Hei kaikki, jotka olette saaneet yhtäkkiä suuren summan rahaa tai muuta omaisuutta esimerkiksi perintönä tms, miten olette suhtautuneet asiaan?

Sain yksi vuosi perintönä noin 70 000 euroa. Pieni raha monelle, ns. sellainen summa, jonka tuhlaa hetkessä, mutta säästäminen kestää ikuisuuden.

Olen yksinhuoltaja ja vaikka pärjäänkin palkallani hyvin, niin perintö toi ihanan rauhan, että jos jotain yllättävää sattuu, niin selviän. Tuntui aluksi kyllä ihan ihmeelliseltä, mutta tottuuhan siihen.

Pidän suvussa kulkeneita rahoja ihan yhtä omanani kuin aikaisemmatkin sukupolvet. Tuottamaan ne on laitettu, ei tuhlattu.

Olen saanut kaksi kertaa perinnön, yhteensä noin 300 000 euroa. Pienemmän summan sulattelussa meni puolisen vuotta, isomman kanssa vuosi - etenkin kun kuolema oli erittäin epätoivottu ja 'aikainen'.

Minä menin rikkaan miehen kanssa naimisiin. Lasten saamiseen asti huomasin kaupassa ajattelevani, että jokin asia on liian kallis. En esim. ostanut ihanaa paitaa itselleni, koska se maksoi $39.95... Jotenkin tuntui, että muut kokivat ne rahat minun rahoikseni, vaikken itse kokenut. Mies piti tilannetta ihan absurdina, koska hänen oletuksensa oli, että elämä on nyt jaettu. 

Esikoista odottaessa pääsin yli hinnantuijottamisesta, koska halusin lapselle parasta, maksoi mitä maksoi. Mutta en edelleenkään koe olevani rikas, vaikka mies on.

Perinnön saaminen tuntui pahalta, sainhan hirveästi rahaa siksi että isäni kuoli. En halunnut edes ajatella mitä tekisin rahoilla, laitoin ne vain jonnekin määräaikaistileille (silloin niille sai vielä korkoa) ja myöhemmin sijoitusrahastoihin yms. Siitä on nyt yli 10 vuotta enkä vieläkään ole käyttänyt senttiäkään perinnöstä.

Vierailija kirjoitti:

Perinnön saaminen tuntui pahalta, sainhan hirveästi rahaa siksi että isäni kuoli. En halunnut edes ajatella mitä tekisin rahoilla, laitoin ne vain jonnekin määräaikaistileille (silloin niille sai vielä korkoa) ja myöhemmin sijoitusrahastoihin yms. Siitä on nyt yli 10 vuotta enkä vieläkään ole käyttänyt senttiäkään perinnöstä.

Jos tuo on se, mitä itse aidosti haluat niin hyvä niin ja siellä sinulla on vararahasto. Mutta isäsi olisi varmasti halunnut sinulle mutkattoman suhteen hänen jättämäänsä sekä henkiseen että taloudelliseen perintöön. 

Minä sain isäni kuoltua noin 300 000 e. Minulla on sama tilanne kuin yhdellä edellisellä vastaajalla. En osaa iloita rahoista, koska olen saanut ne siksi että rakas isäni kuoli (ja vielä liian nuorena). Olen laittanut rahat tilille kasvamaan korkoa, en ole siis ostanut mitään enkä maksanut velkoja. Elän ihan samalla tavalla kädestä suuhun kuin ennen perintöä. Pankkikin tuli vaihdettua kun tuli huono olo kun soittelivat perään ja halusivat kertoa mitä rahoilla pitäisi tehdä, että saisin vielä enemmän rahaa. En halua enempää rahaa kun koen ettei tuokaan ole minun. Isä kuoli aika harvinaiseen sairauteen, olen miettinyt josko laittaisin rahan ko sairauden tutkimsutyöhön tmv. En kuitenkaan raaski noin isoa summaa.

Isä kuoli 4 vuotta sitten, jossain kohtaa ajattelin, että aika parantaa, mutta ei. Ehkä joskus kun omat lapseni tarvitsevat jotain laitan tuon heille kiertoon?

Ja sekin on jotenkin kiusallista kun tutut utelee perintöasioista. Että miten jako ja blaablaa. Ja on varmaan mahtavaa kun saa rahaa blaablaa. Mitä tämä asia muille kuuluu?

surullinen perijä kirjoitti:

Minä sain isäni kuoltua noin 300 000 e. Minulla on sama tilanne kuin yhdellä edellisellä vastaajalla. En osaa iloita rahoista, koska olen saanut ne siksi että rakas isäni kuoli (ja vielä liian nuorena). Olen laittanut rahat tilille kasvamaan korkoa, en ole siis ostanut mitään enkä maksanut velkoja. Elän ihan samalla tavalla kädestä suuhun kuin ennen perintöä. Pankkikin tuli vaihdettua kun tuli huono olo kun soittelivat perään ja halusivat kertoa mitä rahoilla pitäisi tehdä, että saisin vielä enemmän rahaa. En halua enempää rahaa kun koen ettei tuokaan ole minun. Isä kuoli aika harvinaiseen sairauteen, olen miettinyt josko laittaisin rahan ko sairauden tutkimsutyöhön tmv. En kuitenkaan raaski noin isoa summaa.

Isä kuoli 4 vuotta sitten, jossain kohtaa ajattelin, että aika parantaa, mutta ei. Ehkä joskus kun omat lapseni tarvitsevat jotain laitan tuon heille kiertoon?

Ja sekin on jotenkin kiusallista kun tutut utelee perintöasioista. Että miten jako ja blaablaa. Ja on varmaan mahtavaa kun saa rahaa blaablaa. Mitä tämä asia muille kuuluu?

Ei se kituuttaminen tuo isääsi takaisin...

Miettikää, mitä isä sanoisi, jos tulisi nyt rajan takaa käymään. Ette kai perineet hänen isältään perimää koskematonta rahakasaa? 

Otan osaa kaikkien vanhempien menetykseen. Olen itsekin nelikymppisenä jo ehtinyt menettää molemmat. En siis halua yrittää kertoa kenellekään, miten surra oikein tai väärin. 

Onko tuossa jotain symbolista? Ovatko asunnot ja muut tavarat ja vaatteet edelleen paikallaan vai onko niistä jo luovuttu?

Vierailija kirjoitti:

Miettikää, mitä isä sanoisi, jos tulisi nyt rajan takaa käymään. Ette kai perineet hänen isältään perimää koskematonta rahakasaa? 

Otan osaa kaikkien vanhempien menetykseen. Olen itsekin nelikymppisenä jo ehtinyt menettää molemmat. En siis halua yrittää kertoa kenellekään, miten surra oikein tai väärin. 

Onko tuossa jotain symbolista? Ovatko asunnot ja muut tavarat ja vaatteet edelleen paikallaan vai onko niistä jo luovuttu?

Kaikesta maallisesta on luovuttu, tai no leskellä on jotain mutta mitään sen kummempaa ei ole. Totuuden nimessä uskon, ettei isäni olisi halunnut että vaihdan asuntoa ja autoa ja alan elämään leveästi hänen rahoillaan. Ei hänkään niin tehnyt, oli  itseasiassa harvinaisen pihi. Uskoisin melkein, että seuraavalle polvelle antaminen on paras vaihtoehto. Opiskeluaikana varmasti tarvitsevat apua. Minä en juuri nyt tarvitse mitään, enkä halua että aletaan puhumaan, että tuokin osti isänsä rahoilla mersun tmv. Meillä menee ihan hyvin  omilla rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Siis kun jotenkin outoa, että saa yhtäkkiä rahaa, jota ei ole edes ansainnut. Miten omaisuutta osaa alkaa pitää omanaan?

Ottaisin mielummin äidin takasin.

Sain(mukavan) perinnön. Työt lopetin välittömästi. Maksoin asuntolainan pois. Ostin auton, veneen, mökin, asunto-auton, moottoripyörän, vesijetin ja kaikkea hyödyllistä työkalua, ajoleikkuri, klapikone, mönkijä yms. nyt on kivasti aikaa mökkeillä ja kalastella!

Mä ehdin muutaman vuoden sulatella ajatusta ennakkoon. Äiti siis dementoitunut ja hoitokotiin lähtiessä tyhjennettiin ja myytiin talo.  Ei niille rahoille ollut enää muuta käyttöä kuin laittaa kasvamaan korkoa kuolemaa odotellessa. Itsekin tulen ihan hyvin toimeen omillani ja summa oli merkittävä.

Nyt haluan käytää ne fiksusti ja mahdollisesti niin, että voin lapselleni joskus (opiskeluja/asunnonostoa jelpatessa) sanoa mummolta terveisiä.

samaperijä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikää, mitä isä sanoisi, jos tulisi nyt rajan takaa käymään. Ette kai perineet hänen isältään perimää koskematonta rahakasaa? 

Otan osaa kaikkien vanhempien menetykseen. Olen itsekin nelikymppisenä jo ehtinyt menettää molemmat. En siis halua yrittää kertoa kenellekään, miten surra oikein tai väärin. 

Onko tuossa jotain symbolista? Ovatko asunnot ja muut tavarat ja vaatteet edelleen paikallaan vai onko niistä jo luovuttu?

Kaikesta maallisesta on luovuttu, tai no leskellä on jotain mutta mitään sen kummempaa ei ole. Totuuden nimessä uskon, ettei isäni olisi halunnut että vaihdan asuntoa ja autoa ja alan elämään leveästi hänen rahoillaan. Ei hänkään niin tehnyt, oli  itseasiassa harvinaisen pihi. Uskoisin melkein, että seuraavalle polvelle antaminen on paras vaihtoehto. Opiskeluaikana varmasti tarvitsevat apua. Minä en juuri nyt tarvitse mitään, enkä halua että aletaan puhumaan, että tuokin osti isänsä rahoilla mersun tmv. Meillä menee ihan hyvin  omilla rahoilla.

Ymmärrän. En minäkään näe mitään järkeä siinä, että alkaisi muuttaa täysin elintapaansa. Mietin vaan sitä, että minun on ehkä helpompi käyttää sitä rahaa, koska 1. olen tarvinnut sitä  2. minulla on asunto edelleen kakkosasuntona, joten se on jotain jäljellä olevaa. Jos minulla ei olisi asuntoa, voisin kuvitella että vaikka jostain sijoitustilistä tulisi minulle sen korvike ja haluaisin pitää sen jotenkin ennallaan tai koskemattomana. 

- tuon ylemmän kysymyksen kirjoittanut

En ole perinyt koskaan mitään, mutta jos perisin niin varmaan koko homman kamaluudesta huolimatta pistäisin rahat poikimaan.

Varmaan aika monet vanhemmat, jotka jättävät isoja perintöjä, eivät haluaisi että lapsilla jäisi niin ongelmalliset suhteet perintöihinsä että vain jättäisivät ne homehtumaan. En halua mitenkään vähätellä vanhemman kuoleman aiheuttamaa surua, mutta tärkein tekijä on aina se, mitä perinnön jättäjä olisi halunnut rahoillaan tehtävän.

Vanhempani menehtyivät vanhoina ja sairaina, joten kuolema ei ollut kummankaan osalta mikään yllätys. Ikävä on tietysti, mutta ei se heitä takaisin tuo. Ostin omalle lapselle opiskeluasunnon ja loput pistin poikimaan lisää. Taloni ja autoni on jo ennen perintöä maksettu ja työssä käyn edelleen normaalisti.

Minä sain perintöä isän kuoleman johdosta noin 20 000 euroa. Tuntui oudolle, kun viimeksi olen tavannut isäni reilusti alle kouluikäisenä, eikä minulla ole hänestä mitään muistikuvia. Jäin muutama kuukausi tuosta äitiyslomalle ja nyt minulla on mahdollisuus olla koton siihen saakka, kun lapsi täyttää kolme vuotta.

samaperijä kirjoitti:

[Uskoisin melkein, että seuraavalle polvelle antaminen on paras vaihtoehto. Opiskeluaikana varmasti tarvitsevat apua.

Ehkä sinuakin edeltävät sukupolvet ovat ajatelleet, että seuraava tarvitsee. Miksi sinun jälkeesi ajattelisivat toisin? Kaikki te vain hilloatte tuota rahaa seuraavalle ja seuraavalle ja seuraavalle...

Kyse ei ole siitä, että pitäisi "elää leveästi", vaan edes vähän helpottaa omaa tilannettaan, jos kerran voi.

itse elin lapsuuden niin pahassa nuukuudessa, että nyt kun päänuukailija kuukahti, eletään herroiksi... ei enää palaakaan haukea!

Vierailija kirjoitti:

samaperijä kirjoitti:

[Uskoisin melkein, että seuraavalle polvelle antaminen on paras vaihtoehto. Opiskeluaikana varmasti tarvitsevat apua.

Ehkä sinuakin edeltävät sukupolvet ovat ajatelleet, että seuraava tarvitsee. Miksi sinun jälkeesi ajattelisivat toisin? Kaikki te vain hilloatte tuota rahaa seuraavalle ja seuraavalle ja seuraavalle...

Kyse ei ole siitä, että pitäisi "elää leveästi", vaan edes vähän helpottaa omaa tilannettaan, jos kerran voi.

Tässä kun taas asiaa miettii enemmän, niin sen enemmän se käy järkeen. Minäkin olisin tarvinnut rahallista apua juuri opintojen ohessa, nuorempana ennenkuin olin kunnolla töissä. Tai esim häihin olisi ollut kiva saada apurahaa. Juuri nyt en tarvitse apurahoja. On harvinaisen mukava ajatella, että minun lapseni voisivat isoisältään sitten saada, kun tarvitsevat.

Olipa tämä hieno keskustelu, nyt tiedän, mihin haluan rahat käyttää. Kiitos kaikille.