Kellään muulla riittämättömyyden tunne yliopistossa?

Odotas kun pääset työelämään.

Joo. Ja sen jälkeen tosiaan jatkuu työelämässä.

On! Tuntuu, ettei ajattelukykyni riitä... :( 

On täällä myös. Jotkut asiat tuntuvat ihan itsestäänselviltä, mutta sitten tuleekin, jotain, mitä ei voi käsittää vaikka ymmärtäisi ne perusjutut. En tiedä, mitä tapahtuu siinä välillä.

Kyllä, mutta en koe sen liittyvän yliopistoon vaan persoonaani. Huolimatta siitä, että olen liki aina pärjännyt miten olen tavoitellut en ole koskaan riittävän tyytyväinen vaan aina voisi parantaa. Lopulta vaikka saisin aivan kaikesta 5 ja työpalautteesta täydellisen, kääntäisin asian siten että arvostelussa oli jotain mätää ja en osaakaan mitään. Huijarisyndrooma ei ole kiva juttu.

Kyllä se on persoonallisuuskysymys. Itse olen aika keskinkertaisilla älynlahjoilla varustettu mutta älyllisesti suuntautunut, pohdiskeleva ja oppialastani aidsti kiinnostunut tyyppi. Viihdyn yliopistossa kuin kala vedessä, ja vaikka en suinkaan ota vitosia kaikista kursseista, tuskastun vähän väliä siihen, miten alkeellisilla tasoilla seminaareissa liikutaan. Samaan aikaan todella älykkäät ja hyvin menestyvät mutta äärimmäisen perfektionistiset ja suorituskeskeiset kurssikaverini tuskailevat ja ravaavat psykologilla juuri näiden riittämättömyyden kokemusten takia. Ja hyvä että ravaavat. Tuollainen persoonallisuuden piirre on pidemmän päälle todella raskas taakka.

Nauttikaa siitä opiskeluajasta kuitenkin. Työelämä on raaka ja usein turhautuminen on päällimmäinen tunne hölmöjä kiistoja, keskeneräisiä ohjelmistoja ja jämähtäneitä pomoja sietäessä.

Useimmilla taitaa olla. Minulla ei ollut, koska menin yliopistoon vasta 3 välivuoden jälkeen, ja olin jo löytänyt itsevarmuuteni, uskon siihen että pystyn ihan mihin vaan kunhan teen sisukkaasti työtä enkä luovuta. Lukion jälkeen heti jos olisin mennyt, olisin voinut jopa luovuttaa koska minulla oli usko että jos ei asiat heti tahdo sujua niin kyse on siitä etten vaan ole tarpeeksi lahjakas tai älykäs. 

Vierailija kirjoitti:

Nauttikaa siitä opiskeluajasta kuitenkin. Työelämä on raaka ja usein turhautuminen on päällimmäinen tunne hölmöjä kiistoja, keskeneräisiä ohjelmistoja ja jämähtäneitä pomoja sietäessä.

Minä, kuten valtaosa muistakin opiskelijoista on ollut enemmän tai vähemmän työelämässä. Ne ongelmat mm. esimiesjohtamisessa näkyvät jo kesätöissä, mutta toki "aikuisten" työpaikat kristallisoivat aika tehokkaasti sen, että esim. muutokset hoidetaan epäonnistuneesti, johtaminen on huonoa ja moni asia mättää.

Nuo seikat ovat kuitenkin aika erilaisia mitä oman työpanoksen antaminen ja tästä syystä olen kokenut työn tekemisen aina hedelmällisemmäksi mitä ns. vain opiskelun.

Vierailija kirjoitti:

Useimmilla taitaa olla. Minulla ei ollut, koska menin yliopistoon vasta 3 välivuoden jälkeen, ja olin jo löytänyt itsevarmuuteni, uskon siihen että pystyn ihan mihin vaan kunhan teen sisukkaasti työtä enkä luovuta. Lukion jälkeen heti jos olisin mennyt, olisin voinut jopa luovuttaa koska minulla oli usko että jos ei asiat heti tahdo sujua niin kyse on siitä etten vaan ole tarpeeksi lahjakas tai älykäs. 

Ajattelen itsekin niin, että se on sisusta kiinni. Tosin meillä on yksi proffa kuulemma vihjaillut olevan älystä kiinni jos keskeyttää. Ei kauhean motivoivaa minusta enkä usko että välttämättä tottakaan.

On, en osaa olla vertaamatta itseäni muihin ja koska en ole kaikessa paras (ja joskus suorastaan en ymmärrä mitään) niin tulkitsen sen niin, että olen tyhmä.

Enimmäkseen johtuu siitä, että olen valinnut itselleni sopimattoman alan. Lisäksi siitä, ettei opiskeluyhteisöni ole lainkaan kannustava.

Asiat joita ei ymmärtänyt ja haasteethan oli just parasta yliopistossa. Ei sinne ole mitään järkeä mennä jos jo valmiiksi osaa asiat tai ei ole valmis opettelemaan uusia ja vaikeita juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmilla taitaa olla. Minulla ei ollut, koska menin yliopistoon vasta 3 välivuoden jälkeen, ja olin jo löytänyt itsevarmuuteni, uskon siihen että pystyn ihan mihin vaan kunhan teen sisukkaasti työtä enkä luovuta. Lukion jälkeen heti jos olisin mennyt, olisin voinut jopa luovuttaa koska minulla oli usko että jos ei asiat heti tahdo sujua niin kyse on siitä etten vaan ole tarpeeksi lahjakas tai älykäs. 

Ajattelen itsekin niin, että se on sisusta kiinni. Tosin meillä on yksi proffa kuulemma vihjaillut olevan älystä kiinni jos keskeyttää. Ei kauhean motivoivaa minusta enkä usko että välttämättä tottakaan.

Ei ole, jos ei itse usko niin. Itsehän lähdin lopulta opiskelemaan matemaattista alaa lyhyen matematiikan ja aiemmin uskotun totaalisen matemaattisen lahjattomuuden pohjalta, ihan vaan todistaakseni että se on totta mitä uskoin, että lahjakkuudet on pelkkää paskapuhetta, ja että keskivertoälykäs pystyy ihan miihin vaan mitä haluaa, kunhan on uskoa ja tahtoa ja sisua. Ja niinpä pystyi. 3 vuodessa valmistuin maisteriksi.