Onko äidillä oikeus estää minua käyttämästä nimelläni olevaa luottokorttia?
Sain muutama vuosi sitten luottokortin. Kyseessä on rinnakkaisluottokortti äitini kanssa, sillä en itse työttömänä opiskelijana saisi omaa luottokorttia. Kun olen luottokorttia käyttänyt, lasku on siis mennyt äitini nimellä hänen kotiinsa ja hän on maksanut laskun ja olen sitten äidilleni tietysti maksanut aina aiheuttamani kulut.
Nyt minulla olisi tiedossa ulkomaanmatka toiselle puolelle maailmaa. Olen säästänyt rahaa käteisellä itselleni jo 2v ajan matkaa varten. Minulla on riittävä summa jotta pystyn maksamaan varmasti kaikki matkasta aiheutuvat kulut MUTTA matkasta koituu joitakin sellaisia maksuja jotka minun tulisi maksaa luottokortilla kuten lennot. Ja koska säästöni ovat käteisellä en muutoinkaan voisi näitä kuluja maksaa tililtä ylipäänsä.
Ajattelin että maksaisin näitä kuluja luottokortilla, ja antaisin äidilleni sitten käteisellä säästöstäni saman summan mitä olen luottokortilla laskua tehnyt. Jos esimerkiksi maksan luottokortilla 500euron lentomatkat, antaisin äidilleni käteisellä 500euroa.
Äitini ei kuitenkaan suostu, että maksaisin mitään tällä luottokortilla. Hän pelkää että törsään luottokortilla kamalia summia joita minulla ei ole vara edes maksaa. Hän ei kuulemma suostu vaikka maksaisin tietyn summan ETUKÄTEEN, esimerkiksi antaisin pantiksi "2000euroa" tai vaikka olen NÄYTTÄNYT säästämiäni rahoja että minulla OIKEASTI on rahaa.
Haluaisinkin tietää omista oikeuksistani koskien tätä juttua. Onko minulla oikeus ottaa omistamani luotto rinnakkaiskortti mukaan reissuun ja maksaa sillä vai onko äidilläni oikeus estää asia? Tuossa kortissa siis lukee nimeni ja pääsen nettipankissa näkemään luottokortin tietoja ja säätelemään rajoja ym mutta aina jos käytän kyseistä korttia, lähtee siittä lasku äitini nimellä äitini osoitteeseen. Äidilläni on oma erillinen luottokortti ja molemmat ovat siis liitettynä samaan luottoon.
Kommentit (57)
Homma oma. Kyllä opiskelijakin voi saada luottokortin. Sinulla on äitisi rinnakkaiskortti. Ja hän pystyy päättämään saatko sen pitää.
Luottokortillehan voi laittaa laittaa jemmaan. Jos siellä on muutama tonni plussaa, niin luulisi äitisi suostuvan. Sinuna tosin selvittäisin ja hankkisin oman luottokortin.
Ajatella voi niinkin että haluatko itsellesi tuollaisen lapsen .
Tottakai äitisi voi rajoittaa, sehän on hänen omistama pankkitili. Hänellä on oikeus vaikka kuollettaa se kortti heti, jos haluaa.
Hanki oma luottokortti. Kuulostat tosi itsekkäältä ihmiseltä, kun kuvittelet, että saat käyttää toisten luottoa omiin menoihin varsinkin, jos he ovat tämän kieltäneet sinulta.
Aikuisella ihmisellä ei lle mamman luottokorttia
ja joo äiti voi estää kortin käytön kokonaan ja koska et itse hommaa omia asioita kuntoon olet sina äipän armoilla
Äidilläsi tietysti on oikeus estää sinua käyttämästä hänen tiliään. 😄
Miksi et hanki jotain luottokorttia vastaavaa korttia ihan omiin nimiisi? Pankeilla on sellaisia tarjota, kysele.
Eli AP on toimeentulotuella ja tahtoo lähteä matkustamaan.
Suosittelen, että matkustele vasta sitten, kun olet töissä. Sitten ei tarvitse kikkailla muiden luottokorttien kautta näitä hommia.
On oikeus. Jos sinun kortillesi tapahtuu jotain, niin myös äitisi tili pimenee, kunnes uudet kortit tulevat.
Miksi kommentoitte liki kymmenen vuoden takaista aloitusta? V 2016.Eiköhän ole jo aikuinen ja vastaa omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Tai jos asetellaan kysymys niin perin, onko äidilläni velvollisuus maksaa minun aiheuttamiani kuluja? Hän siis pelkää että törsään luottokortilla toisella puolelle maailmaa kamalia summia ja hän joutuu vastaamaan näistä kuluista jos minä sanon ettei ole varaa maksaa aiheuttamaani luottomaksua.
Näin ei todellakaan ole siis tapahtumassa mutta äitini niin pelkää joten haluan tietää että onko äitini pelko ylipäänsä aiheellinen. Joutuuko äitini vastuuseen jos käytän omalla nimelläni olevaa rinnakkaiskorttia? Luulisi että se kuitenkin olisi vastuussa, jonka nimellä kortti on jolla on maksuja tehty.
On. Äidilläsi ON velvollisuus maksaa ne veloitukset mitkä kortille tulee. Sillä ei ole mitään väliä tuleeko ne rinnakkaiskortista tai hänen omasta kortistaan. Jos tuollaista vääntöä minulla tulisi rinnakaiskortin haltijan kanssa, lakkauttaisin samantien rinnakkaiskortin.
Ei sinulla ole mitään oikeuksia tuohon äitisi luottokortin rinnakkaiskorttiin. Hän tekee sille aivan mitä haluaa. Parhaassa tapauksessa sinulle jää vain muoviläpyskä, jolla voi vaikka kaapia savet kengänpohjista.
Vierailija kirjoitti:
Käsitykset taloudellisten resurssien oikeudenmukaisesta jakamisesta perheessä vaihtelevat melko paljon. Erityisen hankalia erimielisyyksiä saattaa syntyä silloin, kun perheessä on aikuisia lapsia, joiden näkemykset rahankäytöstä ovat hyvin erilaisia kuin heidän vanhempiensa. Avoin keskustelu auttaa ja on tietysti hyvä myös pyrkiä ymmärtämään toisen osapuolen näkökulmaa, vaikka ei itse sitä voisi hyväksyäkään.
Toisaalta on hyvä muistaa vanha sananlasku Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Omatoimisuus auttaa usein säästämään aimo summan rahaa ja taloudellisen liikkumavaran lisääntyminen taas pienentää rahankäytöstä koituvia ristiriitoja.
Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äiti
Tuostahan se ratkaisu tuntuu löytyvän 👵🏻🙀🍖🍲👍
Äitisi joutuu laskun maksamaan, se on hänen luottonsa, ei sinun.
Äitisi voi milloin tahansa lopettaa korttisi. Toivottavasti ei sulla ole debit samassa kortissa. Toivottavasti kuitenkin olette völeissä.ette huomaa olevasi toisella puolen maailmaa ilman korttia.
Pankki tuskin on myöntänyt äidillesi luottoa johon hänen tulot ei riitä eli aiheuttamasi laskut ei pitäisi olla hänelle katastrofaalisen suuria.
joku ei nyt täsmää "säästänyt työttömänä käteistä" pimeää rahaa koska ei ole tilille mennyt etkä sitä siirrä tilille?? ei ihme ettei äitisi luota sinuun.
Uskoisin, että mummon konsti tässä auttaa parhaiten 🙀
Vierailija kirjoitti:
joku ei nyt täsmää "säästänyt työttömänä käteistä" pimeää rahaa koska ei ole tilille mennyt etkä sitä siirrä tilille?? ei ihme ettei äitisi luota sinuun.
Ei täsmää ,ei. Taitaa olla kyseessä tuet, ne lähtee jos on tilillä rahaa. Tosin tää on vanha ketju.
Riippuu yrityksen myyjästä mutta voi hänkin huijata laittamalla oudon summan . Tai kahteen kertaan . Säilytä kuitit. Myyjän on vaikeampi huijata kun pyydät kuitin.