Endometrioosista tietävät hoi.
Valaiskaa tyhmää. Kaikki mitä asiasta tiedän, niin olen itse kaivanut netistä. Lääkärit eivät oikeasti ole kertonut oikeastaan mitään tästä sairaudesta.
Minulla oli siis kolme vuotta sitten endoa keuhkossa ja palleassa. Minut leikattiin ja kaikki saatiin pois. Sen jälkeen eli kolmeen vuoteen en ole syönyt mitään pillereitä sairauteen. Mitään sietämättömiä kipuja tai muitakaan oireita ei ole ollut tänä koko aikana. Nyt kuitenkin kun kävin normaalissa gynegologisessa tarkastuksessa niin haluaisivat, että alan syömään minipillereitä estääkseen endon leviämistä.
Kysynkin. Onko mielestänne järkeä? Kun mitään oireita ei ole ollut eikä nytkään mitään löytynyt.
Olemme myös sillä kannalla, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Mutta jos oikein ymmärsin niin se ei ole vaihtoehto. Joko pitäisi aloittaa minit tai samantein l.hoitoihin.
Kommentit (11)
Jos yrität raskautua, jätät minipillerit syömättä. Muuten kyllä kannattaa aloittaa noiden syöminen. Mulla ainakin levisi endo aivan kaikkialle. Nyt poistettiin kohtu ja toinenkin munasarja (toinen poistettu aiemmin) endon takia. Minipillerit ja hormonikierukka eivät mulle käyneet, saati yhdistelmäpillerit. Siksi näin radikaali päätös kohdunpoistolle.
Lasten yritystä ei kannata lykätä yhtään. Välittömästi raskauden jälkeen kannattaa aloittaa vähintään e-pillerit tai laitattaa hirmonikierukka. Toivottavasti endo ei ole ehtinyt levitä munasarjoihin.
Itselläni endo todettiin jo nuorena (16v). Aloitin silloin e-pillerit ja söin niitä niin kauan kunnes lapsi oli ajankohtainen. Lapsen sain nuorena, parikymppisenä. Imetyksen jälkeen ei aloitettu pillereitä, koska ajateltiin, että toinen lapsi saa tulla vaikka heti. Endo villiintyi täysin. Endoa leikattiin neljästi, aina kasvoi nopeasti takaisin. Tilanne meni todella hankalaksi ja nyt alle kolmekymppisenä elän jo vaihdevuosia. Kohtu ja munasarjat on siis poistettu. Saan onneksi hormonikorvaushoitoa.
Oletko käynyt endon vertaistuki tapaamisissa tai nettipalstalla? Sieltä löytyy hyvin tietoa.
Hormoniehkäisy estää tai hidastaa endon kasvua. Jos niiden teho kasvun hillitsemiseen ei riitä niin voidaan aiheuttaa lääkkeillä keinotekoiset vaihdevuodet ja saada tautia siten kuriin.
Minulla pillerit estivät endon kertymisen/leviämisen kokonaan. Söin pillereitä teknistä siihen saakka kun haluttiin lapsia. Tähystyksessä poistettiin pieni ensi joka lukitsi kohdun väärään paikkaan ja raskauduin. Toinen lapsi alulle kun kuukautiset palasi ja sen jälkeen pillerit -> hormonikierukka. Terveydellä ri pidä leikkiä.
Lasten hankkimista ei myöskään kannata lykätä yhtään!
Vierailija kirjoitti:
Jos yrität raskautua, jätät minipillerit syömättä. Muuten kyllä kannattaa aloittaa noiden syöminen. Mulla ainakin levisi endo aivan kaikkialle. Nyt poistettiin kohtu ja toinenkin munasarja (toinen poistettu aiemmin) endon takia. Minipillerit ja hormonikierukka eivät mulle käyneet, saati yhdistelmäpillerit. Siksi näin radikaali päätös kohdunpoistolle.
On kyllä hurjaa luettavaa tekstisi. . . Huh.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lasten yritystä ei kannata lykätä yhtään. Välittömästi raskauden jälkeen kannattaa aloittaa vähintään e-pillerit tai laitattaa hirmonikierukka. Toivottavasti endo ei ole ehtinyt levitä munasarjoihin.
Itselläni endo todettiin jo nuorena (16v). Aloitin silloin e-pillerit ja söin niitä niin kauan kunnes lapsi oli ajankohtainen. Lapsen sain nuorena, parikymppisenä. Imetyksen jälkeen ei aloitettu pillereitä, koska ajateltiin, että toinen lapsi saa tulla vaikka heti. Endo villiintyi täysin. Endoa leikattiin neljästi, aina kasvoi nopeasti takaisin. Tilanne meni todella hankalaksi ja nyt alle kolmekymppisenä elän jo vaihdevuosia. Kohtu ja munasarjat on siis poistettu. Saan onneksi hormonikorvaushoitoa.
Oletko käynyt endon vertaistuki tapaamisissa tai nettipalstalla? Sieltä löytyy hyvin tietoa.
No jopas. Sinullakin poistettu "kaikki". :(
Itsellä ei tosiaan ole ollut kuin tuon kerran. Sen jälkeen ei ole löytynyt eikä oireillut yhtään.
Siksi haluaisinkin vielä yrittää keskenämme lasta,ilman hoitoja. Sitten kun/jos sellainen/useampi suodaan niin sen jälkeenhän se olisikin se ja sama syödä jotain pillereitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lasten yritystä ei kannata lykätä yhtään. Välittömästi raskauden jälkeen kannattaa aloittaa vähintään e-pillerit tai laitattaa hirmonikierukka. Toivottavasti endo ei ole ehtinyt levitä munasarjoihin.
Itselläni endo todettiin jo nuorena (16v). Aloitin silloin e-pillerit ja söin niitä niin kauan kunnes lapsi oli ajankohtainen. Lapsen sain nuorena, parikymppisenä. Imetyksen jälkeen ei aloitettu pillereitä, koska ajateltiin, että toinen lapsi saa tulla vaikka heti. Endo villiintyi täysin. Endoa leikattiin neljästi, aina kasvoi nopeasti takaisin. Tilanne meni todella hankalaksi ja nyt alle kolmekymppisenä elän jo vaihdevuosia. Kohtu ja munasarjat on siis poistettu. Saan onneksi hormonikorvaushoitoa.
Oletko käynyt endon vertaistuki tapaamisissa tai nettipalstalla? Sieltä löytyy hyvin tietoa.
Ko. nettipalstaa pitäisi kyllä käydä lukemassa. Olen kuullut siitä muttei koskaan ole tullut perehdyttyä.
Jos leikkaus tehtiin kolme vuotta sitten ja sinulla ei ole endo-oireita tilanne on hyvä. Ihme ettei sinua jo leikkauksen jälkeen silloin aikoinaan kehoitettu syömään e-pillereitä. Jos haluatte raskautta sitä kannattaa kokeilla nyt. Tietysti molempien pitää haluta raskautta.
Tottakai ensisijaisesti yritetään luonnollista raskautumista, sitten vasta hoitoihin. Tuskin lääkärikään tarkoitti muuta vaihtoehtoa.
Ristiselkäkipuja. Ei muita oireita. Endo oli ympäröinyt virtsarakon ja suoliston. Toinen munasarja ja kohtu jouduttiin poistamaan, joten jäin lapsettomaksi.
Käy ainakin säännöllisesti tarkastuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Jos leikkaus tehtiin kolme vuotta sitten ja sinulla ei ole endo-oireita tilanne on hyvä. Ihme ettei sinua jo leikkauksen jälkeen silloin aikoinaan kehoitettu syömään e-pillereitä. Jos haluatte raskautta sitä kannattaa kokeilla nyt. Tietysti molempien pitää haluta raskautta.
Tottakai ensisijaisesti yritetään luonnollista raskautumista, sitten vasta hoitoihin. Tuskin lääkärikään tarkoitti muuta vaihtoehtoa.
No. Minä haluan enemmän kuin mitään. Ja miehelläkään tuskin mitään sitä vastaan on koska ilman minkäänlaista ehkäisyä on oltu. Ei vaan olla yrittämällä yritetty.
Silloin leikkauksen jälkeen kävin jonkun kerran kontrolleissa että kaikki ok eikä sen jälkeen mitään seurantaa tai muitakaan jatkosuunnitelmia. Jotenkin tyhjän päälle jätettiin.
Jatkan.
Estääkö ne pillerit oikeasti sen "uudelleen heräämistä" vai onko nekin että auttaa ehkä vai määrätäänkö niitä lähinnä kipuihin?
Kiitos jos joku viitsii vastata.
Ap