena, olen päättänyt olla olematta missään tekemisissä anoppini kanssa. En vastaa enää edes hänen soittoihinsa ja asia on valjennut pikkuhiljaa hänellekin. Ihminen, joka on riitaantunut oman sukunsa, omien lapsiensa, ex-miniöidensä ja nyk. miniöidensä kanssa, voisi katsoa peiliin, eikä syyttää tilanteesta aina sitä toista osapuolta.
Viikonvaihteen Ilta-Lehdessä oli Sofian sohvalla lukijan kirje, johon Sofia vastasi, ettei sukulaisten kanssa tarvi olla missään tekemisissä, appivanhempia kun ei voi valita puolin eikä toisin - yleensä - pienimuotoinen small talk riittää esim. perhejuhlissa tavatessa. Hyvä vastaus, aion todellakin noudattaa jo tuota hyväksi kokemaani linjaa.
mulla on mahottoman mukava anoppi,mut mun oma isä alkoi vuosia sitten harrastaa noita ilkeilyitä et:mitä lapsesta voi tulla kun on tollanen äiti;ym.ym.mutta isällä todettiin pian alshaimerin tauti ja ikää 60v.
Auttaisiko, jos antaisit samalla mitalla takaisin hänelle? Puhuisitte suoraan asiat halki, eikä mitään sellaista piilovit...lua. Tai sitten toinen vaihtoehto... älä ole kuulevasi hänen tökeröitä kommentteja, äläkä yksinkertaisesti tapaa häntä vähään aikaan. Ei hänen kanssaan ole mikään pakko olla tekemisissä, vai onko?
Itse keskityn lehden lukemiseen, kun tuleva anoppi vaahdottaa tulemaav ja vastailen tarpeen tullen " niihän se kai on" tai hymisen vaan. En yksinkertaisesti jaksa alkaa väittelemään hänen kanssaan mistään, en ainakaan vielä.
Voimia!
Meillä myös anoppi päästelee suustaan ihan mitä sattuu... olen kyllä tullut siihen tulokseen, ettei se pahalla niitä sano, ei vaan yhtään ajattele että minä saattasin loukkaantua sen jutuista. Ollaan niin erilaisia ihmisiä, että ajatusmaailmatkin on hyvin erilaiset.
Itse olen ratkaissut ongelman niin, että olen vähentänyt anoppilassa käyntejä huomattavasti, pistän vaan miehen ja pojan sinne. Ihan puistattaa ajatella mitä kaikkea herkkuja (karkkia, keksiä, jäätelöö ym.) se anoppi siellä pojalle työntää, vaikka sopimus PITI olla, ettei anneta kuin vähän, ja sekin ruoan jälkeen. No, anopilla on siellä ihan omat säännöt, minun ja miehen kasvatusperiaatteille suurin piirtein vaan nauretaan...
Silloin kun sinne sitten menen kylään, niin annan sen juttujen mennä samantien toisesta korvasta ulos, jos mahdollista. Joskus kyllä verenpaine nousee, niinkun viimeks kun poika oli siellä yötä, niin anoppi sitten tokaisi, että on jostain tullut lapselle sellanen paha tapa, että koko ajan vaan haluaa keksejä syödä. Että jostain tullut semmonen paha tapa??? Vihjas siis että minähän sen olen herkuille opettanut, vaikka itse niitä sille koko ajan työntää. Että näin meillä. Itse en haluaisi millään riidellä, kun on kuitenkin lapsen isovanhemmista kyse (appiukko melkein yhtä paha).
Mutta tsemppiä teille kaikille anopin kanssa tuskaileville. Koitetaan jaksaa! :)
Ja sitten perustelut miksi pitää sietää:
anoppi on miehenne äiti, ja hänelle tärkeä ihminen
anoppi on lastenne mummo ja heille tärkeä ihminen
Antakaa siis puhaltaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kasvattakaa vähän paksumpi nahka. Anopin haukkuja ei sen sijaan tarvitse sietää, mutta niihin pitää puuttua teidän miestenne koska
te olette miehillenne rakkaita, ja loukaamalla teitä miehenne äiti eli anoppinne loukkaa myös miestänne
Jos miehenne ei puutu tilanteeseen, niin muistuttakaa häntä siitä, että siinä tapauksessa hän loukkaa teitä mitätöimällä tunteenne. Ja oikeasti rakasta ihmistä ei kyllä tahallaan loukata, puolin ja toisin.
Sama muuten pätee sitten teidän vanhempienne ja miestenne välisiin suhteisiin....
Anoppilassa ei ole pakko vierailla jatkuvasti, mutta jonkunlaiset suhteet kannattaa edellämainituista syistä edes yrittää pitää yllä. Kun anoppi oikein motkottaa niin niin nyökkäilkää vaan että niin se taitaa olla (anoppia taatusti harmittaa kun moitteet valuvat kuin vesi hanhen selästä... ja samalla te saatte " kostonne" )
Toisaalta jos tarvitsette jatkuvasti anoppia lastenvahdiksi niin silloin annatte anopille vallan, ainakin mikäli anoppi vahtii lapsianne ilmaiseksi....
on myös mun taktiikka. Onneksi asutaan kohtuullisen kaukana toisistamme. Anopilla ja apella on alkoholiongelma, joten lapsia ei voi kuvitellakaan antavansa heidän hoitoonsa. Ovat omasta mielestä kovinkin sivistyneitä ja korostavat akateemisyyttään, mutta alkoholisti mikä alkoholisti. Ja kun ollaan hiukan maistissa erityisesti anoppi on todella kärkäs - eikä se siitä mihinkään muutu puhumalla. Hänellä on oikeasti raskas lapsuus takana, mutta siihen vetoamalla ei mielestäni voi ikuisesti loukata toisia. Erityisen ikävä hän on omaa tytärtään kohtaan. Mutta on päätettävä halutaanko olla missään tekemisissä, joten olen ajatellut juuri samoin kuin edellinen kirjoittaja, annan hänen juttujen mennä kuin vesi hanhen selästä. Ainoastaan silloin on puututtava kun puhuu aivan suorastaan sairaita juttuja lapsille, ja siitä onkin sitten helvetti irti. Miehen siskon lapsia olivat hakemassa kylään humalassa jonkin aika sitten, vaikka ovat olleet katkaisussa. Aiemmin alkoholismi on ollut ihan kielletty juttu, mutta viime kesänä vetivät sellaisen putken, että eivät enää pärjänneet ilman apua. Meillä on tapahtunut niin törkeitä juttuja (anoppi valehtelee tai sitten sen päässä asiat muuttuvat kummallisesti) että niitä ei edes viitsi toistaa. Mutta kai lasten takia on oltava jonkinlaisissa väleissä, mutta tosiaan niin, että lapsilla on turvallista olla. Mitä vanhemmaksi anoppi ja appi tulevat, sen hullummiksi menevät, täytyy yrittää vaan itse olla reagoimatta liikaa ja pitää pää kylmänä.
Ai koska mummo on lapsille tärkeä? Viimeksi, kun mummo kävi pyörähtämässä (onneksi vain pyörähtämässä), lapsi juoksi sängyn alle piiloon itkemään, eikä suostunut tulemaan sieltä, kuin vasta noin vartin päästä mummon lähdettyä, pitkien maanitteluiden kera.
Mieheni sanoo äidistään usein, että " on ihan sama, vaikka kuolisi samantien" .