Lue keskustelun säännöt.
Reagoitteko vauvan "kitinään"
26.03.2016 |
Minulla esikoinen ja sain kuulla neuvoja ettei vauvaa kannattaisi totuttaa että joka inahdukseen ja valitukseen olisi syliä tarjolla. Meillä on todella hyväntuulinen ja iloinen vauva kaikin puolin. Olen vain tottunut oitis reagoimaan jos vauvalla on jokin huonosti. Olen sitten pyrkinyt tietysti että jos hän ilmoittaa sellaisen kitinällä että haluaa syliin tai ei jaksa olla leikkimatolla tms otan syliin jne.
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin neuvottiin taannoin, "että parikuisen vauvan täytyy välillä antaa purkaa kiukkua huutamalla". Öööh tota mitä...?
Joo, kyllä minäkin menen hakemaan lapsen syliin, mutta aina en ihan saman tien kun on pari muutakin lasta. Kyllä sen kuulee et johtuuko ääntely siitä että on tylsää vai alkaako olla oikea hätä. Tosin ensimmäisinä kuukausina kaikki ääntely taitaa koskea aina asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä minäkin menen hakemaan lapsen syliin, mutta aina en ihan saman tien kun on pari muutakin lasta. Kyllä sen kuulee et johtuuko ääntely siitä että on tylsää vai alkaako olla oikea hätä. Tosin ensimmäisinä kuukausina kaikki ääntely taitaa koskea aina asiaa.
On silti tärkeää muistaa, että vauva voi kitistä myös unissaan, eikä silloin ole kyse mistään hädästä. Erään ystäväni lapsi oli vauvana aivan käsittämättömän äänekäs nukkuja, en olisi uskonut ellen olisi muutamaa kertaa itse nähnyt! SIlloin ei ole hyvä rynnätä heti nappaamaan kitisijää syliin, koska pahimmassa tapauksessa silloin herättää toisen kesken makeiden unien ja lopputuloksena on takuulla kiukkuinen vauva (ajatelkaa nyt omallekin kohdalle, miten ärsyttävää on tulla herätetyksi kesken hyvien unien). Parempi siis kuulostella muutama minuutti (huom! ei sen kauemmin!) , onko lapsi edes hereillä.
Totta kai reagoin, sehän on vauvan puolelta vuorovaikutuksen hakemista ja kontaktin ottamista. En tietystikään joka inahduksesta (tai unissaan ininästä) ole nostamassa saman tien syliin, vaan juttelen vauvalle esimerkiksi kysymällä, onko joku hätänä, tai arvuuttelemalla, mikä vauvaa mahtaa tympäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli vauva, joka kitisi ihan koko ajan ensimmäiset kuukautensa. Reagoin aina, ihan joka kerta, vaikka minullekin sanottiin että nyt vaan opetat lapselle että pompottelu on ok. Itse olin eri mieltä, ajattelin aina että vauva ei osaa pompotella vaan ilmaisee ainoastaan tarpeensa; vaativat vauvat useammin, "helpommat" vähemmän.
Ja nyt tuo 2-vuotias on jo kauan ollut "itsenäinen", siis siinä mielessä että pärjää hyvin itsekseenkin. En siis usko, että reagointini aina kasvatti mitään hirmua vaan päinvastoin; loi perusluottamuksen kuntoon ja lapsi tietää, että äiti on läsnä ja saatavilla.
Kyllähän hän nykyäänkin kitisee, kitiseepä oikein uhmakkaasti ja nykyään meininki on siinä mielessä eri, että kitinällä ja kiukulla tahtoa ei saa läpi, mutta ei yhäkään tule rangaistuksi ja huomiotta jätetyksi, vaan edelleen ollaan läsnä ja sanoitetaan. Nykyisin en siis ota syliin esimerkiksi kesken ruuanlaiton, vaan selitän että äiti laittaa nyt ruokaa, kohta leikitään. Kitinällä ja mankumisella ei tule pääsemään syliin, mutta olen läsnä silti ja vastaan lapselle sanoittaen ja kertoen, miksi äiti ei JUURI NYT voi reagoida.
Ja 7 vastaa, että eri asia siis jos lasta oikeasti sattuu tai jotain kävi, silloin otan aina syliin/halaan/lohdutan tilanteesta riippumatta, mutta se itku onkin ihan eri sfääreistä kuin "äiti ottaa syliin, ÄITI SYLIIIINNNNN, ÄIIITTTTIIIII!!!!!!"-kitinä :D
Pieni vauva on eri asia kuin kitinällä manipuloiva iso lapsi, silti nämä neuvojat näkevät vastasyntyneenkin kitinät manipulaationa.
Tämän hetken psykologinen näkökulma näihin on että lapseen reagoidaan aina, isompaankin kitisijään myötätunnolla. Ei aikuisestakaan tunnu hyvälle jos vaikka rutisee jotain pikkuasiaa kaverilleen ja kaveri ei kommentoi sanallakaa, näin esimerkkinä. Ei tarkoita sitä että kaikkiin vaatimuksiin suostutaan, vaan sitä että kiinnitetän huomio lapseen, sanallistetaan tunteet ja selitetään kulloinenkin menettely.
Pienet vauvat eivät manipuloi, vaan kitinät ovat aina viesti jostain. Vanhempi on vauvalle käytännössä koko maailma, ja vanhempien velvollisuus on olla rinnalla jeesaamassa sitä elämän alkua.