Lasten kyläilystä toistensa luona

Saa meillekin tulla, mutta kyllä joskus kesällä olen ihmetellyt, kun jotkut lapset saavat olla niin myöhään eikä heitä kaipailla koko päivänä. Kerran yksi tyttö oli ilta-yhdeksään ja piti hätistellä kotiinsa. Ihmettelin kun vanhempansa ei edes soitelleet et missä on.

Meillä ei kauheasti käy kavereita. Olen koko ajan luullut ettei se meidän lapsen luokalla ole tapana. Vähän aikaa sitten lapsi kuitenkin harmitteli kun ei häntä koskaan pyydetä leikkimään. Ilmeisesti muita pyydetään. Pitäisikö meidänkin alkaa pyytää kavereita meille? Ei haittaisi minua.

Minä myös koen, että parempi että lapsen (1. luokkalainen) kaverit ovat meillä, koska tuntuu että niin monet vanhemmat ovat tosi nyrpeitä vierailijoita kohtaan.

Plus tietty se, että olen itse vauvan kanssa kotona ja kavereilla olisivat lapset keskenään.

Mutta minä tykkään siitä, että lapsella on kavereita ja käyvät meillä leikkimässä. Annan mielelläni myös välipalaa, jos tulevat suoraan koulusta. Yleensä on sovittu, että ensin mennään kotiin, syödään välipala ja tehdään läksyt, mutta on muutama sellainen kaveri, joka asuun 2-3km päässä koululta, niin olisi ihan epäreilua kävelyttää lasta ees taas, jolloin on ok että tulevat suoraan koulusta ja minä laitan välipalan ja läksyt tehdään sitten poikkeuksellisesti vasta illemmalla.

Mutta meillä on sääntö, että kello 16.30 mennessä täytyy kavereiden lähteä kotiin, koska meillä aletaan syömään ja iltaharrastuksiin jne.

Lasten vierailussa ärsyttää, kun eivät osaa meidän perheen käytöstapoja. Osa lapsista on myös hyvin itsekeskeisiä ja heitä joutuu rajoittamaan. Esim söisivät kaiken mikä maistuu, välittämättä siitä, että kaikki seivät sitten saa. Jos ei valvo, niin menettää. Jotkut ovat suursyömäreitä.

Esim. nahkasohvamme ja parkettilattiame kärsisivät, kun lapsen kaverilla on hiekkaa housun puntut täynnä, konttaa, pomppii ja istuu kyykyssä. Onneksi olin kotona! Meillä käytetään sisävaatteita erikseen, sohvalla istutaan, mutta tuo lapsi istukoon muualla. Hänellä on pitkänä roikkuva avainnippukin, jonka hylkää milloin minnekin naarmuttamaan, istuu sen päälle yms. Rikkoo kännykkänsäkin avaimillaan. Yritän opettaa, että jättäisi nipun eteiseen.

Minustakin on ihana juttu, kun tutut ja luotetut kaverit kyläilevät.

Kyläily ärsyttää, koska se on yksipuolista, lapsi tulee kylään nälkäisenä, kyläilyn jälkeen sotku on infernaalinen ->minä siivoan. 4-vuotias kyllä siivoaa omat jälkensä, mutta kaverin kyläilyn jälkeen tuntuu kohtuuttomalta laittaa oma lapseni siivoamaan yksin. Kaverin äiti hakee lapsensa, ei koskaan pyydä lastaan osallistumaan jälkien raivaamiseen ja asettuu mielellään itsekin pyytämättä taloksi.

Munsta on ihanaa kun pojan kaverit ovat melkein aina meillä. Silloin mä tiedän missä poika on eikä tarvii olla huolissaan. Melkein joka viikonloppu on yökyläilijöitäkin.

Minua jännittää se vastuu jonkun toisen lapsesta. Mitä jos jotakin sattuu tms. Ja usein sisarus on kade, kun toisella on se oma kaveri siinä, ja siitähän alkaa rähinää sitten. On hankala koordinoida niin, että molemmilla olisi kaveri yhtä aikaa tai toinen olisi jossain muualla.

En sanoisi omalla kohdallani että ärsyttää. Ennemminkin en vain jaksa vieraita mukuloita. Esikoinen on ekalla, ja hänen luokallaan on vain kolme entuudestaan tuttua kaveria ja nyt alku vuodesta on alkanut olla sitä "voisko villekalle tulla tänään meille?", "entäs maijatiina tänään?". En tunne lapsia, enkä heidän vanhempiaan. Lisäksi jotenkin ahdistaa se, että vieraalle lapselle sattuu meillä jotain; liukastuu portaissa, tippuu jostain tai jos ne pihalla saavat päähänsä lähteä jonnekin. Vanhempiakin kun on sitten joka lähtöön näissä tilanteissa... Omat saa olla jo aika vapaasti, kun pystyn luottamaan, mutta itseni tuntien, en pysty olemaan stressaamatta siitä vieraasta lapsesta. Lisäksi olisi kuljetusten kanssa säätäminen, kun asutaan vähän syrjemmässä ja aina ne lapsen omat vanhemmat eivät pääse kuljettamaan. Meillä käykin nyt vain lähellä asuvan perheen muksut, jotka pääsee tulemaan omin jaloin, ja yleensä ovat pihalla. Sitten vasta kun ovat isompia, niin voi tuoda niitä koulukavereita.

Mulla kesti hetken oppia, että lasten kyläilyissä ei kutsuta toista kylään vaan lapset ehdottaa aina, että voidaanko mennä teille. Eli me kutsutaan ja sitten lapsen kaverit kutsuu itse itsensä. Meidän lapset ei osaa ehdottaa, että mentäisiin toisen kotiin, joten eivät koskaan pääse kylään mihinkään. Mutta ei se mua haittaa

Minä olen äiti, joka opettelee sietämään lasteni kavereita. Vanhin on eskarilainen, jolla kavereita käy viikottain kylässä. Lapselle kaverit ovat tietysti tärkeitä ja sen valossa haluan, että kaverit ovat meille tervetulleita, vaikka en niin kovin lapsirakas olekaan. Välipalpja ei ole tarvinnut alkaa tarjoilemaan, ovat yleensä kylässä max 3 h. Toivon, että lapsi löytää itselleen bestiksen, joka kulkee "lisälapsena" perheessämme, on siis tervetullut tilanteeseen kuin tilanteeseen. Muistan omasta lapsuudestani, kun tällainen oli kaverin perhe.

Se riippu tilanteesta. Jos lapset saavat kulkea itsekseen ja voivat näin mennä itsekseen kotiinsakin niin on helpompaa. Minua ei haittaa yllätysvierailukaverit, jotka eivät kommentoi mahdollisesta sotkusta ja lähtevät ajallaan kotiinsa. Minusta on myös mukava, että tunnen vanhemmat niin voin olla varma saako lapselle tarjota ruokaa, välipalaa tai herkkuja ja häiritseekö vanhempia, jos me jätämme lapset keskenään ja viemme nuoremmat sisarukset ulos leikkimään tai kauppaan. Meillä on usein jossain välissä suunnitelmia perheenä, joten minua rasittaa, jos jotain kavereita ei voi lähettää kotiin vaan heidän täytyy odottaa hakijaa tai vanhempia kotiin. Samoin päiväuniaikaan arvostan lapsia, jotka osaavat olla hiljaa :)

Meillä käy melkein joka päivä lapsen kavereita leikkimässä. Suurin osa asuu ihan naapurissa. Tarjoan usein jotain välipalaa, mutta ruokapöytään en kutsu ellei siitä ole erikseen sovittu kaverin vanhempien kanssa, että syö meillä. Sama linja on muillakin vanhemmilla naapurustossa.

Sopiva kyläilyn pituus on muutama tunti. On myös kohteliasta että oma lapseni pyydetään joskus kaverille leikkimään. Lastakin häiritsee jos ei ikinä pääse kaverille kylään, vaan aina ollaan meillä.

Minusta on mukavaa ja tärkeää että lapsella on kavereita ja että he käyvät meillä mielellään kylässä, mutta introverttinä tarvitsen myös omaa rauhaa, joten tuntikausien vierailut eivät ole ok kuin silloin tällöin. Minusta on myös outoa jos vanhemmat eivät kutsu lastaan kotiin syömään koko päivänä. Ei voi automaattisesti olettaa, että kaverin perhe huolehtii syömisetkin.

Meillä tarjotaan välipalaa ja ruokaa, mutta pöytätapoja pitää noudattaa: kädet pestään ennen ruokailua, pöydässä ei sikailla, astiat laitetaan koneeseen syömisen jälkeen ja sanotaan kiitos. Tämä ihan jo siksikin, että pöydässä on pienempi lapsi, jolle näytetään esimerkkiä.

Kavereiden tulee muistaa, että ovat toisten ihmisten kotona. Sisällä ei siis möykätä kitarisat vilkkuen, kun joku aikuinen katsoo telkkaria tai puhuu puhelimessa. Eikä muutenkaan! Pihalle voi mennä huutamaan, jos on tarvetta.

Leikit siivotaan ennen kotiinlähtöä. Ja sinne kotiin älytään lähteä mielellään ruoka-aikaan (klo 17-18 välillä), ei vasta illalla, kun minä potkaisen pihalle sillä verukkeella, että perheen pienimmän iltapuuhat ja -rauhoittuminen alkaa. Ihmettelen minäkin, eikö mukuloilla ole nykyään kotiintuloaikoja, kun luuhaavat vieraisilla vielä seitsemältäkin - puhun nyt alakouluikäisistä.

Niin ja siis niiden kavereiden kanssa, jotka eivät voi tai saa mennä itsekseen koska tahansa omaan kotiinsa, sovitaan selkeät leikkitreffit vanhemman kanssa. Kyse on pikkukoululaisista ja osa käy iltapäiväkerhoa eivätkä ole itsekseen kotona, osa taas pyörii kaiket iltapäivät itsekseen, joten heidän kanssa on helpompaa. Seuraavana vuonna tuskin kukaan on iltapäiväkerhossa.

Meillä yksi lapsen kaveri -jonka jälkeen vedettiinkin raja, ettei vieraita lapsia kylään, kun ei tunneta vanhempia- soitteli omin päin lisäaikaa kyläilylle. Siskon piti tulla hakemaan neljältä, mutta lapsi tuli ilmoittamaan minulle, että sisko sanoi, ettei ole pakko tulla vielä kotiin, voi tulla sitte kun äiti pääsee töistä. Olin hieman hämmentynyt, mutta annoin asian olla. Vähän ajan päästä kuulin että lapsi oli taas puhelimessa ja tulikin sitten kysymään, että voiko olla puoli kuuteen, kun äiti ei pääsekään vielä töistä, mutta isä tulee silloin. No annoin luvan! Oli niin epämääräistä toimintaa, että ajattelin että on lapsen parhaaksi kun on meillä. En kyllä sen jälkeen ole vierailupyyntöjä hyväksynyt, kun pitäisihän tällaiset lisäajan pyynnöt hoitaa aikuisten kesken, eikä että vanhemmat soittelee lapselle!

8