Miksi kaikki lopulta suuttuvat MINULLE?

Yleensähän sitä ei omia vikoja näe. Voit olla kovinkin jyrkkä töksäyttelevä tai muuten vain hapannaama. Ei kukaan sellaista jaksa.

Ihan samoin on käynyt minulle. 

Niinhän se menee: kiltit päätyy kynnysmatoiksi ja pahikset vaan porskuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Yleensähän sitä ei omia vikoja näe. Voit olla kovinkin jyrkkä töksäyttelevä tai muuten vain hapannaama. Ei kukaan sellaista jaksa.

Vaikka se töksäyttelevä hapannaama olisi ollut tukena kun muut hylkäävät? Kyllä on kranttua porukkaa. Ei ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, lohdutan, kuuntelen, olen läsnä. Ja lopulta kun tilanne helpottaa, minulle lakataan puhumasta, tiuskitaan, nakellaan niskoja ja yritetään eristää..Siis kaikin puolin tehdä elämästäni ikävää. Mikä logiikka tässä on? Näin on käynyt jo useamman ihmisen kanssa. Mitään apua en ole tyrkyttänyt vaan olen ollut läsnä ihmisille silloin kun kukaan muu ei ole ollut. Vastineeksi he alkavat vihata ja kiusata minua kun tilanteensa paranee. Ikään kuin häpeäisivät sitä että ovat tarvinneet juuri minun apuani.

Pitäisikö vaan kokonaan lopettaa ihmisten kuunteleminen ja todeta seuraavalle avautujalle, ettei kuule kiinnosta?

En ole ap, mutta itseäni ärsyttää tämän nykykulttuuri jossa ollaan niin minäminäkeskeisiä! Ei osta arvostaa toisen apua, myötäelämistä ja tukea kun ensin on itketty, valitettu ja puhuttu ja toinen on jaksanut kuunnella, tukea ja myötäelää toisen kanssa vaikeina aikoina. Ja jos toiselle sanoo pikkasenkin ns suoraapuhetta, tai millään tavalla kritisoi olipa se miten rakentavasti sanottu tai ilmaisee oman mielipiteen vaikka varovaisesti, niin tällainen mielensäpahoittaja suuttuu verisesti välittömästi vaikka toinen on jeesanut siinä vierellä vaikka kuka kauan...

Eoäpäkiittämätöntä, Itsekästä ja itsekeskeistä, minusta.

Todennäköisesti et ole niin empaattinen kuin kuvittelet. Voihan myös olla, että olet takertuva eli tilanteen parannuttua et osaa päästää kuuntelijan/lohduttajan roolista irti? Tai sitten kaveeraat väärien ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti et ole niin empaattinen kuin kuvittelet. Voihan myös olla, että olet takertuva eli tilanteen parannuttua et osaa päästää kuuntelijan/lohduttajan roolista irti? Tai sitten kaveeraat väärien ihmisten kanssa.

En ole takertuja, helppo on päästä eroon tuollaisella käytöksellä.

Eipä ole ikinä käynyt tuollaista. Mutta sen olen muutaman kerran huomannut, että siitä toisen tukemisesta pitää myös osata päästä irti, lakata säälimästä. Kun ihminen on toipunut vaikeuksistaan ja huonosta voinnistaan, häntä ärsyttää, jos joku edelleen haluaa nähdä hänet repppanana, joka on itseään jotenkin heikommilla. Sääli kelpaa, kun on pahin kriisi päällä, mutta sitten se alkaa pian jo ärsyttää.

Et ehkä itse ap edes huomaa itsessäsi tuota, mutta koska sinulle on sitä tapahtunut jo useamman kerran, niin mene nyt hyvä ihminen itseesi ja lakkaa pitämästä itseäsi viattomana, suorastaan pyhimysmäisenä "äiti teresana", jota vaan ilkeät ja itsekkäät ihmiset käyttävät hyväkseen...

Ihan inhimillistähän se on yrittää nähdä vika muissa eikä itsessään, mutta jos nyt oikeasti haluat tehdä asialle jotain, niin kai se olisi hyvä mennä vähän itseensä.

Meinaan sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: lakkaat tukemasta muita, koska "muut on kusipäitä, eikä osaa arvostaa minua" - joka johtaa pian ystävien vähenemiseen TAI yrität itsekritiikin kautta muuttaa oma käytöstäsi. Mieti itse, kummasta on enemmän hyötyä sinulle itsellesi ja ihmissuhteillesi.