Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelette, jos lapselle ei oteta kummeja?
26.04.2016 |
Ei sillä, että välittäisin mitä muut ajattelevat, mutta kysynpä nyt kuitenkin... :) Odotetaan esikoista ja ei kuuluta kirkkoon, on suunniteltu jotain pienimuotoista nimenantojuhlaa, kun vauva syntyy. Nyt olen miettinyt viime aikoina, että pitääkö lapselle valita kummit? Tuo kummiasia liittyy niin vahvasti kirkolliseen kasvatukseen, mikä taas ei liity meihin. Mies haluaisi kummit, mutta ymmärsi kyllä mun perustelut asiaan eikä ollut mitenkään ehdoton asian kanssa.
Mun perustelut liittyy lähinnä omiin kokemuksiin niin kummilapsena kuin kummitätinä ja samoin sitten lähipiirissä nähtyyn kummeiluun. Itse muistan omat kummit lähinnä lahjoista jouluna, synttärinä, rippijuhlissa ja lakkiaisissa. Siihen se yhteydenpito sitten jäi. Olisin halunnut tavata heitä, mutta jotenkin omatkaan vanhemmat ei sitä yhteyttä pitäneet heihin niin paljon. Ei kyläilty tai mitään enää, pienempänä kyllä paljonkin. Rippijuhliin ja lakkiaisiin kutsuttiin, mutta vain yksi tuli paikalle. Yksi kummeista kuoli, toinen sairastui vakavasti, hieman eristäytyi ihmisistä ja kolmas asuu kaukana. Itse olen kummina ex-avopuolison siskon lapselle, mutta eron jälkeen yhteydenpito jäi niin yksipuoliseksi, että lopulta luovutin. Nyt sitten lähipiirissä seurannut tuota kummitouhua ja osa kummilapsista mieltää homman vain lahjojen saanniksi. Nyt esitellään jo nimpparilahjatoiveita puoli vuotta etukäteen. Mun on vaikea käsittää tätä nimpparijuhlaa, kun itse sai vaan mummolta kortin... :D Osa kummeista on yrittänyt viettää aikaa lasten kanssa ihan kotosalla, vienyt elokuviin, tapahtumiin tai keikoille. Mutta niiden järjestely on kuulemma usein työn ja tuskan takana, kun lapsilla on niin paljon harrastuksia. Ja sitten, jos ei anna mitään lahjaa niin se on loukkaavaa ja lapsi on tyystin unohdettu. Karu fakta on se, että monella näistä lapsista on jo kaikkea ja lahjan saadessaan olen itse todistanut niitä pettyneitä naamoja. On aika kiusallista kaikille osapuolille.
Eli, olenko ihan sika, jos lapselle ei oteta kummeja ollenkaan? En halua, että väki kokee kummina olon velvollisuutena tai toimii vain lahja/raha-automaattina. Luotan siihen, että ne läheiset ja ystävät ovat elämässä mukana, vaikka mitään kummeja ei erikseen nimetäkään. Mies taas tuntuu pelkäävän ehkä enemmän muiden ihmisten reaktiota asiaan.
Kommentit (19)
Ei todellakaan tarvitse kummeja, mikäli lasta ei kasteta. Pitäkää vaan ihan reilusti nimiäiset nimiäisinä. Kristittyjen apinoiminen nimiäisissä "kummitustäteineen / -setineen" on todella WT. Joko kunnolliset ristiäiset tai sitten teidän tapauksessanne hyvällä maulla toteutetut nimiäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkaan lapsillani ei ole kummeja. Hiukan kaduttaa.
Koen nyt, että on vaan lapselle hyväksi, jos on elämässä mukana turvallisia aikuisia enemmänkin. On kuitenkin totta, mitä kirjoitit - mistäpä sellaisen ihmisen löytää, joka mielellään olisi aktiivisesti mukana lapsen elämässä. Kaikilla on kiirettä tarpeeksi omassakin elämässä.
Ei meidänkää lapsella oo kummeja, ei kuuluta kirkkoon. Sukulaisia ja perhettä kyllä on jotka sitten muistaa merkkipäivinä. Ihmettelisin jos kirkkoon kuulumattomalle, ei kastetulle otettaisiin kummit, koska sehän liittyy vahvasti kristinuskoon (eng. godmother ja godfather).
Miksi ihmeessä ottaisit kummit jos et kasta lasta? Älä nyt ole älytön. Kummijuttu on kivireki niillekin jotka haluavat viettää ristiäiset. Ei kummeilla mitään oikeaa muuta virkaa nykyään ole. Mitä ei voisi muutenkin tehdä.
Onko kokemusta siitä, miten läheiset on suhtautuneet siihen ettei lapselle ole valittu kummeja? :)
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kokemusta siitä, miten läheiset on suhtautuneet siihen ettei lapselle ole valittu kummeja? :)
AP
Kyllä meillä ainaki ne ymmärsi sen yhtälön kirkkoon kuulumattomuuden ja kummittomuuden välillä, eipä ne siihen mitenkään erikoisemmin suhtautuneet. Ei tullut taivasteluja, paheksuntaa tai semmosta. Voihan se tietenki joillekki olla erikoista kun ollaan totuttu elämään kristillisten normien mukaan.
Jos lasta ei kasteta, niin ei tarvita kummeja. Joskus kirkkoon kuulumaton on epävirallinen kummi. En tiedä miksi kutsuttaisiin "kummeja", jos lasta ei kasteta. Eikö lapsella ole läheisiä ilman tällaista nimeämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suku on sukua ja läheiset läheisiä ilman kummi-nimitystä. Eiköhän tuokin traditio pikkuhiljaa kuole pois.
Kysyit, mitä ajattelen, jos lapsella ei oo kummeja. Ajattelen, että perheellä ei ole ketään, jota pyytää kummiksi. Vähän surullista lapsen kannalta, ajattelen.
Luin ketjun vastaukset ja toki ymmärrän, että kummius kuuluu kristinuskoon voimakkaasti. Silti monet kirkkoon kuulumattomat ovat halunneet nimetä lapsilleen erityiset aikuiskaverit. Kutsua heitä voi kummeiksi ja kummituksisksi tai miksi hyvänsä. Voisin kuvitella, että "kummin" kanssa voisi etukäteen jutella, minkälaista kummiutta hänen toivoisi lapsen kanssa toteuttavan. Ja lapsensahan voi kasvattaa siihen, ettei lahjat oo se juttu.
Itse olen kuuden lapsen kummi ja omilla lapsillani on myös kummeja. Yritetään tavata puolin ja toisin ja pitää muutenkin yhteyttä. Kummius on erityinen suhde lapsen ja aikuisen välillä ja ainakin oma kokemukseni on, että kummi on lapselle ilo. Omista kummeistani toinen pari erosi ja kummisetä katosi elämästäni. Ajattelen häntä silti lämmöllä. Keskimmäisen lapsemme kummipari myös erosi, mutta molemmat ovat säilyneet lapsen elämässä mukana. Vaikka omien kummiteltavien kanssa välimatkaa on, yritämme pitää yhteyttä silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse ei ole siitä, että meillä ei olis läheisissä ketään, jota pyytää kummiksi. Halukkaita varmasti on niin sukulaisissa kuin ystävissä, mutta kyllä alan itse kallistua aika vahvasti tuon kummittomuuden puolelle. En usko, että lapsi siitä saa traumoja. Mummoja, pappoja, tätejä, setiä, serkkuja, kavereita, tuttuja ja naapureita riittää ihan muutenkin.
Syy, miksi kyselen tätä täältä niin itseäni kiinnostaa mitä ihmiset ylipäätään ajattelevat asiasta. Kummankaan suvussa ei ole lapsia, joilla ei olisi kummeja. Joten epäillään, että asiaa tullaan ihmettelemään ja osa voi siitä loukkaantua. Pahoin pelkään, että nimenomaan ne loukkaantuvat joiden lapsilla on useampi kummi ja kummit toimivat juurikin tuollaisina lahja-automaatteina.
AP
Nostan vanhan ketjun, kun itse painin saman asian kanssa.
Emme kuulu kirkkoon emmekä kasta vauvaa. Lisäksi asumme ulkomailla kaukana lähisuvusta ja vanhemmista ystävistä. Tarkoituksena muuttaa vielä kauemmas kaikista lähitulevaisuudessa.
Kummit olisivat vain lahja-automaatteja. Ei välttämättä nähtäisi edes vuosittain. Sitten taas lapsi olisi esim. koulussa erilainen, kun ei olisi kummeja.
Onko kellään uudempia kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei kuuluta kirkkoon, niin silloin ei tietenkään kummeja. As simple is that.
En kyllä ihmettelis lainkaan. Jos siis joku ystävä kehtaisikin loukkaantua siitä, ettei ateisti leiki uskovaa, niin omapahan on mielipahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole siitä, että meillä ei olis läheisissä ketään, jota pyytää kummiksi. Halukkaita varmasti on niin sukulaisissa kuin ystävissä, mutta kyllä alan itse kallistua aika vahvasti tuon kummittomuuden puolelle. En usko, että lapsi siitä saa traumoja. Mummoja, pappoja, tätejä, setiä, serkkuja, kavereita, tuttuja ja naapureita riittää ihan muutenkin.
Syy, miksi kyselen tätä täältä niin itseäni kiinnostaa mitä ihmiset ylipäätään ajattelevat asiasta. Kummankaan suvussa ei ole lapsia, joilla ei olisi kummeja. Joten epäillään, että asiaa tullaan ihmettelemään ja osa voi siitä loukkaantua. Pahoin pelkään, että nimenomaan ne loukkaantuvat joiden lapsilla on useampi kummi ja kummit toimivat juurikin tuollaisina lahja-automaatteina.
AP
Lapsi saisi traumoja? Anteeksi? Siis mistä? ?????????? Ovatko teidän kaikkien kummit olleet niin läheisiä ja tärkeitä ja ihania teistä, ja antaneet niin paljon lahjoja ja kaikkea hyvää, että olisitte traumatisoituneet ilman, tai traumatisoisuneet, jos joutuisitte kuuntelemaan, että jollakin onkin ollut sellainen kummi? Mitäh?
Koko kummi-instituutio on uskovaisten typerä juttu muinaisilta ajoilta.
Kirkkoon kuulumattomana ei kummien puutetta ole kukaan ihmetellyt. Lapsi itse joskus kysyi ja sanoin sen liittyvän kirkkoon ja kasteeseen, asia sillä selvä.
Serkun äiti (siis veljeni ex) edelleen muistaa syntymäpäivät ja järjestää serkuksille leffareissuja tms. Muut harvemmin lähettää edes korttia.
Ei meidän lapsella ole enää edes mummoa, mutta mummon hyvä ystävätär otti sen pestin ja mummottaa meidän muksua ihan täysillä. Kiitos hänelle!
Kaikki ei vaan elä.saman kaavan mukaan.
Emme kasta lasta eikä meille tule ns. siviilikummejakaan. Mulla on mennyt usko koko kummiuteen, en luota että ne kummit pysyisivät lapsen elämässä. Omat kummini eivät ole olleet mitenkään elämässäni läsnä, ja he ovat sentään vanhempieni sisaruksia. Samaa etääntymistä oon nähnyt niin monen muunkin kohdalla.
Kummisuhde on itse asiassa harvoin aidosti läheinen ihmissuhde, yleensä se on väkinäistä synttärilahjojen ostamista ehkä 8 ekaa vuotta ja sitten hiipuu. Kasvatuksellista otetta on monissa tapauksissa turha odottaa, vaikka sehän se perimmäinen tarkoitus kai on.
Joskus kummi valitaan ihan oudoista syistä, esim. yksi oma kummini on valittu kaikesta päätellen säälistä ja koska hän on lähisukua. Vanhempani varmaan ajattelivat, että kukaan muu ei koskaan tule pyytämään häntä kummiksi. No sille on syynsä... Hyvin epäsosiaalinen ihminen, ei kummiainesta.
Haluan omalle lapselleni ympärilleen turvallisia aikuisia, mutta ei sitä varten tarvitse lyödä mitään kummin leimaa otsaan. Kummius velvoittaa, ja sitä en halua. Haluan, että lapselleni tärkeät ihmiset ovat hänen elämässään omasta aloitteestaan ja vapaasta tahdostaan.
Eipä siinä mitään, jos joku ei halua lapselleen kummeja. Ei ne kummit mikään pakollinen välttämättömyys ole.
Itse toivon, että lapsillamme olisi kummit tulevaisuudessa (jos nyt siis lapsia saamme). En kuitenkaan tarkoita kummilla mitään lahja-automaattia. Ennemminkin toivon, että kummit voisivat olla lasten elämässä läsnä turvallisina ja luotettavina aikuisina vanhempien ja muiden sukulaisten lisäksi.
En mitään. Ei nykyään kummit ole mitenkään merkittäviä. Omat kummit asuneet Ruåtsissa enkä ole heitä ikinä nähnyt tai mitään kuullut.