Onko kaikilla tosiaan vain Reimateccejä
Kun tätä palstaa luen tuntuu että olemme ainoat joilla ei lapselle ole varaa ostaa reimatecin tai muita merkki pukuja. Meillä kevääksi on merkitön puku nuoremmalle sekä Lassien kirppikseltä ostettu tuulipuku. Vanhemmalle tullaan ostaamaan joku edullinen haalari. Halvemmatkin kestävät yleensä just sen verran kun tarvii.
Kommentit (30)
suunnitellut olen että ostan joko käytettynä tai uutena ( saan alennusta 15% uusista puvuista tietyistä liikkeistä) reimatecin kevätpuvun.
yksi käytettynä ostettu jonathan on kaapissa mutta ei mene pitkään, poika on ottanut kasvupyrähdyksen.
lisäksi on yksi halpis sadepuku jossa on fleece vuori.
Ei ole meilläkään Reimateciä, vaikka varmasti onkin hyvä ominaisuuksiltaan. Osa haalareista on saatu käytettynä (varsinkin ensimmäiset). Itse olen sitä mieltä, että joku kosteuskäsittely on haalarissa hyvä olla, mutta en ole valmis maksamaan kauheita summia, kun haalaria ei pidetä kuitenkaan kuin yksi talvi. Joku 60-70 euroa on maksimi, mitä haalarista olen valmis maksamaan. Tähän asti meillä on ollut Remua ja Rukkaa sekä nyt olen tykästynyt Jonathaniin. Jos Reimatecin sattuisin löytämään esim. alesta halvalla, niin saattaisin ostaakin.
Kyseessä Tarjoustalon Peuhu-haalari.
Aika kalliiksi tuli 25 eur maksanut haalari.
joko alesta,käytettynä tai tehtaanmyymälästä,jolloin hinnat on vaihdellut 20e-45e ja nää ei minusta ole pahojakaan,samoja hintoja kuin halpishaalareilla :)
Valitsen kuitenkin reimateckin koska se on minusta laadukas.
Jotenkin on alkanut niin tökkiä tämä ainainen Reimatec ylistys ja vöyhötys. Varmasti on hyvä ja laadukas haalari, mutta en kuitenkaan usko, että kallein olisi aina välttämättä se paras vaihtoehto. Vai onko se merkki kuitenkin se tärkein?
Sitten tämä: " Edullisempaa kokeiltu, mutta viikossa meni polvisauma auki.
Kyseessä Tarjoustalon Peuhu-haalari."
Ja kaikki edullisemmathan on tosiaan tätä Tarjoustalo laatua...
On meilläkin reimatec, alesta 50e ja kun sen myyn niin saan varmaan joku 20e (on kokoa 80, et ei oo menny mikskään) joten hintaa jää haalarille n.30e. Lisäks meiltä löytyy remua ja rukkaa, alesta nekin. Kyllä musta halvatkin haalarit (esim. Lassie, vaikka ei kaikki mallit niin halpoja olekaan) on ihan hyviä, mut näiden haalareiden ulkonäkö on yleensä aika kamala...
Nyt kun tyttö on 4v niin ei enää mitkään pysy ehjänä ja hyvänä, joten en raaski ostaa Reimatecia! Tän talven on ollut Seppälän parin vuoden takainen haalari, josta kaupassa maksoin 10 euroa. On pysynyt hyvin ehjänä, mutta polvet ovat kuluneet, kuten olisivat Reimatecissakin..
Yksi kevät oli Jonathanin vaaleanpunainen haalari, jota pidin myös parempana haalarina. Tyttö oli silloin 2v. Pihahaalareina ja päiväkodissa tytöllä on ollut Lassiee ym ja tyytyväinen olen ollut. Täksi kevääksi on H&M:n 20 euron takki ja parit Lindexin 17 euron housut ja 25 euron takki.
Lassien ja rukan pukuja on pojat käyttäny. Nyt on kevääksi kummallekkin pojalle lassien välikausipuvut. Kuopus saa esikoisen entisen 80cm lassien ja esikoiselle on tammi-alesta osettu lassie, ovh oli 50e, pappa löysi alesta 15e. Minäkin haluan että ainakin puvun alaosa on kosteus suojattu. Minä en raski maksaa puvuista yli 100e/kpl ja sit mua kans joteki jo ärsyttää tuo reimatec vouhkaaminen, joten se on myös yksi syy miksi meillä ei ole reimateccejä. Tokihan voi alesta löytää joskus edullisemminkin. Lassien puvut on hinnaltaan ja laadultaan meille sopivia. Nyt esikoisella toppapukuna rukka-puku ja se on kanssa osoittautunut hyväksi.
Eli Ap et ole ainoa, jonka lapsilla ei ole reimatec kamppeita. Haluan että lapsilla on hyvät ulkoilu vaatteet, olemme puistossa joka aamu pari tuntia, mutta on muitakin hyviä kuin reimatec.
Meillä on kokeiltu sekä Reimateciä, Lenneä että Jonathania, ja mielestäni kaikki ovat yhtä hyviä. Selvästi edullisemmat Lenne ja Jonathan eivät ole yhtään hävenneet Rtecin rinnalla, ovat olleet yhtä laadukkaita ja vedenpitävyyskin ihan samaa luokkaa. Minulle ei Reimatec ole mikään itseisarvo, mutta laadukkuus ja vedenpitävyys on. Eli kosteussuojatonta haalaria en luultavasti osta ikinä.
Ostan jatkossa varmaan jokaista näistä tilanteen mukaan, Reimateciä varsinkin jos alesta saa, ja näitä muita myös normaalihinnoilla. Värit ja ulkanäkö ratkaiseen näiden välillä :)
Olen ostanut ainoastaan alesta,vauvahaalarin ensi talveksi -40%.Keväthaalarista sain 35e alennusta,mulla on sokoksen bonusseteleitä.Reimatec on hyvä alle 3v joka ei vielä kuluta,eikä kuriksia tarvitse.Lisäksi jälleenmyyntiarvo on hyvä.
Myös ulkonäkö ratkaisee,voin maksaa hieman enemmän jos väri jne miellyttää.En osta pelkän merkin takia.
eikös se just ole kestävän haalarin maineessa?
Lisäksi jälleenmyyntiarvo on paras.
Kovin suurta eroa noihin muihin ei kyllä ole, ihan hyviä haalareita kaikki.
Mutta se, mikä eniten minulla ostopäätökseen vaikuttaa, on ulkonäkö. Sen perusteella yleensä haalarit tuosta joukosta valitsen. Lassieta ei ole tullut kokeiltua, koska ulkonäkö ei ole miellyttänyt. Mutta jos kivannäköinen Lassie(tec) tulisi vastaan, voisin kyllä sen ostaa.
Lenne ja Reiman peuhari ovat kestäneet hyvin.Reimatec kuluu polvista heti puhki.
...ja se on meillä vaan sen takia että satuin löytämään sen tammialesta 30eurolla. Esikoinen kun on kyseessä, niin ei ole vielä pahemmin kokemuksia haalareista, joten ostin tuon, kun halvalla löysin. Ja on totta että reimateceistä saa todella hyvän hinnan, kun myy pois. Uskon että saan tuon 30euroa tuosta meidän haalarista huuto.netissä, jos haalari on hyvässä kunnossa vielä tytön jäljiltä, mutta ei meillä kyllä sen vuoksi haalaria ruveta " säästelemään" . Minä en ikinä maksaisi sataa euroa haalarista, en toppa, enkä välikausi! Hyvä hinta on mielestäni 30euroa ja ihan maksimi 50euroa (niin toppa- kuin välikausipuvussakin).
koska se kestää.
Nytkin ostin alesta jo kaikille kolmelle lapselle tuon reimatec+ puvun odottamaan ensi talvea.
Itse kanssa tykkään reimatecistä eniten mallien, värien, laadun, mitoituksen ym takia.
Tänä talvena oli kahdella kokeilussa rasavil ja viime viikolla kului polvista puhki tytön (3v) peruspuku ja poika (5v) on cordura-versioon saanut kaksi reikää juuri corduran yläpuolelle (rasavilin puvuissa cordura loppuu jo polvien yläpuolelle).
Näiden kokemusten ja edellisten remu-kokemusten jälkeen ensi talven valinta oli ehdottomasti reimatec+ puvut.
nuo reimatecit ihan älyttömän hintaisia, toppahaalarit 150 euroa eli 1000mk!meillä ollut viime keväästä asti seppälän toppahaalarit 4v pojalla, ja on ollu aivan loistavat, ensi talveksi ostetaan kaikille lapsille myöskin seppälästä, ovat kevyet, ja mukavat pitää!toisin kuin nuorimmalla pojalla lassien haalari joka epämiellyttävän tönkkö ja paksu!
Voisin ehkä ostaakin, jos täällä jossain lähellä olisi erittäin edullisia jossain... mutta ei ole joten tyydymme halvempiin ns. merkittömiin (=ei reimatec). Tosin ostin kyllä molemmille vähänkäytetyt Jonathanin välikausihaalarit nyt eli on meilläkin kerrankin jotain MERKKIvaatetta! heh! =D
Meillä on ollut Reimatec, Rasavil, Lassie, Remu, Rukka; kaikki on ollut hyviä haalareita, en ole kokenut Reimateciä mitenkään ylivertaiseksi.
Täydellä hinnalla tuskin Reimateciä ostasin.
Muistelen, että nyt 3-vuotiaalla pojallamme taisi ensimmäinen talvihaalari olla Lassieta. Se oli oikein hyvä ja sopiva siihen käyttötarkoitukseen. Sen jälkeen olen sitten jotenkin aattunut näihin Reiman konsernin tuotteisiin. Olen ostanut haalareita sekä talvi- että välikausiversioina.
Kai tässä tuntee tarvetta perustella syitä, joten tässä niitä on:
- olen ostanut haalarit aina alesta, ensimmäisestä maksoin täyden hinnan ja se riitti
- kurahousuja ei ole tarvittu lainkaan (tästä sekä me vanhemmat että päiväkodin henkilökunta ovat olleet enemmän kuin iloisia)
- lapsi on pysynyt sekä kuivana että lämpimänä
- haalarit ovat miellyttäneet myös ulkonäöltään
- olen nyt myynyt haalareita pois ja jälleenmyyntiarvo on ollut loistava
Ostan itselleni suhteellisen laadukkaita vaatteita. Lapsellani en tingi kengistä enkä haalareista. Käyttövaatteet ovat sitten eri asia. Niistä en raski maksaa maltaita.
Varmasti tuo Reimatec-innostus voi mennä ihan manian puolelle, ja osa on hermostunut niin, ettei periaatteestakaan osta niitä, mutta mun mielestä annetaan vain kaikkien kukkien kukkia. Jos joku haluaa hankkia toisen merkkisen hyväksi kokemansa haalarin, siitä vaan. Minun maailmani ei mene siitä sijoiltaan. En kyllä muutenkaan kiinnitä muiden lapsissa huomiota siihen, minkä merkkisiä vaatteita heillä on päällä.
;-))