Voinkohan minä olla kaksonen?
Minulle on kerrottu, että en ole syntynyt kaksosena. Minä olen kuitenkin lukenut, että jos kaksosista toinen syntyy kuolleena ja siitä ei kerrota henkiin jääneelle kaksoselle, niin hän tietää totuuden kuitenkin jollain tapaa. Minusta tuntuu, että minä olisin voinut syntyä kaksosena, joista toinen olisi syntynyt kuolleena, mutta siitä ei olisi kerrottu vanhemmille. Olen pitkään kaivannut jotain tai jotain ja tunnen kummallista kiinnostusta kaksosiin. Minusta tuntuu, että olisi mukavaa olla kaksosen ja olen lukenut, että kaksosena syntyneellä naisella on erityisesti vanhempana suurempi todennäköisyys synnyttää itsekin kaksoset. Usein katsoin itseäni peilistä ja ajattelin, että olisi ollut kiva, jos vieressäni olisi seisonut minun ikäiseni sisarus, joku kiva tyttö tai poika jonka kanssa leikkiä kun minun sisarukset olivat syntyessäni jo aikuisia kun synnyin niin että he eivät leikkineet itseään paljon nuoremman kehitysvammaisen kanssa varsinkin kun minä opin leikkimään vasta koulussa. Minun äitini on kaksonen ja hän oli jo melkein 40 kun synnyin. Jos vanhemmat tietäisivät, että minulle olisi syntynyt kuollut kaksonen tai pian syntymän jälkeen kuollut kaksonen, niin he olisivat varmasti kertoneet siitä minullekin ja varmasti oltaisiin käyty tämän haudallakin. Minä synnyin 1980-luvun alussa niin silloin ei ollut lääketiede yhtä kehittynyt kuin nyt niin ei oltaisi ehkä tiedetty äidin odottavan kaksosia ja äidille tehtiin hätäsektio nukutuksessa. Se tehtiin nukutuksessa, koska se oli hätäsektio niin äiti ei olisi koskaan saanut tietää, jos kohdusta olisi löytynyt minun lisäksi kuollut kaksonen, jos hänelle ei kerrottu siitä. Joten voiko olla, että vanhemmilleni ei kerrottu, että äitini synnyttikin kaksoset, joista toinen syntyi kuolleena ja se hävitettiin vanhemmilta salaa. Myös vanhempani tuntien voi olla hyvin mahdollista, että kaksoseni olisi tosiaan syntynyt kuolleena tai kuollut pian syntymänsä jälkeen, mutta minulle ei oltu kerrottu asiasta, koska minä olen lievästi kehitysvammainen. Vanhempani ovat voineet käydä kaksosen haudalla salaa, erityisesti kun olimme kesämökillä lähellä erästä hautausmaata ja he jättivät minut usein yksin mökille kun lähtivät itse jonnekin. Minun sisaruksetkin ovat kohdelleet minua aina oudosti. Vanhin heistä on minua 18 vuotta vanhempi ja nuorin 1½ vuotta minua vanhempi ja heitä on 16. Heidän ei tarvinnut koskaan lähteä minun ja vanhempien kanssa mökille, vaan minä jouduin sinne aina vanhempien kanssa kolmisin, että sisarukset saivat minusta lomaa ja he pärjäsivät keskenään kotona, koska olivat niin paljon minua vanhempia.