Poliisiin ei voi luottaa
Oululainen ylikomisario tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa virka-aseman väärinkäytöstä 40 päiväsakkoon.
Vuonna 1955 syntynyt, nyt jo eläkkeelle jäänyt poliisi oli toukokuun 2010 ja lokakuun 2012 välisenä aikana poistanut tai pyytänyt alaistaan poistamaan liikennevalvonnan järjestelmästä sellaisia rikesakkotapauksia, joissa ajajana oli ollut poliisi tai poliisilaitoksen vartija.
Poliisi työskenteli Oulun liikenneturvallisuuskeskuksessa ryhmänjohtajana.
Viidessä tapauksessa hän oli muuttanut tai pyytänyt alaistaan muuttamaan rikesakon pelkäksi kirjalliseksi huomautukseksi.
Toisen, vastaavanlaisista tapauksista syytettynä olleen poliisin osalta syyte hylättiin vanhentuneena.
Nykyisin alueelliset liikenneturvallisuuskeskukset on lakkautettu, ja kaikki poliisin automaattisen liikennevalvonnan valvontapisteiden kuvaustiedot siirtyvät Helsingin Malmilla sijaitsevaan Poliisin liikenneturvallisuuskeskukseen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016042521473063_uu.shtml
Eläkkeelle jäänyt poliisi tuomittiin tänään Oulun käräjäoikeudessa sakkoihin virka-aseman väärinkäytöstä.
Hän oli vuosina 2010-2012 katsonut sormien läpi ylinopeustapauksia, joissa kuljettajana oli ollut poliisi tai poliisilaitoksen vartija.
Toinen, vastaavankaltaisista teoista syytetty poliisi vapautettiin syytteistä, koska tapaukset olivat hänen osaltaan vanhentuneet. Hän toimii edelleen virassa Oulun poliisilaitoksella.
Oulun poliisilaitoksen poliisipäällikkö Sauli Kuha toteaa, että asiaa ei ole vielä käsitelty Oulun poliisilaitoksen sisällä, koska oikeudenkäynti on ollut kesken.
Kuhan mukaan asia otetaan virassa olevan poliisin osalta virkamiesoikeudelliseen menettelyyn, jossa katsotaan, aiheuttaako teko joitakin virkamiesoikeudellisia toimia. Näitä voivat olla huomautus, varoitus, määräaikainen virasta pidättäminen tai erottaminen kokonaan virasta.
Kuha pitää virasta pidättämistä epätodennäköisenä, koska kyseistä poliisia ei tuomittu käräjäoikeudessa mistään.
- Se arvioidaan, onko hän käyttäytynyt poliisimiehelle sopivalla tavalla, toteaa Kuha.
Hän kertoo, että syytteistä vapautettu poliisi on ollut koko oikeusprosessin ajan virassa.
- Ei tässä mihinkään väliaikaiseen virasta pidättämiseen ryhdytä.
Tahra poliisin maineeseen
Kuha toteaa, että tapauksella voi olla vaikutusta kansalaisten luottamukseen poliisia kohtaan ja että kyseessä on tahra poliisi maineeseen. Hänen mukaansa tapausten esiintulo on kuitenkin osoitus siitä, että poliisi hoitaa tehtäviään asiaankuuluvalla tavalla.
- Ei tässä ole sellaista henkeä, että näitä olisi piiloteltu. Ne on kaivettu esiin, ja syylliset on saatettu vastuuseen.
Poliisipäällikkö muistuttaa, että poliisi on suuri organisaatio.
- Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Pääsääntöisesti poliisi toimii asianmukaisesti.