Miksi YÖ on niin yökkis bändi?
Kommentit (19)
Se on masentavaa kun on karaokebaarissa ja joku laulaa sen puhkikuluneen itsemurhabiisin "tuskaa ei saa pois...milloinkaaaaan" tai miten se menee. Hohhoijaa.
Ei vaan Lindholmista. Se on ällö, lipevä, itseään täynnä oleva muka-symppis tauski.
Vierailija kirjoitti:
Jos junttiutta on Yön esittämä iskelmarokki, niin kyllä. Siitä se johtuu. Kauheeta tuubaa. Ja mikä pahinta, Yö-yhtye ei ole ainoa lajissaan, vaan em. juntti-islemärokkia esittäviä yhtyeitä on maa pullollaan.
On maa pullollaan kyllä. Popeda esimerkiksi yksi toinen junttirock bändi.
Yksitoikkoinen sävellystyö, yhtä melodiaa ei erota toisesta. Sama tahtilaji kaikissa. Solistin soinniton ja kapea-alainen ääni.
Sanoitukset: kielikuvat latteita, tunnekuvaus sentimentaalista ja banaalia, runsas passiivin ja lauseenvastikkeiden käyttö. Vrt, keskenään esim Yön Rakkaus on lumivalkoinen (vai onko se sinivalkoinen?) ja Juice Leskisen Syksyn säveltä, tai Hectorin Yhtenä iltana- tai Jos sä tahdot niin -biisejä. Tai jos haluat kuunnella todellista sanoituksellista ilotulitusta, kuuntele Ricky Tick Big Bandin ja Julkisen sanan esityksiä (Youtube).
Yön sanat ja sävelet loukkaavat kuuntelijoiden älyä ja tunteita.
Kuuntelevatko suomalaiset nykyisin iloisempaa musiikkia? Yö ja myös metallimusiikki ovat menettäneet suosiotaan.
Vierailija kirjoitti:
Yön sanat ja sävelet loukkaavat kuuntelijoiden älyä ja tunteita.
Tämä mulle on tullut aina päällimmäisenä mieleen Yön musiikista.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan Lindholmista. Se on ällö, lipevä, itseään täynnä oleva muka-symppis tauski.
Mä sanoisin että se on piilotauski!
Juuri tuo sävellysten yksitoikkoisuus ja sanoitusten pateettisuus ja kliseisyys ärsyttävät minuakin Yössä. Olli Lindholm yrittää kyllä tulkita kovasti ja lopputulos kuulostaakin todella väkinäiseltä ja verenmaku suussa puristetulta tulokselta. Ulkomusiikillisista seikoista on vielä pakko mainita, että O.Lindholm näyttää laulaessaan aivan itkevältä perunalta.
Yöhän aloitti aika glamrock-henkisenä bändinä, mutta siirtyi aika nopeasti arkiromanttiseen ja kapakoihin sopivaan ilmaisuun, "iskelmä-rockiin". Biiseissä on moraalista kantaaottavuutta.
Minusta bändissä on hienoa, että rakkaudesta puhutaan tunteena rehellisesti ja miesnäkökulmasta - mies saa "olla mies" - ja seksistä puhutaan paljon vähemmän suoraan eikä seksiä mitenkään tuputeta. Uusimmat levyt ovat tietysti jo koomisen sentimentaalisia ja urautuneita, mutta tuolle vanhalle soundille ja presentaatiolle olisi virkistävää tilausta nykyajassa.
Pateettista ja masentavaa ja Lindholmin ääni on niin lattea.
Olli Lindholm on todella vastenmielinen. Vaikuttaa aina jotenkin ylimieliseltä.
Solisti huutaa enemmän kuin laulaa.
Vierailija kirjoitti:
Yöhän aloitti aika glamrock-henkisenä bändinä, mutta siirtyi aika nopeasti arkiromanttiseen ja kapakoihin sopivaan ilmaisuun, "iskelmä-rockiin". Biiseissä on moraalista kantaaottavuutta.
Yö ei mielestäni kyllä ollut glamrock-henkinen bändi, toisin kuin Dingo. Käsittääkseni Yön juuret ovat aika lailla melodisessa punkissa ja post-punkissa.
Yön musiikki on ihan jees mutta laulajan ääni on aivan kammottavan epämelodinen.
Yöllä on alkuajoilta muutama ihan ok biisi. Mikään huippu bändi se ei ole koskaan ollut ja niiden ois pitänyt tajuta lopettaa jo ajat sitten.
Minä pidin Yöstä 90-luvulle saakka. Tämä nykyinen "Olli Lindholm yhtyeineen" ei minulle ole Yö, vaan suhteellisen lahjattoman porilaistaustaisen keski-ikäisen setämiehen keino ylläpitää elintasoaan. Ei kunnianhimoa tai tekemisen iloa, vaan bisnestä, silkkaa bisnestä.
Jos junttiutta on Yön esittämä iskelmarokki, niin kyllä. Siitä se johtuu. Kauheeta tuubaa. Ja mikä pahinta, Yö-yhtye ei ole ainoa lajissaan, vaan em. juntti-islemärokkia esittäviä yhtyeitä on maa pullollaan.