työpaikalla syöminen stressaa!
Olen siis sairaanloisen lihava nuori nainen. Työpaikalla syöminen ahdistaa minua todella paljon, koska siihen puututaan heti jos sinulla on jotain pikkaisen kaa terveellistä lautasella. Usein syödään yhdessä jotain vähemmän terveellistä noutoruokaa, mutta kun otan salaattikipon eteen, alkaa järjetön vittuilu päin naamaa ja oikeasti negatiiviset ns. hauskat vitsit. Sitten kun epäonnistun ja tilaan muiden mukana pizzaa, alkaa siitäkin vittuilu, että mihin jätin kanin ruuat. Nyt ahdistaa jo valmiiksi uuden yrityksen aloitus. Työpaikkani on lähinnä miesvaltainen, eivätkä he tajua loukkavansa minua vaikka olen asiasta heitä huomauttanut. Kaipaisin hiukan tukea tähän, tai edes pitäisivät suunsa kiinni.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä edelleenkään ymmärrä, kuka syö noin monta kertaa töissä :O
Meillä syö koko työporukka. Aamiainen on syöty viiden jälkeen. Sen jälkeen on tultu töihin, tehty pari tuntia fyysisesti raskasta työtä, ja yhdeksältä syödään kunnolla. Seuraavaksi lounas kahdeltatoista. Sen jälkeen vielä kolmen maissa monet syövät jotain pientä, koska edessä kuitenkin on kotimatka johon kuluu aika, lapsien haku hoidosta, kaupassa käyminen, koiran lenkittäminen tai mikä tahansa muut juttu, jota ei ole järkeä tehdä nälkäisenä. Kun syö päivän kalorit järkevästi pitkin päivää, ei ole tarvetta iltaherkutteluun tai jatkuvaan naposteluun.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että kitkutellaan se päivän aktiivisin aika mitättömillä kaloreilla, ja sitten kiukutellaan kotimakta liikenteessä ja kaupassa ja kotona pelkästään sitä nälkää. Aikuiset ihmiset. Nälkää ei voi paeta, sitä voi ainoastaan siirtää, ja syöminen työpaikalla on ihan sallittua.
Varsinkin ne syövät paljon työaikana, jotka harrastavat paljon liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo välttämättä ole vittuilua. Jotain pitää kommentoida ja ovat sosiaalisesti kömpelöitä.
Syöt niin kuin syöt, mutta jos olet lihava ja syöt aina lounaalla jonku salaatin, jossa ei ole just yhtään kaloreita, niin kyllähän se vähän oudolta näyttää, ellei sitten ole selkeästi laihduttamassa.
Totta kai ne tajuaa loukkaavansa toista. Tuo on ihan rehellistä kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä työt alkaa kahdeksalta, aamukahvi 15 min klo 9, puolenpäivän aikaan lounas 30 min ja iltapäivällä kahvi klo 13, 15 min. Kolme syöntimahdollisuutta työvuorossa. Jotkut (laihat!) syö ihan ruokaa joka tauolla.
Sehän on aika yleinen kysymys työpaikkan taukotilassa että miten voit olla noin laiha kun syöt noin paljon. ehkäpä juuri siksi. Työaikana suurin osa päivän kaloreista ja illalla sitten liikuntaa ja muita aktiviteettia. Kun taas lihavat kerää nälkää ja pupputtaa sitten kotona koko illan jotain.
Luulen, että itse nostaisin tuossa tilanteessa kissan pöydälle ja kysyisin suoraan, että mikä on ongelma ja miksi mun syömiset noin paljon kiinnostaa. Että voidaan kyllä pitää vaikka erikseen palaveri aiheesta niin voidaan kunnolla keskustella!
turhautunut työkavereihin kirjoitti:
Annoskoko sekä ruoka on varmasti oikea sillä sen on luotsannut minulle kuntosalin ohjaaja. En ole ainut, jonka kohdalla tätä ihmettelyä tapahtuu. Oli miten oli, tuntuu niin hirveältä joutua täälläkin puolustus kannalle. Mielestäni työkavereiden käytös on törkeää, oli siihen aihetta tai ei. Pitäisi vain osata kovettaa itseni.
Tiedätkö kuinka paljon kuntosalin ohjaaja ymmärtää ravinnosta?
Heh 😖 olisi kiva joskus saada syödä se lounas rauhassa mutta että joillakin on aikaa syödä kolmesti vuorossa???
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin
- ongelma ei ole painossasi tai syömisessäsi, vaan siinä että teillä on epäterve työyhteisö jossa sallitaan kiusaaminen. Vastakkaisen sukupuolen ulkonäön arvostelussa on usein myös loukaava, toisen seksuaalisuutta arvottava viesti, minkä voi kokea seksuaaliseksi häirinnäksi ja mitä se yleensä onkin. Olisi esimiehen tehtävä puuttua tähän.
- työporukkasi ruokavalio kuulostaa sen verran epäterveelliseltä, että vaikka näillä työkavereillasi olisikin vähemmän massaa kuin sinulla, niin yhtä kaikki niillä on kaikilla viisikymppisenä kakkostyypin diabetes sekä perussetti sydän-ja verisuonitauteja. Eivät he elä yhtään terveellisemmin kuin sinäkään. Heillä on vaan (vielä, toistaiseksi) pienempi painoindeksi kuin sinulla. Odotahan kunnes eka heistä saa sydärin tai herää siihen että diabetes on vaarallinen tauti, niin alkaa sillekin lautaselle ilmestyä salaattia ja välipalat maistua.
- Miehen ja naisen aineenvaihdunta toimii eri tavoin niin, että verensokerin vaihtelut ovat miehillä ja naisilla erilaisia. Miehet yleensä kestävät alhaista verensokeria paremmin kuin naiset, koska se ei aiheuta heissä samanlaista pahaa oloa kuin naisessa. Se ei silti poista sitä faktaa, että ihmisen kuuluisi syödä tasaisesti pitkin päivää. Yleensä suositus on syödä joka tauolla jotain, koska aamiaisen ja kotiintulon välillä on helposti sen 10 tuntia, jona aikana pitäisi syödä suurin osa päivän kaloreista. Työkaverisi todennäköisesti syövät kotonaan sitten illalla enemmän, eiväthän hekään pyhällä hengellä elä.
- Sinun ongelmasi välitön ratkaisu on hankkia parempia työkavereita.
Älä jauha sontaa, ei ihminen ole mikään laiduntava eläin, jonka suu käy kaiken aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä edelleenkään ymmärrä, kuka syö noin monta kertaa töissä :O
Meillä syö koko työporukka. Aamiainen on syöty viiden jälkeen. Sen jälkeen on tultu töihin, tehty pari tuntia fyysisesti raskasta työtä, ja yhdeksältä syödään kunnolla. Seuraavaksi lounas kahdeltatoista. Sen jälkeen vielä kolmen maissa monet syövät jotain pientä, koska edessä kuitenkin on kotimatka johon kuluu aika, lapsien haku hoidosta, kaupassa käyminen, koiran lenkittäminen tai mikä tahansa muut juttu, jota ei ole järkeä tehdä nälkäisenä. Kun syö päivän kalorit järkevästi pitkin päivää, ei ole tarvetta iltaherkutteluun tai jatkuvaan naposteluun.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että kitkutellaan se päivän aktiivisin aika mitättömillä kaloreilla, ja sitten kiukutellaan kotimakta liikenteessä ja kaupassa ja kotona pelkästään sitä nälkää. Aikuiset ihmiset. Nälkää ei voi paeta, sitä voi ainoastaan siirtää, ja syöminen työpaikalla on ihan sallittua.
Jos kolmen tunnin välein pitää tankata, niin silloin on syödyssä ruuassa jotain vialla.
Kiitos vastanneille. Kommentit kyllä jakautui laidasta laitaan. Osa oli todella kannustavia, kiitos niistä. Toinen ääripää jäi minua vielä mietityttämään. Onko todellakin nyt niin, että minä olen itse se joka kerään verta nenästä, koska syön tietoisesti liian usein. Siltä se ainakin vähän kuulosti. Olen kyllä yrittänyt olla välittämättä ja olen huomauttanut asiasta, mikään ei siltikään muutu. Ruokavalioon luotan täysin, koska se on ammattitaitoisen ihmisen tekemä ja tuloksia olen sillä saanut aikaisemminkin.
Kuten aiemmin jo mainitsin, että myös muut naiset saavat osansa. Myös heistä aistin ajoittain ärsyyntymistä.
Ehkä se on teillä miesten tapa ylläpitää small talkia. Toki todella typerää, jos siitä toiset loukkaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä edelleenkään ymmärrä, kuka syö noin monta kertaa töissä :O
Meillä syö koko työporukka. Aamiainen on syöty viiden jälkeen. Sen jälkeen on tultu töihin, tehty pari tuntia fyysisesti raskasta työtä, ja yhdeksältä syödään kunnolla. Seuraavaksi lounas kahdeltatoista. Sen jälkeen vielä kolmen maissa monet syövät jotain pientä, koska edessä kuitenkin on kotimatka johon kuluu aika, lapsien haku hoidosta, kaupassa käyminen, koiran lenkittäminen tai mikä tahansa muut juttu, jota ei ole järkeä tehdä nälkäisenä. Kun syö päivän kalorit järkevästi pitkin päivää, ei ole tarvetta iltaherkutteluun tai jatkuvaan naposteluun.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että kitkutellaan se päivän aktiivisin aika mitättömillä kaloreilla, ja sitten kiukutellaan kotimakta liikenteessä ja kaupassa ja kotona pelkästään sitä nälkää. Aikuiset ihmiset. Nälkää ei voi paeta, sitä voi ainoastaan siirtää, ja syöminen työpaikalla on ihan sallittua.
Jos kolmen tunnin välein pitää tankata, niin silloin on syödyssä ruuassa jotain vialla.
Jos syöt harvemmin niin taidat istua perseelläsi vaan toimistotuolilla, ei ihmekään ettei tuu nälkä.
Hehehe. Miehet ei työpaikkakiusaa, vaan ovat aina reiluja ja mukavia 😂
Onko pakko syödä samaan aikaan muiden kanssa? Itse en syö. Vetoan koronaan ja aiheestakin, sillä perheenjäsenelläni on syöpä. Syön siis eri aikaan kuin muut. Ei ole tullut ihmettelyä eikä edes selän takana juoruilua.
Vierailija kirjoitti:
Hehehe. Miehet ei työpaikkakiusaa, vaan ovat aina reiluja ja mukavia 😂
Kyllä kiusaa. Oma esimies on oikeasti aivan sairas.
Voisitko syödä yksin vaikka pukuhuoneessa tai käydä autolla ostaa eväät ja syödä siellä.
No meillä kyllä voidaan heittää läppää omasta ja toisten eväistä, mutta ei ole käynyt mielessäkään että joku voisi loukkaantua niistä. Tarkemmin ajatellen ymmärrän kyllä että jos on lihava tai alipainoinen, niin se ruokailu voi olla vähän arka asia, koska tietää itse että syömisissä on ollut vikaa ja yrittää syödä paremmin.
t.mies