Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi teekkarit tekevät vapusta numeron?

Vierailija
25.04.2016 |

Olen aina ihmetellyt teekkareiden tarvetta korostaa vapun riehaa, teennäistä juopottelua ja kokopäiväistä biletystä sekä tietysti myötähäpeää aiheuttavia tempauksia. Suuri osa meistä teki samanlaisia juttuja 15-vuotiaana, mutta teekkarit ovat kuin pippelinsä löytänyt pikkupoika. Äpyilevät viikon verran ja palaavat sitten derivaattojen ja sählyn täyttämään arkeen.

Syynä lienee perusteekkarin jähmeys ja ujous, minkä vuoksi hän ei nuorena, sen paremmin kuin myöhemmin aikuisenakaan, ns. irrotellut ja sählännyt turhia pois. Kaiketi siksi opiskelijavappuun ladataan kaikki paukut ja viinanjuonnista tehdään isokin numero. Toki ryhmäpaineella on osansa.

Olen työssäni tavannut satoja teekkareita ja hiljaisempaa sakkia on vaikea löytää. Ujoja, korrekteja ja viettävät kaiken vapaa-ajan perheensä parissa, omakotitaloa kunnostaen, autoa vahaten ja pihapiiriä laittaen. Sipilämäistä sakkia, kaikessa hyvässä. Miksi siis vappuna koetetaan olla jotain muuta? No, ehkä on hyvä kerran elämässä karnevalisoida itsensä ja kääntää omakuva päälaelleen.

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin aikanaan ensimmäisen vuoden teekkarin kanssa. Bileet kestivät viikon. Busseihin oksenneltiin krapulan ja uupumuksen vuoksi. Mutta piti vain jatkaa. Toinen toisiaan työnneltiin pitkin markettia ostoskärryissä ja ties mitä kaikkea jäynäksi kutsumisella oikeutettua puuhattiin. Jouduin viikkokausia jälkikäteen kuuntelemaan raportteja täysin ääliömäisestä käytöksestä ihmiseltä, johon olin aikanaan ihastunut hänen fiksuutensa vuoksi.

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Mielestäni on ihan okei juhlistaa kevättä ja käsillä olevaa lukuvuoden loppua ja ottaa yhtenä iltana hiukan vapauksia. Tolkuton hölmöily ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin typeryyttä. Viinahan siinä käskyttää parikymppisiä tupsupäitä.

Tämä kansakuntamme tuleva kerma taitaa vain olla melko huono sietämään kritiikkiä tästä aiheesta. Jossain määrin asia toki onkin niin, että omapa on krapulansa. Mutta toisille aiheutetuista vahingoista pitäisi tuollaisen kollektiivisen hölmöyden yhteydessä joutua maksamaan kunnon korvaukset ja kärsiä sanktiot hiukan tavallista ankarammin.

toivottavasti olet sittemmin löytänyt jonkun sukulaissielun  Joensuun maantieteiden tai historian opiskelijoiden joukosta. 

Vierailija
22/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska niillä ei ole mitään muutakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta koko opiskelijoiden vappurieha on täysin lapsellista touhua aikuisilta ihmisiltä. Tulevat kurahaalareissaan kaupunkien keskustoihin kännissä konttaamaan, meluamaan ja muuta liikkumista ja liikennettä tarpeettomasti häiritsemään. Pysyisivät vain siellä kampuksellaan juhlimassa vappua, niin kaikki olisivat tyytyväisempiä.

No, omapa on häpeänsä, jos siellä kännissä tokkaroivat kenties vaikka tulevan työnantajan silmien edessä. Kyllä voi kännisekoilut kaduttaa sitten myöhemmin, jos työpaikan saaminen kariutuu vaikka siihen. Ei kovin hyvää kuvaa taida työnantajalle mitkään kännisekoilut antaa.

Vierailija
24/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No, omapa on häpeänsä, jos siellä kännissä tokkaroivat kenties vaikka tulevan työnantajan silmien edessä. Kyllä voi kännisekoilut kaduttaa sitten myöhemmin, jos työpaikan saaminen kariutuu vaikka siihen. Ei kovin hyvää kuvaa taida työnantajalle mitkään kännisekoilut antaa.

Saa olla aika lesta pomona, että opiskeluaikainen känniörvellys wappuna merkkaa jotain :D

Vierailija
25/30 |

No kännioksennus työnantajan syliin tai vaatteille ei varmaan kovin hyvää kuvaa anna.

Vierailija
26/30 |

Kuulostaa ihan mun ja vaimon ensitapaamiselta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |

Onkohan pikkasen kaukaa haettua. Tullut viisi vuotta juhlittua vappua teekkariseurassa ja ikinä ole kukaan oksennellut tuntemattomien ihmisten syliin, puhumattakaan että jos näin kävisi niin se olisi nimenomaan juuri tuleva työnantaja. Mutta jatka sinä fantasioimistasi.

Vierailija
28/30 |

No onpa monissa opiskelijabileissä ollut porukka niin kännissä, että osa on oksennellut toistensa päälle tai syliin ja eivätkä kaikki ole välttämättä toisiaan edes kovin hyvin tunteneet. Että kyllä se vain on aivan mahdollista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
20.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
30/30 |
21.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En mää mittää mist tierä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi kaksi