Lue keskustelun säännöt.
Onko puolisosi paras ystäväsi?
24.04.2016 |
Itse en voi todellakaan sanoa, että olisi :(. Emme ole suorastaan onnettomia, vaikka tällä haavaa vaikeaa onkin - pienet lapset, univelka, arjen kuormittavuus jne. Mutta hyvinäkin aikoina mulla on aina läheiset naispuoliset ystävät olleet läheisempiä (olen itse nainen siis), ennen kaikkea koska mies ei ole kovin avoin ja pitää paljon sisällään. Itse olen avoin ja puhelias ja tykkään keskustella ihmisten kanssa ja ystävieni kanssa tämä onnistuu paremmin kuin mieheni.
En suoraan sanoen onko kukaan aiemmistakaan kumppaneistani ollut 'paras ystäväni'. Ehkä ei...
Pitäisikö oman kumppanin olla paras ystävä ja mättääkö suhde aina silloin jos näin ei ole? Onko onnellisen suhteen edellytys, että kaikesta puhutaan? Itse puhuisin mielelläni, mutta minkäs teet jos toinen ei halua. Oma avoimuuteni tuntuu välillä ahdistavan kumppaniani ja siksi olen itsekin lähes tarkoituksellisesti alkanut pitää vaikeitakin asioita välillä sisällä koska hän ei ole valmis keskusteluun. On muutenkin tuppisuu, ihan normaaleistakin asioista on vaikea keskustella.
Ihan suhteen alussa ei ollut näin, en tiedä olisinko lähtenyt kelkkaan jos olisi tiennyt miehen todellisen luonteen. Toisaalta on hellä ja luotettava ja hyvä isä jne. Sitoutunut perheeseen ja suhteeseen.
Joskus harkitsen jopa eroa. Kun tuntuu että asiat ovat jumissa eikä niistä voi puhua. Ja olen todellakin yrittänyt keskustella rakentavasti, koska tiedän että se on vaikeaa miehelle. Yritän antaa myös tilaisuuden avata keskustelun, mutta odottelulle ei näytä tulevan loppua...
Mies tietää ettei ole paras ystäväni eikä se tunnu häntä haittaavan. Hän ei ole kovin puhelias edes omien ystäviensä kanssa vaan pitää paljon asioita itsellään ihan kaikkien kanssa. On minusta vähän perhekulttuuri heillä.
Kommentit (35)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Puhumisesta sen verran, että puhumme kyllä, vaikka olemme erilaisia emmekä aina ymmärrä toisiamme. Ystävyys on muutakin kuin puhumista, se on halua ymmärtää ja oppia toisesta. Se on tukena olemista. Ystävyys ottaa huomioon toisen ihmisen persoonallisuuden, eikä pakota johonkin mitä ei vain ole.
Ystävyys on myös joustamista ja miellyttämistä. Usein parisuhteessa ystävyys ei onnistu kun mies ei suostu joustaa.
Eli tarkoittaako tämä teidän kohdallanne, että jaatte mieluummin/enemmän/syvemmin asioista ystävien kanssa kuin miehen? Itse teen näin ja jollain tapaa olen asiasta surullinen. Ehkä se liittyy kuitenkin enemmän siihen, että toivoisin miehen olevan halukas keskustelemaan asioista enemmän, enkä edes välttämättä se 'paras ystävä'..
terv ap
Silleen on mun paras ystävä, että matkustelen ja harrastan mieluiten mieheni kanssa. Kukaan muu ei tajua mun paskaa huumoria, me viihdytään yhdessä. Silleen ei ole, että minä pidän tosi paljon asioita sisälläni. En luota yhteenkään ihmiseen niin paljoa että kertoisin kaikki asiat ja fiilikset. Varsinkaan naisystäviin en luota, sen verran paljon olen saanut kuulla juoruja toisten ihmisten asioista
Minä en edes harkitse lähteväni rakentamaan parisuhdetta, jos en koe miehen voivan olla myös paras ystäväni. Tällä hetkellä olen sinkkuna, takana 14 vuoden suhde ja taloudellisilta näkökohdiltaan hyvin kinkkinen ero (jonka selvittely jatkuu edelleen vaikka erosta on kohta vuosi). Eroa ystävyytemme ei siis estänyt, mutta helpottaa kuitenkin erittäin paljon asioista sopimista reilusti ja ehkäisee tarvetta maksaa juristeille suuria summia asioiden setvimisestä.
Uskon, että ystävyydelle perustuvassa suhteessa toista on helpompaa kunnioittaa ja kohdella oikein, myös kriisien keskellä ja riitatilanteissa. Ystävyys ei kuitenkaan edellytä samankaltaisuutta, ainoastaan tahtoa asettaa toisen etu välillä oman edun edelle ja pyrkimystä nähdä asiat myös sen toisen näkökulmasta.
Tuohon miehen puhumattomuuteen en osaa ottaa suoranaista kantaa, olisiko se itselleni ystävyyden este. Olen tottunut rakentamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ratkaisemaan ongelmia puhumalla, mutta kai niitä voi muunkinlaisia tapoja olla. Erityisesti osalle miehistä toiminnalliset keinot ovat sanallisia tehokkaampia. Entäpä, jos ap yrittäisit tulla miestäsi vastaan tässä asiassa? Jos et enää ajattelisi että nimenomaan se puhuminen on olennaista ja alkaisitte harrastaa yhdessä sellaisia asioita, joista miehesi nauttii? Ehkä sitä kautta voisi käydä niin, että miehellesi olisi vuorostaan helpompaa pyrkiä sanallistamaan asioita silloin, kun sillä on todellista merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi kuvitellakaan, että puolisoni, elämäni tärkein ihminen ja minä hänen, emme olisi keskenämme myös ne parhaat ystävät. Mies ymmärtää minua ja voin luottaa häneen kaikissa tilanteissa. Voimme puhua kaikista asioista. Olemme hyvä tiimi myös arjessa ja perheenä/vanhempina. Totta kai minulla on myös läheisiä naispuolisia ystäviä, joiden kanssa on omat yhteiset jutut, mutta enhän elä heidän kanssaan ja jaa yhteistä elämää heidän kanssaan.
AV:lla aikaa vietettyäni olen tajunnut, että olen onnekas koska olen saanut tällaisen parisuhteen. Minua ihmetyttää ja vähän säälittääkin se, miten niin monet ihmiset tyytyvät sellaiseen suhteeseen, jossa todellista yhteyttä puolisoiden välillä ei ole :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni mieheni on minulle kaikkein läheisin ihminen (lapsia ei ole vielä ainakaan). Minulla ei muutenkaan ole suurta joukkoa ystäviä ja ylipäänsä kestää kauan, että avadun ihmisille. Mutta kyllä mieheni on paras ystäväni ja näin on myös toisin päin. Kumpikaan tuskin avautuisi mistään asiasta kenellekään helpommin kuin toinen toisillemme. Mutta ihmiset on niin erilaisia. En osaa sanoa, onko se välttämättä huono asia, jos kokee että mies ei ole paras ystävä. Mutta, jos toinen tuntuu niin kaukaiselta, että tärkeistä asioistakin on todella hankala puhua niin on syytä ehkä miettiä parisuhteen todellista tilaa tarkemmin.
Minulla on asioita, joista en juttele kenenkään kanssa. En ole tehnyt mitään laittomuuksia tms., mutta en vain halua puhua niistä kenellekään. Parhaan ystävän kanssa puhun asioista, joista en puhu miehelleni, ja päinvastoin. Mies kyllä tuntee minut parhaiten, joten ehkä häntä voi pitää parhaana ystävänäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon aina ihmetellyt että miten mies vois olla ystävä, mutta nyt kun mietin niin kyllä mies on paras ystävä siinä mielessä että sille voi kertoa ja puhua kaikkea, siihen voi luottaa siinä mielessä. Toinen paras ystäväni on siskoni jolle voi myös avautua kaikesta.
Ap, munkin mies on melkoinen tuppisuu, eikä tehdä oikeestaan mitään yhdessä. Ensimmäiset 3 vuotta riideltiin ihan hulluna, kommunikaatio ei pelannut. Nyt on asiat toisin, mieskin uskaltaa avautua paremmin ja osaa olla tukenani kun avauduin. Tämä vaati monta raivoisaa riitaa, monta rakentavaa keskustelua, paria parisuhdekirjaa ja aikaa.
Oma vinkkini on rakentavien keskusteluiden rinnalle kunnon riidat, silloin voi molemmat avautua kunnolla eikä taistella kumpi on parempi puhuja. Sovinto on se hetki jolloin rakentavalle keskustelulle on paremmin tilaa ja ymmärrystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kourallinen hyviä ystäviä. Tarhan jälkeen ei ole ollut yhtä parasta kaveria, kaikki yhtä rakkaita.
Voisin sanoa miehen olevan nyt se paras ystävä, vietämme niin paljon aikaa yhdessä ja meillä on hauskaa. Tunnemme toisemme hyvin ja tykkäämme monista samoista jutuista.
Mutta ei kai se pakollista ole jos suhde muuten hyvä.
Mieheni on parasta, luotettavinta ja ihaninta seuraa. Hän ei koskaan kadehdi minua, puhu paskaa selän takana, petä luottamustani ja kieroile niin kuin lähdes kaikki naispuoliset "ystäväni". Mieheni ei ole pelkästään ystäväni, vaan hän on elämänkumppanini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on paras ystävä, hänelle voi kertoa kaiken, minulla ei satu olemaan juurikaan ystäviä, eikä ole miehelläkään..
Ihmiset on erilaisia. Toisilla puoliso on paras ystävä, toisilla ei ole koskaan parasta ystävää edes naispuolisissa kavereissa.
Luultavasti oletkin kertonut miehellesi, että kaipaisit avoimempaa suhdetta. Jos puolisosi ei ole valmis tällaiseen, niin se kyllä täytyy hyväksyä.
Omassa parisuhteessa mieheni on paras ystäväni. Hän tasapainottaa hyvin luonnettani. Toisinaan toivoisin enemmän keskustelua hänen kanssaan, mutta toisaalta, hyväksyn hänet sellaisena ja tiedän, että niin on hyvä. En myöskään jaksaisi, jos mieheni kokoajan haluaisi keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Ei, eikä edes pitäisi olla. Hän on huolehtivainen, avulias, välittävä, kaikkea positiivista ja todellinen aarre, mutta hän on nimenomaan puoliso eikä ystävä. Läheisimmät ystäväni ovat naisia, jotka ovat olleet elämässäni häntä kauemmin ja pysyneet rinnalla silloinkin, kun parisuhteet ovat katkenneet.
Sinä juuri kerroit syyn miksi parisuhteet ei enää kestä.
Laitat kaverisi tärkeämmiksi kuin puolisosi. Puolison PITÄÄ olla paras ystäväsi. Muuten suhteella ei ole mitään mahdollisuutta kestää.
On ehdottomasti. Yhdessä 25 vuotta.
Miksi puolison pitäisi olla paras ystävä?
En mä ainakaan sitä halua, kaverit on erikseen ja rakkaus erikseen.
Ehdottomasti puoliso on paras ystävä. Siis jos suhde on kunnossa ja rakkaus aitoa. Jos joku sanoo että puoliso ei ole paras ystävä niin tällöin rakkaudessa on puutteita eikä voida puhua aidosta rakkaudesta.
Ei, eikä edes pitäisi olla. Hän on huolehtivainen, avulias, välittävä, kaikkea positiivista ja todellinen aarre, mutta hän on nimenomaan puoliso eikä ystävä. Läheisimmät ystäväni ovat naisia, jotka ovat olleet elämässäni häntä kauemmin ja pysyneet rinnalla silloinkin, kun parisuhteet ovat katkenneet.