Mä en ole koskaan matkustanut valmismatkalla tai minkään matkayhtiön pakettimatkoilla. Kertokaa hyviä puolia sellaisista, jos teillä on kokemusta myös omatoimimatkoista!
Olen matkustellut todella paljon, yksin, kavereiden kanssa, perheenä. Olen aina varannut erikseen lennot itse (reittilento) ja erikseen hotellin tai muun majoituksen itse.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt, mitä hyötyä noista valmismatkoista on matkailijalle? Mulla on vain ennakkokäsityksiä, kun ei kokemusta ole. Ennakkokäsitykseni on varmaan syntynyt lapsuudenkaverini 80-luvun matkoista, jolloin mentiin laumana lentokentälle, koko konkkaronkka samalla bussilla yhteen hotelliin ja kierrettiin saman porukan kanssa viikko nähtävyyksiä jossain Espanjassa.
Kommentit (31)
Olen ollut sekä että. En tosin koskaan sellaisella, missä liikuttaisiin porukalla, enkä tiedä, onko sellaisia olemassakaan. Valmismatkoissahan jakaannutaan ihan eri hotelleihin eri seuduille, ja siellä liikutaan ihan omaan tahtiin, vuokrataan autoja jne.
Yleensä oman perheen jutut teemme omatoimilomina, suvun kanssa mennään pakettimatkoille. Ja ne ovat sellaisia etelän kohteita, kun taas omat reissut ovat huvipuistokohteita tai vaikka Englannin maaseudun ympäriajelua.
Minusta noita on turha arvottaa, matkustaminen on joka tapauksessa aina mukavaa. Lapset ja isovanhemmat viihtyvät rantalomakohteissa, joten välillä niitäkin.
Ei sellaisia 80-luvun porukkamatkoja enää olekaan, paitsi jos joku yhdistys tms. järjestää. Pakettimatka tulee tosiaan usein halvemmaksi, jos on koko perhe reissussa. Omatoimisia nekin on nykyisin, tosin halutessaan voi käyttää oppaan palveluja.
Olen ollut sekä että. Valmismatkoilla en osallistu mihinkään retkiin ym. vaan olen omatoimilomalla. Tuolloin lennot ja hotellit on saanut niin paljon halvemmalla vs. omatoimiloma, joten valinta on ollut matkan hankinta matkatoimiston kautta. Niihin suomituristeihinkaan en ole sitten yhteisen lennon ja lentokenttäkuljetuksen jälkeen törmännyt. Nyt tosin lentokenttäkuljetuksetkin pitää maksaa valmismatkoilla erikseen.
Itselleni ei siis ole suurta merkitystä, onko matka valmismatka vai omatoimimatka. Päätökseeni vaikuttaa hinta, lentoaikataulu, suorien lentojen mahdollisuus, hotellin sijainti...Joskus omatoimimatka on halvempi ja joskus taas valmismatka. En maksa omatoimimatkasta, jos saman matkan saa matkatoimiston kautta valmismatkana halvemmalla ja päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Me matkustetaan usein lasten kanssa valmismatkoilla, koska niistä löytyy isolle perheelle halvimmat vaihtoehdot. Kätevää on bussikuljetus hotellille, joskin siitäkin joutuu nykyään maksamaan erikseen. Muutenhan nuo ei eroa omatoimimatkoista. Paitsi että voi soittaa oppaalle jos tarvii esim lääkäriä.
Miksi pitää soittaa oppaalle, jos tarvitsee lääkäriä? Itse marssin suoraan vakuutusyhtiön hyväksymälle lääkäriasemalle tai soitan korkeintaan vakuutusyhtiölle varmistaakseni, voinko käyttää jotain muuta kuin heidän listoilla olevaa lääkäriasemaa, jos sellainen sattuu olemaan parempien kulkuyhteyksien varrella.
Oppaalla on paikallistuntemusta, ja tietoa esim lääkäreiden kielitaidosta. Mikä on aika olennainen asia, kun matkustaa maassa, jonka kieltä ei itse puhu.
No joskus ne pakettimatkat on huomattavasti halvempia.
Olen myös ollut sellaisella pakettimatkalla, jossa kierrettiin erilaisia linnoja ja kartanoita. Mun mielestä oli kätevää, että kuljtukset oli järjestetty, ovelta ovelle, eikä tarvinnut sumplia itseään bussiasemalta jonnekin muutamankymmenen kilometrin päähän maalle (olisi se onnistunut, taksilla jne mutta olisi ollut hankalaa) tai ajaa itse (siihenkin olisi pystynyt, mutta tarjoiluissa oli usein tilaviinejä yms joten niistä ei olisi voinut nauttia) ja ihan kaikki näistä paikoista ei ollut edes mitenkään jatkuvasti yleisölle avoinna, vaan ottivat väkeä vastaan vain ismpina edeltä sovittuina ryhminä - yksin jos olisi halunnut mennä tai parin kaverin kanssa, ei olisi onnitunut jkuin ehkä joskus kerran vuodessa järjestetttävänä puutarhapäivänä tms. Tämä on tietysti aika spesiaalitapaus - normaalisti turistikohteisiin pääsee kuka vaan koskavaan yksinäänkin, mutta nämä ei olleet varsinaisia turistikohteita. Olisin tietysti voinut mennä jollekin ihan muunlaiselle matkalle itsekseni, mutta halusin nähdä nuo kohteet.
Myös jotkut maat kuten Kiina on edelleen helpompia ja turvallisempia pakettimatkalla. Pohjoi-Koreaan ei taida muuten päästäkään. itseäni nämä kohteet ei kauheasti houkuta, mutta moni (korkeakoulutettu ja muuten paljonmatkustava) kaveri on todennut, että jos menee niin pakettimatka voi olla viisaampi.
Olen joskus ostanut pakettimatkan vain lentojen takia. Oli halvempi ostaa paketti kuin pelkät lennot. En sit käyttänyt sitä hotellia ja hoidin sen itse.
Molempia matkustustapoja käytetään. Nyt on varattu viikko Maltalla matkatoimiston kautta. Samoin Azoreilla oltiin kolme vuotta sitten valmismatkalla. Suorat lennot on se syy, miksi tuonnekin valittiin pakettimatka.
Ollaan myös tehty muutama kiertomatka; Kambodzan kiertomatkalla ja Kiinan kiertomatkalla oli mukana alueen hyvin tunteva opas, hienoja reissuja molemmat - omatoimisesti en olisi tuonne lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me matkustetaan usein lasten kanssa valmismatkoilla, koska niistä löytyy isolle perheelle halvimmat vaihtoehdot. Kätevää on bussikuljetus hotellille, joskin siitäkin joutuu nykyään maksamaan erikseen. Muutenhan nuo ei eroa omatoimimatkoista. Paitsi että voi soittaa oppaalle jos tarvii esim lääkäriä.
Miksi pitää soittaa oppaalle, jos tarvitsee lääkäriä? Itse marssin suoraan vakuutusyhtiön hyväksymälle lääkäriasemalle tai soitan korkeintaan vakuutusyhtiölle varmistaakseni, voinko käyttää jotain muuta kuin heidän listoilla olevaa lääkäriasemaa, jos sellainen sattuu olemaan parempien kulkuyhteyksien varrella.
No enhän minä sanonut, että oppaalle pitää soittaa, vaan että oppaalle voi soittaa! Joskus se vaan voi olla helpompaa, kun alkaa itse selvittää missä on sopiva lääkäri. Se on jännä miten nää matkustusjutut voi herättää niin vihaisia tunteita.
Minusta on vain helpompaa vähän matkustavanan mennä joukon jatkona lentokentällä ja lentokentältä kohteeseen. Ei me kyllä muutoin ole sitten reissun aikana samassa koneessa tulleiden kanssa mitenkään yhdessä liikuttu. Nähtävyyden valitaan itse, mihin mennään, jos huvittaa joku retki tehdä. Se on kyllä sit matkanjärjestäjän toimesta helppo järjestää.
Olen osunut joskus valmismatkoilla parhaimpii nähtävyyksien esittelyihin. Esim. kävin Pompeijssa paikallisen oppaan kanssa ja vuosien päästä jonkun (en muista mikä firma) valmismatkan ryhmän kanssa. Sain huomattavasti enemmän tietoa ja mielenkiintoisia juttuja matkatoimiston oppaan kanssa.
Valmismatkat muistuttavat nykyisin omatoimimatkoja. Perushintaan sisältyy lento ja hotelli. Lentokenttäkuljetuksista ja retkistä maksetaan erikseen. Retketkin on yhä useammin ulkoistettu paikallisten yritysten vetämiksi kansainvälisiksi retkiksi. Toki niitä suomen kielisiäkin retkiä taitaa yhä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me matkustetaan usein lasten kanssa valmismatkoilla, koska niistä löytyy isolle perheelle halvimmat vaihtoehdot. Kätevää on bussikuljetus hotellille, joskin siitäkin joutuu nykyään maksamaan erikseen. Muutenhan nuo ei eroa omatoimimatkoista. Paitsi että voi soittaa oppaalle jos tarvii esim lääkäriä.
Miksi pitää soittaa oppaalle, jos tarvitsee lääkäriä? Itse marssin suoraan vakuutusyhtiön hyväksymälle lääkäriasemalle tai soitan korkeintaan vakuutusyhtiölle varmistaakseni, voinko käyttää jotain muuta kuin heidän listoilla olevaa lääkäriasemaa, jos sellainen sattuu olemaan parempien kulkuyhteyksien varrella.
No enhän minä sanonut, että oppaalle pitää soittaa, vaan että oppaalle voi soittaa! Joskus se vaan voi olla helpompaa, kun alkaa itse selvittää missä on sopiva lääkäri. Se on jännä miten nää matkustusjutut voi herättää niin vihaisia tunteita.
Vihan tunteita? No ei ollut tarkoitus sun verenpaineita nostaa. Mielestäni se oppaalle soittaminen tuntuu vain turhalta, jos lääkäriin pitää päästä. Tai itse en ainakaan ole kokenut tarpeelliseksi soittaa asiasta oppaalle. Silloin toki tulisi soitettua, jos paluumatka viivästyisi sairastumisen takia. Itse olen joutunut Espanjassa sairaalaan ja ihan englannin kielellä ja espanjan alkeilla pärjäsin loistavasti. Samoin kun lapsi vietiin ambulanssilla astmakohtauksen takia päivystykseen Espanjassa.
Ainakin kerran on ollut varaamassamme hotellissa ylipuukkaus. Matkatoimisto järjesti meidät toiseen hotelliin sekä selvitti mahdollisuuden päästä kuitenkin varaamaamme hotelliin (pääsimme heti seuraavana päivänä). Jos tämä tilanne olisi tullut eteen omatoimimatkalla, niin olisipa ollut kädetön olo, kun olisi myöhään yöllä pitänyt alkaa selvitellä varamajoitusta. Tämän lisäksi on matkatoimiston palveluita käytetty juuri lentokenttäkuljetusten ja eläintarhareissun verran (helppoa, kun bussi lähtee läheltä hotellia ja palaa takaisin samaan paikkaan).
Vierailija kirjoitti:
Oppaalla on paikallistuntemusta, ja tietoa esim lääkäreiden kielitaidosta. Mikä on aika olennainen asia, kun matkustaa maassa, jonka kieltä ei itse puhu.
Tämä on muuten totta. Vaikka olenkin matkustellut paljon, olen pärjännyt aina englannilla, ranskalla ja espanjalla (plus vähän ruotsia, saksaa, italiaa) kaikissa maissa. Jossain Kiinan maaseudulla voisikin mennä sormi suuhun.
Tätä en ollutkaan tullut ajatelleeksi. Eli ehdoton hyvä puoli on paikallistuntemus ja kielitaito!
ap
Meiilläkin on korvatulehdukset, nilkan nyrjähtämiset ja vatsataudit hoidettu ilman oppaita itsenäisesti lomakohteiden lääkäriasemilla. Ei kai ne oppaat kädestä tule kiinni pitämään ja päätä silittämään sinne lääkäriin. Eri asia kai sitten, jos sattuu olemaan täysin kielitaidoton ja tarvitsee tulkkausapua.
Me alettiin käydä valmismatkoilla monen vuoden omatoimimatkojen jälkeen. Haluttiin saada rento matka vähällä vaivannäöllä. Toki edelleenkin tehdään omatoimisia matkoja, mutta lisäksi valmismatkoja.
Valmismatka on hyvin rento siksi, että senkun koneesta lampsii bussiin, joka vie oikealle hotellille. Jos ei ole toimivaa julkista liikennettä eikä intoa vuokrata autoa, on hauska mennä jollekin valmisretkelle: istua bussissa ja kuunnella paikallisten ihmisten elämästä jne (jos opas on hyvä).
Olen jopa kerran soittanut oppaalle, kun eksyin lomakohteessa :-D
Ja tosiaan, olen reppureissannut, reilannut, saarihypellyt jne. jne. 18-vuotiaasta asti. Kyse ei siis ole siitä, että en osaisi tehdä omatoimimatkoja. Olen siis nelikymppinen perheenäiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me matkustetaan usein lasten kanssa valmismatkoilla, koska niistä löytyy isolle perheelle halvimmat vaihtoehdot. Kätevää on bussikuljetus hotellille, joskin siitäkin joutuu nykyään maksamaan erikseen. Muutenhan nuo ei eroa omatoimimatkoista. Paitsi että voi soittaa oppaalle jos tarvii esim lääkäriä.
Miksi pitää soittaa oppaalle, jos tarvitsee lääkäriä? Itse marssin suoraan vakuutusyhtiön hyväksymälle lääkäriasemalle tai soitan korkeintaan vakuutusyhtiölle varmistaakseni, voinko käyttää jotain muuta kuin heidän listoilla olevaa lääkäriasemaa, jos sellainen sattuu olemaan parempien kulkuyhteyksien varrella.
No enhän minä sanonut, että oppaalle pitää soittaa, vaan että oppaalle voi soittaa! Joskus se vaan voi olla helpompaa, kun alkaa itse selvittää missä on sopiva lääkäri. Se on jännä miten nää matkustusjutut voi herättää niin vihaisia tunteita.
Vihan tunteita? No ei ollut tarkoitus sun verenpaineita nostaa. Mielestäni se oppaalle soittaminen tuntuu vain turhalta, jos lääkäriin pitää päästä. Tai itse en ainakaan ole kokenut tarpeelliseksi soittaa asiasta oppaalle. Silloin toki tulisi soitettua, jos paluumatka viivästyisi sairastumisen takia. Itse olen joutunut Espanjassa sairaalaan ja ihan englannin kielellä ja espanjan alkeilla pärjäsin loistavasti. Samoin kun lapsi vietiin ambulanssilla astmakohtauksen takia päivystykseen Espanjassa.
Mikä tän viestin tarkoitus oli? Kertoa, että olet ollut espanjalaisessa sairaalassa, etkä tarvinnut edes oppaan apua? Wow :) Joku nyt voi sairastuessaan tykätä soittaa hänelle annettuun numeroon, ja kysyä missä olisi sopiva lääkäri lähistöllä. Esim. minä saattaisin tehdä niin. Vaikka minunkin lapsi on viety ambulanssilla italialaiseen sairaalaan jalka murtuneena.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kerran on ollut varaamassamme hotellissa ylipuukkaus. Matkatoimisto järjesti meidät toiseen hotelliin sekä selvitti mahdollisuuden päästä kuitenkin varaamaamme hotelliin (pääsimme heti seuraavana päivänä). Jos tämä tilanne olisi tullut eteen omatoimimatkalla, niin olisipa ollut kädetön olo, kun olisi myöhään yöllä pitänyt alkaa selvitellä varamajoitusta. Tämän lisäksi on matkatoimiston palveluita käytetty juuri lentokenttäkuljetusten ja eläintarhareissun verran (helppoa, kun bussi lähtee läheltä hotellia ja palaa takaisin samaan paikkaan).
Meille kävi omatoimimatkalla tuollainen ylibuukkaus ja itse ei tarvinnut uutta hotellia etsiä, vaan tämä ko. hotelli hommasi meille uuden majoituksen ja maksoi erotuksen maksamastamme hinnasta. Yhden yön saimme siis tuossa hotellissa viikon sijaan olla. Ei olisi kyllä ollut mikään ongelma itsenäisestikään sitä uutta hotellia etsiä.