Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi teekkarit tekevät vapusta numeron?

Vierailija
25.04.2016 |

Olen aina ihmetellyt teekkareiden tarvetta korostaa vapun riehaa, teennäistä juopottelua ja kokopäiväistä biletystä sekä tietysti myötähäpeää aiheuttavia tempauksia. Suuri osa meistä teki samanlaisia juttuja 15-vuotiaana, mutta teekkarit ovat kuin pippelinsä löytänyt pikkupoika. Äpyilevät viikon verran ja palaavat sitten derivaattojen ja sählyn täyttämään arkeen.

Syynä lienee perusteekkarin jähmeys ja ujous, minkä vuoksi hän ei nuorena, sen paremmin kuin myöhemmin aikuisenakaan, ns. irrotellut ja sählännyt turhia pois. Kaiketi siksi opiskelijavappuun ladataan kaikki paukut ja viinanjuonnista tehdään isokin numero. Toki ryhmäpaineella on osansa.

Olen työssäni tavannut satoja teekkareita ja hiljaisempaa sakkia on vaikea löytää. Ujoja, korrekteja ja viettävät kaiken vapaa-ajan perheensä parissa, omakotitaloa kunnostaen, autoa vahaten ja pihapiiriä laittaen. Sipilämäistä sakkia, kaikessa hyvässä. Miksi siis vappuna koetetaan olla jotain muuta? No, ehkä on hyvä kerran elämässä karnevalisoida itsensä ja kääntää omakuva päälaelleen.

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

saattaa johtua siitä, että saavat hyvän tekosyyn kiskoa virosta haettuja viinoja. pidetään hyväksyttävänä että vappuna juodaan.

Vierailija
2/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä muutkin opiskelijat bilettävät vappuna. Taidat olla kateellinen dippainsseille?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perinteet. Kukaan ei tosin kysy, mistä tällainen perinne on tullut tai onko siinä mitään mieltä. Joku teekkari voisi vastata tähän, kunhan on selvinnyt humalastaan. Btw, teekkareille voi tehdä vappuna pientä kiusaa saksilla, leikkamalla yo-lakista sen tupsun irti. Neuvon käyttämään Fiskarsin saksia, niin tuette samalla suomalaista työtä.

Vierailija
4/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tupsulakki maksaa noin 100€ eli varaudu korvaamaan se / käymään poliisiasemalla / ottamaan pataan.

Vierailija
5/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No hmm. Itse olen kyllä avoin ja sosiaalinen; emme siis varmaankaan ole vielä tavanneet! Vappu on kiva juhla, toki siihen kuuluu alkoholi, lähinnä kuohuvat. Mikä on hienompaa kuin juhlia kevättä yhdessä! Pippeliäni en kyllä vielä ole löytänyt, joten siihen en osaa samaistua. Meillä juhlitaan nykyään vappua isolla porukalla, kun lähes kaikilla on lapsia; ja toki nauttiminen jää siihen pariin kuoharilasiin.

Vierailija
6/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en ymmärrä miten jotain voi ottaa päähän toisten juhlimiset. Itse ainakin aion lauantaina juhlia vappua opiskelukavereideni kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäisen vuoden tekniikan ylioppilas (= fuksi) saa tupsun siihen lakkiin vappuna, jos on suorittanut kaikki tarvittavat suoritukset että on sen tupsun arvoinen. Mutta Vapun juhliminen ylioppilaspiireissä on kyllä perua vuodelta 1848.  Ja sitä tosiaan juhlii ihan kaikki korkea-asteen opiskelijat, eivät vaan teekkarit. 

Vierailija
8/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskas opiskelu vaatii parikseen reipasta hauskanpitoa! Teekkarit ovat sitä paitsi hyvin aktiivista väkeä ympäri vuoden - harrastustoimintaa on vaikka mitä ja siihen lisäksi kaikki turnaukset, tempaukset, jäynät sun muu kiva.  

Muut opiskelijat ovat apinoineet teekkareilta kaiken opiskelijahuvituksen, haalareita myöten. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vältän aina Helsingin keskustaa vapun aikoihin kun ärsyttää se lehden väkisin tyrkyttäminen. Tosin ärsyttää kaikki feissarit ja muut vastaavat myöskin. Terv. Tuotantotalouden DI

Vapun aattona Helsingin keskusta on ihan sikala.

Vierailija
10/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä

On teekkari?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa, muistaakseni kyllä vappua juhlittiin edeltävästi jo kuukauden ajan =) Ja osaahan sitä muutkin yliopistopiskelijat vappua juhlia.

Onko tämä hauskanpito sinulta jotain pois? Minusta on ihana katsoa kun opiskelijat ovat nuoria, kauniita ja heillä on mahdollisuus juhlimiseen. Eipä sitä töissä käyvänä pysty enää moiseen eikä ole tarviskaan. Kaiholla muistelen omia opiskeluaikoja, ihanaa.

Vierailija
12/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vältän aina Helsingin keskustaa vapun aikoihin kun ärsyttää se lehden väkisin tyrkyttäminen. Tosin ärsyttää kaikki feissarit ja muut vastaavat myöskin. Terv. Tuotantotalouden DI

Vapun aattona Helsingin keskusta on ihan sikala.

Just kuulen oli PASILASTA lehtikauppias! Välttele siis muutakin kuin keskustaa. Lisäksi on hyvä, jos et näytä rahakkaalta DI:ltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä

On teekkari?

Teknillisen yliopiston opiskelija

Vierailija
14/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on joku rumilus, jolle ei tuhansista teekkareista riittänyt omaa, vaan joutui tyytymään ammattikorkeakoululaiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä

On teekkari?

Teknillisen yliopiston opiskelija

teekkari = tekniikan ylioppilas.

Teknillisissä yliopistoissa opiskelee muitakin.

Vierailija
16/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seurustelin aikanaan ensimmäisen vuoden teekkarin kanssa. Bileet kestivät viikon. Busseihin oksenneltiin krapulan ja uupumuksen vuoksi. Mutta piti vain jatkaa. Toinen toisiaan työnneltiin pitkin markettia ostoskärryissä ja ties mitä kaikkea jäynäksi kutsumisella oikeutettua puuhattiin. Jouduin viikkokausia jälkikäteen kuuntelemaan raportteja täysin ääliömäisestä käytöksestä ihmiseltä, johon olin aikanaan ihastunut hänen fiksuutensa vuoksi.

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Mielestäni on ihan okei juhlistaa kevättä ja käsillä olevaa lukuvuoden loppua ja ottaa yhtenä iltana hiukan vapauksia. Tolkuton hölmöily ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin typeryyttä. Viinahan siinä käskyttää parikymppisiä tupsupäitä.

Tämä kansakuntamme tuleva kerma taitaa vain olla melko huono sietämään kritiikkiä tästä aiheesta. Jossain määrin asia toki onkin niin, että omapa on krapulansa. Mutta toisille aiheutetuista vahingoista pitäisi tuollaisen kollektiivisen hölmöyden yhteydessä joutua maksamaan kunnon korvaukset ja kärsiä sanktiot hiukan tavallista ankarammin.

Vierailija
17/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teekkariperinteitä vaalitaan. Muita kysymyksiä? t. Teekkari, joka on useimmissa vapputempauksissa mukana tälläkin hetkellä

Vierailija
18/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seurustelin aikanaan ensimmäisen vuoden teekkarin kanssa. Bileet kestivät viikon. Busseihin oksenneltiin krapulan ja uupumuksen vuoksi. Mutta piti vain jatkaa. Toinen toisiaan työnneltiin pitkin markettia ostoskärryissä ja ties mitä kaikkea jäynäksi kutsumisella oikeutettua puuhattiin. Jouduin viikkokausia jälkikäteen kuuntelemaan raportteja täysin ääliömäisestä käytöksestä ihmiseltä, johon olin aikanaan ihastunut hänen fiksuutensa vuoksi.

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Mielestäni on ihan okei juhlistaa kevättä ja käsillä olevaa lukuvuoden loppua ja ottaa yhtenä iltana hiukan vapauksia. Tolkuton hölmöily ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin typeryyttä. Viinahan siinä käskyttää parikymppisiä tupsupäitä.

Tämä kansakuntamme tuleva kerma taitaa vain olla melko huono sietämään kritiikkiä tästä aiheesta. Jossain määrin asia toki onkin niin, että omapa on krapulansa. Mutta toisille aiheutetuista vahingoista pitäisi tuollaisen kollektiivisen hölmöyden yhteydessä joutua maksamaan kunnon korvaukset ja kärsiä sanktiot hiukan tavallista ankarammin.

Ja sitten se jätti sut?

Ei, vaan se, että joukossa on joku idiootti, ei tarkoita, että kaikki on idiootteja. Toivottavasti löysit itsellesi lakimiehen tai kansantaloustieteilijän!! <3

Vierailija
19/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse asiassa minä jätin hänet, mutta kieltämättä suhde veteli viimeisiään pian sen jälkeen. Ja jos aika monet haalaripellet hölmöilevät, mikä tarvis niiden itseään fiksuina pitävien on mennä siihen mukaan? Summa summarum: joukkotyperyyttä. Vaan tuskin yksikään teekkari on kypsä ottamaan päätä pois perseestä...

Vierailija
20/30 |
25.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en tajua miksi niin monet lapsiperheet tekevät joulusta niin helvetinmoisen numeron. Joulu ei kiinnosta itseäni yhtään ja se on täysin merkityksetön juhla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi neljä neljä