Paljonko maksaa roskalavan tuominen ja hakeminen?
Olen niin kyllästynyt kirpparimyyntiin muutamilla euroilla, itsepalvelukirppiksellä ei oikein mene kaupaksi ja kun nettikirpparilla myy, on jatkuvaa kyttäämistä ja hakijoiden odottamista. Mitä halvemmasta ostoksesta on kyse, sitä enemmän on hakemisen kanssa venkoilua ja jotkut jopa odottavat, että lähtisin tuomaan esim. euron ostosta heille. Jotain tavaroita olen antanut ilmaiseksikin ja niiden kanssa vasta onkin ollut venkslailua hakujen kanssa eikä kiitosta ole herunut näiltä ilmaistuotteiden hakijoilta, vaan nämä ne eniten naama nyrpyllä ovat, eivät edes tervehdi ilmaista tavaraa hakiessaan. Kerrostalossa jos asuisi, niin eikun roskiksiin heittäisi, mutta okt:ssa joutuisi pyytelemään ylimääräisiä tyhjennyksiä. Joten heitän kaiken turhan roskalavalle ja pääsen paljon helpommalla.
Kommentit (6)
Täällä kaupungissa kun taloyhtiö on hankkinut roskalavan asukkaiden isompia tavaroita varten, niin minusta se on ollut luokkaa 300€. Eikö niitä roskia voi poltella vaikka pihassa nuotiossa?
Meillä oli remppaa aloittaessa 2 lavaa purkujätteelle. Taisi maksaa reilu 1200€ jätemaksuineen.
Eikö niitä vois lahjottaa spr:lle tai jonnekkin helluntailaisten ym. Kirppiksille/jakoon? Älytöntä kuitenkin heittää ehjää menemään kaatikselle!
Vierailija kirjoitti:
Eikö niitä vois lahjottaa spr:lle tai jonnekkin helluntailaisten ym. Kirppiksille/jakoon? Älytöntä kuitenkin heittää ehjää menemään kaatikselle!
Niin ja muistaakseni oon kuullut, että jossain päin spr hakee isompia eriä suoraa kotoo. Selvitä...

Täytyykin selvitellä tätä. Kiitos vinkistä. Ap
Niin samaa mieltä.