Koiran rekisteröimättä jättämisestä jatkossa tuntuvat seuraamukset
YLE:
Eduskunta päätti tänään lakimuutoksesta, jonka myötä koiran rekisteröimättä jättämisestä voi napsahtaa omistajalle tuntuvat seuraamukset.
Jatkossa eläimen rekisteröimättä jättämisestä voi saada vähintään 300 euron ja enintään 5 000 euron seuraamusmaksun. Maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan STT:lle, että koirien kohdalla kyse olisi lähtökohtaisesti 300 euron maksusta.
Koirien rekisteröinnin avulla pyritään ehkäisemään pentutehtailua ja lemmikkien laitonta maahantuontia. Tällä hetkellä vain noin puolet Suomen 800 000 koirasta on ilmoitettu koirarekisteriin lain vaatimusten mukaisesti.
Taas on tehty tarpeettoman iso kärpäslätkä hoitamaan pienen pientä kärpästä.
Pitäskö oikeasti pysähtyä pohtimaan miksi vain noin puolet Suomen 800 000 koirasta on ilmoitettu koirarekisteriin lain vaatimusten mukaisesti...?
Kommentit (5)
Miten mun streliloitu narttu lisää pentutehtailua ku en oo rekisteröinyt sitä mihinkään?
Ruvin koirarekisteri on haltijarekisteri, ei omistajarekisteri. Olen tästä vääntänyt ruvin kanssa kun eivät itsekään tunnu ymmärtävän asiaa. Se henkilö, jonka hallussa koira on, on velvollinen rekisteröimään koiran. Tämä on erittäin oleellista esim tilanteissa joissa koiralla on useampi omistaja eri osoitteissa, niin silloin se jonka hallussa koira on rekisteröi koiran. Tai jos kasvattaja sijoittaa narttupennun, niin tällöinkin kasvattaja on omistaja, mutta koira asuu sijoituspaikassaan eli ei omistajan kotona.
Ja taas kerran tuossa jutussa uhattiin omistajaa rapsuilla.
samaan sarjaan kuin mopojen desipeli mittaukset piti tulla jo 6v sitten. voin sanoa poliisille haisv kun syynää meidän peniä ja kova ääniset mopot menevät ohi. eviran suojatyöläisille kepu järkkää edes jotain tehtävää. takseista ja sotesta ei riittänytkään turvenuijien muijille töitä. korruptio vapaassa suomessa on maan tapa järkätä valtion suojatöitä.
Koiraveroksi 20 000 EUR vuodessa